Puheet Yleistä

Valtiontalouden kehyksien selontekokeskustelussa

Arvoisa puhemies,

Suomi on yksi maailman kilpailukykyisimmistä maista, valtiontaloutemme on kunnossa, julkinen velkamme hallinnassa ja hyvinvointi niin historiallisesti kuin kansainvälisesti vertaillen maailman huippua. Tulevien vuosien budjettipainotuksia koskevan hallituksen kehysselonteon käsittelyn pitäisi kaiken järjen mukaan olla iloinen tapahtuma. Näin ei kuitenkaan ole.

Ensimmäinen selittävä tekijä liittyy demokratiamme perusongelmaan. Kansanvallasta on tullut lisäresurssien vaatimista milloin mihinkin tarpeeseen. Se on mitä erilaisimpien ongelmien kimpussa häärivää valittamista, jonka kiintotähtenä on vaikutelma, että kaikki on enemmän tai vähemmän huonosti. Mikään ei koskaan ole hyvin, mikään ei koskaan riitä. Toki on totta, ettei maailma koskaan ole valmis, ja että lisämenokohteita aina riittää. Talouspolitiikan menopuoleen yksisilmäisesti takertuneesta politiikasta on kuitenkin tietyllä tavalla kadonnut suhteellisuudentaju.

Yhteisten asioiden hoidosta on myös tullut varsin näköalatonta, tämän päivän ja eilisen ongelmien ympärillä pyörivää reagointia, jota hallituksen kvartaalimentaliteetilla harjoittama politikointi vain pahentaa. Tämän johdosta meiltä helposti hämärtyy se seikka, ettei kansakuntamme tila sittenkään ole niin hyvä, kuin mitä itsellemme tuppaamme uskottelemaan. Ja vaikka se tänään sitä erilaisilla mittareilla arvioituna olisikin, tulevaisuuden uhkakuvat ovat todelliset.

Punamultahallituksen oman hallitusohjelman mukaan valtiontalouden tasapaino on keskeisessä asemassa, jotta ”julkinen talous voisi lähivuosikymmeninä selviytyä väestön ikääntymisen myötä kasvavista vastuistaan”. Tämän realiteetin pohjalta hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että ”valtiontalous on tavanomaisen talouskasvun oloissa vaalikauden lopulla kansantalouden tilinpidon käsittein mitattuna tasapainossa”. Tämän tavoitteen toteuttamisen kannalta avainasemassa puolestaan on hallituksen enemmän huomiota saanut tavoite työllisyyden lisäämisestä vähintään 100 000 hengellä vaalikauden aikana.

Toisin sanoen: työllisyystavoitteen saavuttaminen on tärkeää, jotta valtiontalous saataisiin tasapainoon, mikä puolestaan on elintärkeää, jotta selviäisimme ikääntyvän väestön väistämättä aiheuttamista lisäpaineista. On hyvä huomata, ettei hallituksen tavoite valtiontalouden tasapainosta välttämättä edes riitä. Väestön ikääntyminen on peruuttamaton prosessi. Suomessa se on lisäksi Euroopan nopeinta. Esimerkiksi OECD onkin arvioinut, että valtiontaloutemme tulisi olla säännöllisesti 1-1½ prosenttia ylijäämäinen selvitäksemme tulevista haasteistamme. Se, että hallitus nyt, kuten se kehysselonteossaan suoraan ja avoimesti tunnustaa, ei ole saavuttamassa myöskään valtiontaloutta koskevaa tavoitettaan, joka kaiken lisäksi jo lähtökohtaisesti on alimitoitettu, on huolestuttavaa – itse asiassa hyvin huolestuttavaa.

