Kirjoitukset

Pari Sanaa Sipoo-kysymyksen moraalista, Helsingin Uutiset

Isomman ja pienemmän suhde on sinänsä aina eettisesti haasteellinen. Isommalla on usein enemmän valtaa ja voimaa, mutta useimmiten myös enemmän vastuuta. Maan sisäisen hallinnon näkökulmasta isomman ja pienemmän suhde on muutoinkin keinotekoinen. Hallinnollisten rajojen tulisi olla järkevän toiminnan apuvälineitä, ei itseisarvoja sinänsä.

Helsingin seudulla kyse on ennen kaikkea asunto- ja tonttipulasta sekä näihin kytkeytyvästä asuntojen korkeista hinnoista ja pääkaupunkiseudun kaupunkien vaillinaisesta kyvystä vastata asukkaiden muuttuneisiin asumispreferensseihin. Nämä puolestaan heijastuvat mm. työvoiman saantiin sekä alueen yleiseen elinvoimaisuuteen ja kilpailukykyisyyteen. Nämä taas vaikuttavat koko alueen – ja itse asiassa koko Suomen hyvinvointiin.

Toiseksi kysymys on kestävästä kehityksestä. Mitä eheämpää kaupunkia rakennamme, sitä ympäristöystävällisempiä olemme. Mitä paremmin kaupunkirakenne nivoutuu joukkoliikenteen ja suurten liikenneväylien varteen, sitä pienemmillä päästöillä, pienemmillä ruuhkilla ja kansantaloudellisesti pienemmillä aikatappioilla pääsemme. Läntisen Sipoon rakentamisen vaihtoehto ei ole, ettei rakennetta minnekään, vaan se, että asuminen ja sitä kautta työmatka- ja muu liikenne pirstoutuu yhä pahemmin pitkin Uuttamaata.

Vaikka isomman ja pienemmän kaupungin suhdetta sinänsä voikin perustellusti lähestyä moraalisesta vinkkelistä, yhtä perusteltua on kysyä onko vastuullisen poliittisen päättäjän oikein olla kaikin keinoin vaikuttamatta mainittuihin asunto-, kilpailukyky- ja ympäristökysymyksiin. Voidaanko ajatella niin, että aikanaan varsin sattumanvaraisin perustein vedetyt kuntarajat estäisivät yhteiskunnallisesti ja ympäristöpoliittisesti tarkoituksenmukaisen kehityksen? Onko arvokkaampaa puolustaa hallinnollisia rajoja vai vaikuttaa kymmenien tuhansien ihmisen asumiseen ja hyvinvointiin puhumattakaan pyrkimyksestä vaikuttaa globaaleja ulottuvuuksia sisältäviin ympäristökysymyksiin?

Eduskunnan yhteisesti hyväksymä kuntajakolaki lähtee siitä, että riittävän suuren yleisen edun sitä vaatiessa osakuntaliitos voidaan toteuttaa myös kunnan tahdon vastaisesti. Tällaisen suuren yleisen edun ajaminen on sitä paitsi moraalisesti hyväksyttävää, jopa toivottavaa. Itse asiassa on väärin jättää ajamatta yleistä etua. Olisi myös vastuunpakoilua sivuuttaa yleinen etu pelkästään hallinnollisten esteiden takia, varsinkin kun lainsäädäntö nimenomaisesti antaa eväät yleisen edun toteuttamiselle.

Laissa ei myöskään todeta, ettei liitosta voida toteuttaa, jos toinen osapuoli on toista isompi – näinhän käytännössä useimmiten on. Itse asiassa mitä suuremmasta kaupungista on kyse, sitä suurempi sen kansantaloudellinen merkitys on, ja sitä suuremmaksi tarve asian tarkoituksenmukaisesta hoitamisesta yleisen edun kannalta muodostuu.

Pääkaupunkiseudun asunto- ja tonttipula sekä asuntojen ylikorkeat hinnat ovat yleisen edun kannalta erittäin merkittäviä kysymyksiä. Pääkaupunkiseudun elinvoimaisuuden ja kilpailukykyisyyden säilyttäminen ovat koko kansakunnan kannalta avainasemassa. Vaatimus ekologisesti kestävästä, joukkoliikenteen varaan rakentuvasta eheästä ja tiiviistä yhdyskuntarakenteesta on vielä näitäkin isompi kysymys. Itse asiassa eheän yhdyskuntarakenteen vaaliminen lienee suuren kaupungin näkökulmasta merkittävin yksittäinen asia, johon se globaalin ilmastomuutoksen torjumiseksi voi vaikuttaa.

Läntisen Sipoon liittäminen Helsinkiin ei yksinään ratkaise näitä haasteita. Sillä olisi kuitenkin huomattavasti suurempi merkitys kuin millään muulla yksittäisellä kysymyksellä.

Helsingin on syytetty toimivan itsekkäästi. Saman kritiikin voi kuitenkin kohdistaa myös Sipooseen. Molemmat katsovat asiaa omasta näkökulmastaan. Tämä on luonnollista. Asioiden egoistinen tarkastelu ei kuitenkaan ole pienemmän osapuolen etuoikeus. Valtioneuvoston ratkaistessa aikanaan kysymyksen läntisen Sipoon kohtalosta kyse ei kuitenkaan ole isomman suhteesta pienempään tai pienemmän suhteesta isompaan, vaan yleisestä edusta, maan ainoan metropolinalueen elinvoimaisuuden turvaamisesta ja tätä kautta koko kansakunnan edusta.

Pääkaupungin ja pääkaupunkiseudun kysymys on aina ollut, on ja tulee aina olemaan kansallinen kysymys. On keinotekoista ja arveluttavaa väittää, että tämän edun ajaminen olisi moraalisesti arveluttavaa.

Jan Vapaavuori
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja
jan.vapaavuori@eduskunta.fi