Blogi Yleistä

Pari sanaa puutarhakaupungeista

Suomessa on viime viikkoina käyty keskustelua ns. puutarhakaupungeista. Hyvä niin.

Puutarhakaupungit on nähty kaupunkiasumisen vaihtoehtona. Tästä voi olla sekä samaa että eri mieltä. Samaa mieltä siksi, että vaihtoehtoja tarvitaan ja ennen kaikkea siksi, että iso osa suomalaisista haluaa asua pientaloissa. Ja siksikin, että puutarhakaupunki on monin tavoin hyvä konsepti. Eri mieltä siksi, että kaupunkiasuminen ja kaupunkimainen pientaloasuminen tulee nähdä toisiaan tukevina, ei toistensa kanssa vaihtoehtoisina malleina. Ja ennen kaikkea siksi, ettei puutarhakaupunkien – joita lämpimästi kannatan – suinkaan pitäisi korvata perinteistä kaupunkiasumista, vaan varsinkin monissa kehyskunnissa vallalla olevaa suunnittelematonta hajarakentamista.

Sauli Rouhinen kirjoitti HS:n vieraskynässä 20.6. puutarhakaupungeista. Hänen mukaansa tällaisessa pitäisi olla 30 000 – 40 000 asukasta, sen pitäisi tukeutua rautatiehen ja asunnoilta pitäisi olla asemalle vähemmän kuin kaksi kilometriä. Näin toteutettuna puutarhakaupunki voisi yhdistää kaupungin ja maaseudun parhaat puolet. Tästä olen täysin samaa mieltä. Kysymys ei olekaan siitä, etteikö tällaisia kaupunkeja voisi ja tulisi vahvasti kannattaa, vaan siitä, että useimpien kaupunkiseutujemme reuna-alueet ovat kaikkea muuta kuin tätä.

Puutarhakaupunki-ideologian esimerkkitapauksena käytetään Englannissa sijaitsevaa Letchworthia, joka vuonna 2003 valittiin mm. maailman parhaaksi kaupungiksi. Vierailin siellä kuluvan kuukauden alussa. Paikka oli monin tavoin sympaattinen, joskaan ei niin tiivis kuin olin olettanut. Asukkaita oli juuri 30 000 ja junarata vei suoraan Lontoon sydämeen. Kokonaisuus oli mietitty aikanaan huolella. Vielä tänäänkin kaupungissa pidetään tarkkaa huolta kaupungin oman keskustan elinvoimaisuudesta mm. kieltämällä tyystin kaikki isommat kauppakeskukset. Näin siis yhdessä maailman markkinatalousjärjestelmässään liberaaleimmassa maassa, jossa koko kaupunki muuten perustuu yksityisen säätiön hallinnointiin.

Suomessa puutarhakaupungin piirteitä on mm. Espoon Tapiolassa. Tämä on siis se malli, jota pitäisi seurata. Se on kuitenkin jotakin täysin muuta kuin se, mihin kehysalueilla useimmiten törmäämme.

Puutarhakaupungin ominaispiirteisiin kuuluu se, että se on yhdyskuntarakanteeltaan varsin tiivis, kaupunkimainen jo määritelmänomaisesti ja hyvien liikenneyhteyksien varressa. Tämä on hyvä pitää mielessä asiasta puhuttaessa.

Olen kaikkien niiden kanssa samaa mieltä, jotka puhuvat puutarhakaupunkien puolesta myös Suomessa. Mutta olen eri mieltä kaikkien niiden kanssa, jotka kuvittelevat tai uskottelevat, että esim. Helsingin seudun kehyskunnat vastaisivat tätä ajattelua ainakaan nykyisellään.

Itse uskon, toivon ja oletan, että tulemme saamaan Sipoosta Helsinkiin liitettävälle alueelle ensimmäisen varsinaisen suomalaisen puutarhakaupungin. Parhaimmillaan siitä voi tulla maan suosituin ja vetovoimaisín asuinalue. Tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvää. Helsingin pitää myös tahtoa tätä. Ja Helsingin kaavoittajan tulee tämä myös toteuttaa.