Terveisiä Tampereelta

Maan suurimman ja toiseksi suurimman kaupunkikeskuksen hyvällä yhteistyöllä on väliä. Osin tästä syystä vierailin tänään Tampereella, pormestari Anna-Kaisa Ikosen vieraana. Kaupungit yhdistää toisiinsa Suomen kasvuvyöhyke (HHT), joka on luova ja moderni tapa mieltää nykyajan maailmaa.

Tampereella on viime vuosina ollut todella hyvä tekemisen meininki. Rantaväylän tunneli valmistui etuajassa kustannukset halliten, sujuvoittaa liikennettä ja vapauttaa maata asuntorakentamiseen. Raitiotiehanke eheyttää yhdyskuntarakennetta ja parantaa joukkoliikenteen kilpailukykyä. Kansi- ja Areenahanke on hyvä esimerkki merkittävästä elinvoimainvestoinnista. Tampere3-hanke edistää korkeakoulujen yhteistyötä ja Smart Tampere –ohjelma kaupungin kansainvälistä tunnettuisuutta. Tampereen ydinkeskusta on kompakti ja elävä tavalla, josta kaikki voisivat ottaa oppia, Helsinki mukaan lukien.

Helsingin ja Tampereen erojen ja yhtäläisyyksien pohtiminen nosti mieleen myös kysymyksen isojen kaupunkien roolista tämän päivän Suomessa. Kaupunkipolitiikka ei oikein tunnu olevan hallituksen kärkihankkeiden joukossa. Sääli. Pitäisi olla.

Globaali kilpailu on muuttunut yhä enemmän kaupunkien ja kaupunkiseutujen väliseksi kilpailuksi. Dynaamiset metropolit, isommat ja pienemmät, ovat kaikkialla kasvun moottoreita. Jatkuvasti etenevä kaupungistuminen vain korostaa tätä kehitystä.

Pienessä Suomessa tämä tarkoittaa tarvetta ajattelutavan muutokseen. Esimerkiksi kaikki isot reformit pitäisi toteuttaa siten, että ne palvelevat tätä maan kasvustrategian kannalta keskeistä suurkaupunkiulottuvuutta. Isojen kaupunkien pitäisi olla uudistusten keskiössä, ei sivulauseissa ja alaviitteissä. Tältä osin vireillä olevassa maakuntauudistuksessa on perustavaa laatua oleva valuvika – uudistus lähtee päinvastoin pienten kuntien lähtökohdista. Tälle on sinänsä loogiset perusteet - isojen kaupunkien rooli ei kuitenkaan näy juuri mitenkään.

Isojen kaupunkien keskinäiseen yhteistyöhön tarvittaisiin myös lisää tehoa. Intressit ovat monin osin yhteiset ja toisilta on aina opittavaa. Parhaiden käytäntöjen aidosta jakamisesta hyötyvät kaikki.

Aion ennen vaaleja vierailla myös Turussa. Jos tulen valituksi Helsingin pormestarin tehtävään, aion vahvasti panostaa tällaiseen yhteistyöhön myös jatkossa. Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseutujen merkitys – pienempiä kaupunkiseutuja unohtamatta – Suomen tulevalle menestykselle on suuri ja kasvaa koko ajan. Näiden yhteisen äänen pitää kuulua paremmin maan asioita hoidettaessa. Ja monenlaista hyötyä on jo näiden suurimpien kaupunkien yhteistyötä sinänsä.

Olen blogannut myös monista muista aiheista. Tutustu esimerkiksi seuraaviin:

Liikunnan merkitys Helsingissä kasvaa
Oodi Slushille ja entistä kansainvälisemmälle Helsingille