Tätä ei kvartaalimaailmassa elävä poliittinen järjestelmämme kuitenkaan tunnu tajuavan. Erityisesti sitä ei tunnu tajuavan poliittinen punamulta, joka syyttää osinkoja jakavia yrityksiä kvartaalitaloudesta, mutta syyllistyy julkisia verovaroja jakaessaan tismalleen samaan ilmiöön. Itse asiassa kokonaisasetelma on vielä julkisen sektorin vahingoksi, koska osinkoja jakavat yritykset jakavat jo tehtyä tulosta eli jo aikaansaatua hyvinvointia, kun poliitikot tuppaavat jakamaan etukäteen jo tulevaa talouskasvua eli mahdollista tulevaa hyvinvointia. Varsinkaan noususuhdanteessa tapahtuvaa, velalla katettavaa hyvinvoinnin etukäteen jakamista pahempaa kvartaalipuuhastelua on vaikea keksiä, kun vielä tiedetään millaisten haasteiden edessä koko hyvinvointiyhteiskuntamme jo lähitulevaisuudessa on. Kvartaalikapitalismi voi olla uusi ilmiö, mutta kvartaalisosialismia tämäkin talo on harrastanut iät ajat.

Hallituksen kehyspäätöksen paras puoli on sen pidättyväinen menolinja. Tämä tulee olemaan, tai ainakin sen pitäisi olla, todellisuutta myös jatkossa. Ainoa kestävä tapa jatkossa parantaa palvelutuotantoamme ja kehittää hyvinvointiyhteiskuntaamme perustuukin mahdollisuuteen lisätä julkisen sektorin ja erityisesti palvelutuotannon tuottavuutta. Tässä suhteessa palveluelvytyksestä höpöttävät ja julkisen sektorin edelleen kasvattamista haikailevat Vihreät ovat vielä pahemmin hakoteillä kun hallitus, joka sentään myöntää tosiasiat, vaikka ei teekään mitään tilanteen korjaamiseksi.

Kaiken kaikkiaan talouskasvu ja työllisyyden parantaminen ovat avainasemassa, jotta Suomi voisi menestyä myös tulevaisuudessa. Kyse on mitä suurimmassa määrin kansallisesta kilpailukyvystä, siihen liittyvästä osaamisstrategian syventämisestä ja suotuisan liiketoimintaympäristön luomisesta yrityksille. Mutta kyse ei ole pelkästään tästä. Sekä työn kysyntää että tarjontaa on pystyttävä lisäämään myös muin keinoin. Sekä työllistämisen että työn vastaanottamisen tulee olla entistä kannattavampaa.

Kokoomus on esittänyt useita keinoja talouskasvun vauhdittamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Tuloverokevennysten jatkaminen, yritysverouudistuksen muuttaminen kotimaista omistusta ja investointeja suosivammaksi, työvoimavaltaisten palvelualojen työllistämiskustannusten keventäminen ja kotitalousvähennyksen parantaminen ovat näistä esityksistä päällimmäiset. Kokoomuksen ohella myös keskeiset tutkimuslaitokset ja etujärjestöt ovat tukeneet näitä toimia. Kun jopa hallituksen omat keskeiset virkamiehet ovat useissa yhteyksissä puhuneet näiden toimien puolesta, on vaikea välttyä vaikutelmalta, että hallituksella on ideologisia syitä olla toteuttamatta sellaisia toimia työllisyyden parantamiseksi, joita lähes koko muu yhteiskunta pitää arvossa.

Hallituksen olisi ymmärrettävä, että tuloverokevennykset luovat talouskasvua eivätkä uhkaa hyvinvointia. Hallituksen olisi ymmärrettävä, että kansakunnan kilpailukyky edellyttää yrityksille suotuisaa liiketoimintaympäristöä ja mm. kilpailukykyistä yritysverotusta kateusajattelun sijasta. Hallituksen on ymmärrettävä, että palvelualojen työllistämiskynnyksen alentaminen on panostus työllisyyteen eikä tulonsiirto yrittäjille. Hallituksen olisi ymmärrettävä, että kotitalousvähennyksen parantaminen ei vie maata piikayhteiskuntaan, vaan luo työtä ja vaurautta. Sosialidemokraattisten menneen maailman ihanteiden ja työllisyyden ollessa vastakkain kansakunnan etu on, että työllisyys asetetaan ykkössijalle.