”Tämä olisi paljon yksinkertaisempaa jos yleishyödylliset tahot oikeasti olisivat yleishyödyllisiä”. Muistan todenneeni suunnilleen näin lukuisia kertoja aikanaan asuntoministerinä. Puhe oli yleensä kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamisesta. Kyse oli siitä, mitkä ovat ne tahot, jotka yleisen edun nimissä haluavat näitä rakentaa. Vai onko heitä ollenkaan?
Erityisryhmien asuntojen, kehitysvammaisista pitkäaikaisasunnottomiin, rakentaminen nojaa pitkälti yleishyödyllisiin kolmannen sektorin järjestöihin. Ne ovat – onneksi – edelleen aidosti yleishyödyllisiä. Perinteisen ara-vuokra-asuntotuotannon osalta tilanne on toinen.
Osa kaupungeista rakennuttaa säänneltyjä vuokra-asuntoja edelleen. Osa on tosin tästä myös luopunut. Maan ylivoimaisesti keskeisin toimija tällä saralla on Helsingin kaupunki.
VVO ja Sato olivat aikanaan merkittäviä ara-asuntojen rakennuttajia. Eivät ole enää. Nyt ne toimivat täysin markkinaehtoisesti. Koska heidän omistajansa, suomalainen ay-liike ja eläkeyhtiöt mukaan lukien, näin haluavat. Paljon hyvää seuraa näiden yhtiöiden toiminnasta edelleen, ei kuitenkaan enää yleishyödyllistä säänneltyä tuotantoa. Maailma ja sen arvostukset ovat muuttuneet.
Kysymys kaupungin yleishyödyllisestä perusluonteesta on viime aikoina noussut esille myös Helsingin alueella olevien tonttien vuokrista keskusteltaessa. Yksi kuntavaalikisan parhaista paneeleista pidettiin sunnuntaina Kumpulassa. Alueen asukkaat ymmärtävät ja hyväksyvät, että olennaisesti kaupungin yleistä tasoa alemmat tontinvuokrat tulevat kohoamaan, kun vuosikausia sitten solmitut vuokrasopimukset tulevat uudistettaviksi. Näinhän on jo tapahtunut eräissä muissa kaupunginosissa.
Kaupungin pitää kohdella eri kaupunginosia tasavertaisesti ja yhtenäisesti. Kaupungin perusluonteesta yleishyödyllisenä toimijana kuitenkin seuraa, että kaupungilla on tontteihin varsin kohtuullinen tuottotavoite. Merkittävät korotukset toteutetaan myös asteittain pitkän siirtymäjakson aikana. Alueen erityispiirteet kuten suojellut rakennukset otetaan uutta vuokratasoa määriteltäessä huomioon. Asukkaiden kanssa tulee myös pyrkiä mahdollisimman hyvään vuorovaikutukseen prosessin aikana.
Lehtisaaressa ollaan samankaltaisen tilanteen äärellä. Sielläkin aikanaan sovitut vuokratasot ovat jääneet hyvin alhaiselle tasolle ja niitä ollaan nyt tarkastamassa. Ero mm. Kumpulaan on se, että Lehtisaaressa maat omistaa kirkko, ei kaupunki. Kirkko joutuu nyt esittämään itselleen vaikean kysymyksen: vaikuttaako vuokranantajan yleishyödyllinen rooli ja jos, niin millä tavalla esitettäviin vuokrankorotuksiin? Pitääkö kirkon hakea verrokkia yleishyödyllisestä Helsingin kaupungista vai jostain muualta?
Yleishyödyllisyys on vaikea käsite, jonka tosiasiallinen sisältö elää ajassa. Kattavaa ohjetta tai sääntöä ei ole, jokainen tilanne on erilainen, argumentteja on moninaisia. Viime kädessä jokainen toimija määrittelee asemansa itse. Kohtuuhintaiseen säänneltyyn vuokra-asuntotuotantoon palatakseni, on kuitenkin tärkeä mieltää, että yleishyödyllisten toimijoiden kulloinenkin määrä vaikuttaa luonnollisesti siihen, kuinka paljon yleishyödyllistä tuotantoa voi saada aikaan.