Talouden rakennemuutosta ei toteuteta päivässä eikä kilpailukyvyn parantamista hoideta hetkessä. Näin voidaan sanoa myös politiikan superviikoksi tituleeratun ajanjakson jälkeen. Viikon aikana tehtiin paljon hyvää – ensi vuoden budjetti nuijittiin kehysriihen pohjalta, tehtiin päätöksen valikoiduista elvytystoimista, linjattiin laajemmin tulevista rakenteellisista muutoksista ja tiekartasta niiden toteuttamiseksi sekä saatiin maahan kilpailukykyämme edesauttava työmarkkinaratkaisu.
Yhteistä näille kaikille toimille on se, että Suomi otti askeleita oikeaan suuntaan. Samalla on kuitenkin syytä pitää tiukasti mielessä, että matka on vielä pitkä, ja että työtä maamme talouden nostamiseksi taas jaloilleen pitää jaksaa tehdä kurinalaisesti ja määrätietoisesti.
Oikeastaan viikon aikana tehdyt ratkaisut voi jakaa karkeasti kahteen eri luokkaan: julkista taloutta parantaviin linjauksiin sekä kilpailukykyä elvyttäviin päätöksiin.
Vaikka julkista taloutta tervehdyttävät ratkaisut eivät suoraan liity kilpailukykyymme, paras toimintaympäristö myös elinkeinoelämälle tilanne, jossa oma kotipesämme on kunnossa. Miljardien velkaantuminen on yksinkertaisesti katkaistava. On ymmärrettävä, että tasapaino on ollut kadoksissa, elämme yli varojemme ja samalla tulevien sukupolvien kustannuksella. Nyt päätetty rakennepaketti on kunnianhimoinen, itse asiassa erittäin kunnianhimoinen. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin koko kestävyysvajeemme purkaminen eli peräti yhdeksän miljardin euron vajeen kurominen umpeen.
Työ vaatii monta vuotta ja vaatii uhrauksia kaikilta. Osa konkreettisista toimista linjattiin jo riihessä, osa pistettiin jatkovalmisteluun. Valmista pitää olla kuitenkin jo marraskuun loppuun mennessä. Haaste on kova ja mittaa osaltaan kuinka vahvalla pohjalla nyt tapahtunut hallituksen (ja maan taloudenpidon) uskottavuuden kohentuminen lopulta on. Vain esimerkin ottaakseni, on helppo kannattaa kuntien tehtävien ja velvoitteiden purkamista miljardin edestä. Mission käytännön vaikeutta osoittaa kuitenkin se, että olemme vuosikausia kulkeneet tasan päinvastaiseen suuntaan. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja oivaltaakseen, että haasta on mittava. Hallituksen tahtotila on nyt kuitenkin selvä.
Vientivetoisen Suomen kilpailukyvyssä on ollut toivomisen varaa. Esimerkiksi palkkakustannukset ovat nousseet selkeästi Saksaa ja Ruotsia vauhdikkaammin. Perjantaina saatu työmarkkinasopu osoittaa, että tähän ongelmaan on herätty. Sovitut palkankorotukset edustavat oikeansuuntaista malttia, jota on syytä kiittää. Vaikka nyt puhutaan keskitetystä ratkaisusta, on silti syytä pohtia asioita yksittäisen yrityksen kannalta. Suomessa on yli 300 000 yritystä ja jokainen tarina on erilainen. Meillä on paljon vaihtelua siinä, kuinka hyvin tai kuinka huonosti firmoille oikein meneekään. Siksi on paitsi järkevää, osin myös välttämätöntä tarkastella tilannetta mahdollisimman paljon yrityskohtaisesti.
Kilpailukyky on kuitenkin huomattavasti palkkaratkaisua laajempi kokonaisuus. Tämän eteen on tehtävä töitä päivittäin. Esimerkkejä voi heittää paljon – yksi voisi olla vaikka yritysrahoituksen puolella, jossa on pidettävä huolta sekä kansainvälisen sääntelyn järkevyydestä että uusien rahoituskeinojen kehittämisestä.
Jo keväällä hallitus linjasi, ettei teollisuudelle aiheuteta enää uusia kustannuksia loppuvaalikauden aikana. Tämä kirjaus ei ollut heitto vaan vakavasti otettava päätös, joka vahvistettiin vielä uudestaan rakennepoliittisessa paperissa. Työ- ja elinkeinoministeriössä valmistaudumme parhaillaan siihen, että hallituksen eri lakihankkeet käytäisiin systemaattisesti läpi arvioiden niiden kustannusvaikutukset tehtyjen kirjausten mukaisesti. Pitää elää kuten opettaa!
Sekä julkisen talouden tervehdyttämisen että kilpailukykyisten olosuhteiden vaaliminen on pitkä ottelu. Kuluvalla viikolla voidaan puhua siitä, että Suomi otti hyvän otteen pelistä ja ensimmäisen erävoiton. Voittajat ratkaistaan kuitenkin vasta pelin lopussa, siihen on vielä matkaa.
