Uutiset Yleistä

EU:n aikalisä tarpeen myös Suomelle

Koko viime vuoden hitaasti junnanneen hallitusten välisen konferenssin (HVK) kaatuminen joulukuussa viritti aiheellisen keskustelun EU:n tilasta ja tulevaisuudesta. EU todellakin on merkittävässä taitekohdassa, mutta niin on myös oma EU-politiikkamme. Siksi on syytä pysähtyä miettimään myös oman EU-politiikkamme tilaa ja tulevaisuutta.

Suomi on ollut EU:n jäsen yhdeksän vuotta. Suomesta on tänä aikana maltilla ja viisaudella rakennettu uskottava ja vakavasti otettava, unionin kehittämiseen rakentavasti suhtautuva maa. Suomesta onkin lyhyessä ajassa kehittynyt kokoaan ja historiallista asemaansa vaikutusvaltaisempi unionin jäsen, jota kuunnellaan. Maa on myös maa, jota arvostetaan ihan eri tavalla kuin euron hylännyttä ja meitä selkeästi suurempaa Ruotsia, joka on ajautunut unionissa monin kohdin sivuraiteelle.

Uuden hallituksen aloittaessa ja varsinkin HVK:n viime metreillä Suomen linja muuttui selvästi. Suomi profiloitui neuvotteluissa lähinnä turvallisuuspolitiikassa ja hyvinvointipalvelujen kauppapoliittisissa ulottuvuuksissa. Näissä molemmissa Suomi edusti ja ajoi linjaa, jota muualla Euroopassa oli vaikea, ellei mahdotonta, ymmärtää. Siitä rajallisesta ajasta, joka pää- ja ulkoministerillämme oli aikaa keskustella kollegojensa kanssa, suhteettoman suuri osuus on todennäköisesti käytetty juuri näiden asioiden puintiin. Liittoutumattomuuslobbaus on ollut kotikutoista, luonteeltaan akateemista, ellei jopa teologista. Keskustelu aiheesta, ja siihen liittynyt eri termien selittely, menikin lähinnä surkuhupaisaksi tosiasioiden kiertelyksi. Tosiasia on, että Suomi on EU-jäsenyyden myötä poliittisesti liittoutunut läntiseen Eurooppaan, ja EU:n turvatakuiden hyväksymisen jälkeen myös sotilaallisesti liittoutunut. Kauppapolitiikassa puolestaan pyrittiin, yksityiskohtiin menemättä, tekemään ongelma asiasta, joka ei ole ongelma.

EU-jäsenyyden alkuvuosina Suomi onnistui Lipposen ja Niinistön johdolla erinomaisesti EU-politiikassaan. Maan kansainvälinen arvovalta ja asema vahvistuivat. Pääministeri tunnettiin ja Suomen kurinalaista talouspolitiikkaa käytettiin EU:ssa jatkuvasti hyvänä esimerkkinä. Tuolloin meille hankittiin henkistä pääomaa myös puolustaa omia kansallisia intressejämme sitä vaativissa tilanteissa. Tänään on vaikea välttyä vaikutelmalta, että Vanhasen ja Tuomiojan johdolla harjoitettu politiikka on jo puolen vuoden aikana tuhlannut ison osan tästä pääomasta. Puhemies Lipponenkin on aivan aiheellisesti vaatinut pääministeriä terästäytymään. Ainakin Tuomiojan johtamana Suomi hukkaa helposti loputkin hankkimastaan arvovallasta. On selvää, ettei varsinkaan pieni maa voi menestyä EU:ssa ilman selkeää johtajuutta.

Ainakin minusta on huolestuttavaa katsoa tämän päivän kehitystä, jossa euroskeptikot ovat tulleet EU:n ytimiin myönteisesti suhtautuneiden tilalle, ja maatamme ajetaan EU:n reuna-alueiden kiukuttelijoiden, oman tien kulkijoiden ja niin sanottujen alaviitemaiden vähemmän vaikutusvaltaiseen joukkoon. Nyt syntyneen aikalisän aikana olisi syytä vakavasti pysähtyä pohtimaan, paitsi EU:n kehitystä, myös oman EU:n politiikkamme peruslinjaa.

P.S. Amerikan-vastaisuudesta on varsinkin eräiden entisten kommunistien toimesta pyritty tekemään uusi hittituote. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että USA pelasti läntisen Euroopan maailmansodissa, osaltaan jälleenrakensi Euroopan, loi vastavoiman Neuvostoliiton imperialistisille pyrkimyksille kylmän sodan aikana, nujersi kommunismin ja siihen liittyvän sorron ja vapautti entisen Itä-Euroopan sovjetismin ikeestä. Miettikääpä sitä.

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi