Puheet Yleistä

HVK:n palautekeskustelu eduskunnassa

Arvoisa puhemies,

EU-konventtia ja tulevaa hallitusten välistä konferenssia koskevassa keskustelussa on jälleen kerran kiinnitetty kohtuuton huomio esitettyihin institutionaalisiin muutoksiin ja tarkasteltu näitä varsin kapeasta näkökulmasta. Toki instituutioilla on oma merkityksensä erityisesti jäsenvaltioiden yhdenvertaisuuden ja instituutioiden välisen tasapainon kautta myös unionin perusluonteen kannalta. Silti on aina muistettava, että instituutioilla on kuitenkin vain välinearvo.

Nyt käsillä oleva HVK liittyy ennen kaikkea unionin itälaajentumiseen. Sen myötä alkuvaiheessa kymmenen entistä Itä-Euroopan maata on liittymässä niin osaksi yleiseurooppalaista rauhan- ja turvallisuusjärjestöä, jota EU perustamisestaan alkaen on korostetusti ollut kuin osaksi yhteisiä sisämarkkinoita, joiden merkitystä maanosamme taloudellisen tulevaisuuden kannalta ei voi vähätellä. Olisi toivottavaa, että nyt käytävä instituutioperusteinen valtapolitikointi osattaisiin nähdä tämän historiallisen mission näkökulmasta. Uusien jäsenvaltioiden mahdollisimman mutkaton integroiminen osaksi unionia, maanosan turvallisuuden ja vakauden turvaaminen ja sen kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistaminen ovat ne suuren luokan kysymykset, joihin olemme hakemassa vastauksia. Institutionaalisten muutosten tehtävänä on tehdä tämä mahdolliseksi sekä turvata unionin tehokas ja kansanvaltainen toiminta uusissa olosuhteissa.

Tästä näkökulmasta esimerkiksi Eurooppa-neuvostolle ehdotettu puheenjohtajan virka, joka on Suomessa käännetty tarkoittavan presidenttiä, ei ole vastustamisen arvoinen asia. Suomi on ollut vahvasti presidenttijohtoinen maa, jonka takia meillä on luonnostaan pelko vahvan presidentin synnyttämisestä. Enemmistö EU-maista ymmärtää kuitenkin paremmin presidentin roolin neuvoston puheenjohtajana – tai puhemiehenä. Tulevan presidentin tehtävät tulee luonnollisesti rajata tarkasti, kuten hallituskin ehdottaa.

Samoilla perusteilla on helppo puolestaan kannattaa esitystä unionin ulkoministeristä. Mitä sen sijaan tulee kysymykseen neuvoston puheenjohtajuudesta, asia on jo mutkikkaampi. Kaikki lienevät yksimielisiä siitä, että laajentuneessa 25-jäsenisessä unionissa järjestelmä, jossa kukin vuorollaan johtaa unionia omine erityisintresseineen ja aiempaa heterogeenisemmin edellytyksin ei enää aiemmassa muodossa voi jatkua. Unionin tehokkaan ja johdonmukaisen toiminnan kannalta järjestelmää on pakko muuttaa. Tässä työssä vaatimusta jäsenvaltioiden ehdottoman yhdenvertaisesta kohtelusta on hyvä pitää lähtökohtana, mutta ehkä kuitenkin vain lähtökohtana.

Meuhkaaminen oman komissaarin käsittämättömästä tärkeydestä kuuluu luonnollisesti asiaan. Sen me varmaan myös saamme. Kyse lienee kuitenkin vain eräiden suurten maiden juonesta, jolla pienet jäsenmaat saadaan keskittämään voimavaransa johonkin yksittäiseen kysymykseen, jolloin eräät muut esitykset on sen varjolla helppo viedä läpi.

Arvoisa puhemies,

Niin EU:n laajentuminen kuin sen syveneminenkin ovat jo aiemmin johtaneet osin eritahtiseen kehitykseen. On selvää, että laajentumisen myötä tämä paine tulee vain kasvamaan. Nähdäkseni on selvää, että sama tulee väistämättä koskemaan myös turvallisuuspolitiikkaa. On vaikea nähdä, ettei Eurooppaan jo lähiaikoina olisi syntymässä myös jonkinlainen turvallisuuspoliittinen ydin, jossa jotkin maat etenevät muita nopeammin. Epäselvää on vain se, syntyykö tällainen ydin unionirakenteen sisä- vai ulkopuolelle ja mitkä maat siinä tulevat olemaan mukana.

Olisi erinomaisen toivottavaa, että kyseinen ydin sijoittuu unionin sisälle, ja että se ainakin pääosin noudattaa perinteisiä joustavan yhdentymisen kriteerejä ollen avoin kaikille halukkaille ja kykeneville jäsenmaille. Tämän pitäisi olla Suomen etu riippumatta siitä, nähdäänkö isänmaa jossakin aikataulussa kyseisen ytimen joukossa.

Myös Suomi joutuu tavalla tai toisella ottamaan kantaa EU:n turvallisuuspoliittisen kehityksen mukanaan tuomiin uusiin järjestelyihin – etuajassa tai ajallaan – riippuen katsontakannasta. Ja nimenomaan joutuu, koska turvallisuuspolitiikka on Suomessa edelleen aihe, josta ei avoimesti haluta keskustella ellei ole pakko. Nyt ”onneksi” sellainen pakko alkaa olla edessä. Keskustelua ei voi enää hiljentää vetoamalla tulevaan Suomen omaan turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

Varsinkin ulkoministeri Tuomioja kiistää kiistämistään näkemykset, että Suomen olisi pakko lähiaikoina tehdä uusia turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Pakko tuskin on juuri mihinkään, mutta nyt on joka tapauksessa aika keskustella. Ja jos tällainen päätöksentekotilanne todella tulee maamme eteen, hallitus kantaa vastuun siitä, ettei siihen ole varauduttu ja valmistauduttu, kun koko ajan hoetaan, ettei tällaista tilannetta tule.

Keskustelu on turha yrittää hillitä verukkeella, että asiat ovat EU:ssa kovin keskeneräisiä eikä päätöksiä ole tehty puoleen eikä toiseen. Juuri nythän on keskustelun aika. Tehtyjen päätöksien jälkijättöinen kommentointi ei ole kovin hedelmällistä.

Päällekkäisiä rakenteita tuskin kannattaa rakentaa. Suurin osa EU-jäsenmaista on jo nyt Naton jäseniä. Laajentumisen jälkeen 25 jäsenmaasta vain kuusi ei kuuluisi Natoon. Suomen olisi syytä mennä mukaan myös puolustusytimeen jo tässä vaiheessa. Kyse ei ole hoppuilusta, vaan Suomen EU-politiikan loogisesta jatkamisesta – loogisena ajankohtana.

Olisi myös vihdoin tunnustettava, että EU:n liittyminen vuonna 1995 oli vahvasti myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu, vaikka tätä ulottuvuutta ei vieläkään täysin avoimesti haluta tunnustaa.