Iltalehti kirjoittaa tänään pääkirjoituksessaan otsikolla ”Helsinki ja Vantaa kuuluvat yhteen”. Olen samaa mieltä.
Itse asiassa yhdistää pitäisi koko pääkaupunkiseutu eli ottaa mukaan myös Espoo ja Kauniainen. Vanhan viisauden mukaan paras on kuitenkin hyvän vihollinen. Helsingin ja Vantaan liitos olisi askel oikeaan suuntaan, vaikka se ei ihanneratkaisu olekaan. Siksi sitä kannattaa ja pitää kannattaa.
Yhdistyminen on järkevää riippumatta siitä, mitä mieltä Helsingin seudun jonkinlaisesta laajemmasta seutu- tai metropolihallinnosta ollaan. Nämä eivät ole keskenään ristiriitaisia kehityskulkuja, vaan ennemminkin rinnakkaisia prosesseja.
IL:n pääkirjoitus kuvaa hyvin keskuskaupungin eli tässä tapauksessa Helsingin hankalaa asemaa. Varsin yleisestihän tapana on moittia keskuskaupunkeja liiallisesta yhdistymisintoilusta. Nyt IL:n pääkirjoitus kuitenkin moittii Helsingin johtavien poliitikkojen yhtymistä kannattavia reaktioita liian laimeiksi, mikä lehden mukaan jopa uhkaa yhdistymisen toteutumista.
Helsingin asema ei ole helppo: on ongelma, jos Helsinki on aktiivinen ja samoin on ongelma, jos Helsinki ei ole aktiivinen.
IL:n viesti on, että Helsingin pitäisi tulla jollain lailla Vantaata vastaan. Tämä on hyvä ja tärkeä viesti olkoonkin, että vastaantulon paikkoja on vaikea luontevasti keksiä.
Minusta olennaista on hälventää vantaalaisten mahdollisia pelkoja nykyisen Vantaan alueen tulevasta kehityksestä osana suurempaa kokonaisuutta. Helsingissä on vuosikymmenten perinteet ns. positiivisesta diskriminaatiosta Itä-Helsingin osalta. Vaikka Vantaata ei Itä-Helsinkiin voi, eikä pidäkään verrata, jo Helsingin pitkäaikaisen hallintokulttuurin seurauksena on mielestäni selvää, että uusi suurkaupunki ennemminkin panostaisi korostetusti uusiin ”pohjoisiin” osiinsa kuin että se jättäisi ne näivettymään. Sille, että nykyiset Vantaan alueet olisivat kehityksen ja kehittämispanostusten keskiössä jatkossa, löytyy toki monia muitakin perusteita.
Mahdollisen yhdistymisen ehkä vaikein kysymys liittyy kykyyn yhdistää kaupunkien erilaiset hallintokulttuurit tavalla, joka mahdollistaa Helsingin osin paremman palvelutarjonnan ulottamisen koko uuden kaupungin alueelle, mutta tehdä tämä tavalla, jossa osataan hyödyntää Vantaan monin osin kustannustehokkaampaa tapaa järjestää ja tuottaa nämä palvelut. Tahtotilan pitäisi kuitenkin olla selvä, koska tässä prosessissa on vain voittajia.
Yhdistymisen haittoja ja etuja arvioitaessa pitäisi kaiken kaikkiaan osata nähdä vähän pitemmälle tulevaisuuteen. Kysyntää olisi nyt aidolle valtiomiesmäisyydelle. Kysymys on nyt niin isosta ja vakavasta asiasta, ettei hiekkalaatikkoleikeille pitäisi olla sijaa.
Ikävä kyllä ainakin osa espoolaisista kunnallispoliitikoista kuuluu aktiivisesti lobbaavan Vantaan ja Helsingin yhdistymistä vastaan, erityisesti Vantaalla. Tätä en kuitenkaan osaa nähdä muuna kuin yhtenä lisäperusteena yhdistymisen puolesta.