Toissaviikkoisen kehysriihen yritysveroratkaisut näyttävät aiheuttaneen aikamoisen älämölön. Asiassa kannattaisi ottaa nyt ihan rauhallisesti, analysoida mistä päätettiin ja mistä ei, sekä erityisesti palauttaa mieliin uudistuksen keskeinen tavoitteenasettelu.
Anneli Hertsi kirjoittaa tänään Kauppalehden takakannen analyysissaan osuvasti aiheesta. Hertsi kuvaa aivan oikein, että ”hallitus halusi ratkaisuillaan vahvistaa luottamusta ja luoda myönteistä ilmapiiriä, jossa yritykset uskaltavat investoida ja työllistää”.
Näin minä ainakin asian mielsin. Tämä oli kaikkein olennaisinta. Tätä peräänkuulutin myös moneen otteeseen ennen tehtyjä päätöksiä. Tämän takia myös useaan kertaan eri sanakääntein totesin, että nyt ei pelkkä hienosäätö riitä, vaan tarvitsemme talouteen dynamiikkaa luovan yritysveroremontin.
Yhteisöveron reipas lasku palveli hyvin tätä päämäärää.
Hertsi kirjoittaa jutussaan, ettei hallitus pystynyt seisomaan yhtenäisenä päätösten takana edes yhtä viikkoa. Vastaan ei auta väittää. Eikä eri mieltä voi olla siitäkään jutussa olevasta arviosta, että ”rivit pitää nyt saada suoriksi ja nopeasti”.
Epävarmuus on taloudessa aina myrkkyä, vaikka se jossakin määrin aina on läsnä. Erityisen hankalaa on, jos epävarmuus kohdistuu siihen, pitääkö hallitus päätöksistään kiinni – vai lähteekö se niitä pyörittämään ja pyörtämään. Ei silloin ainakaan luottamusta luoda. Eikä positiivista investointi-ilmapiiriä. Mikä siis piti olla kaiken tarkoitus.
Hallituspuolueiden puheenjohtajien eli ns. sekstetin sopima verouudistus sisältää monenlaisia elementtejä. Näin on aina laajempia uudistuksia tehtäessä ja hyvä on toki muistaa sekin, että onhan hallituksessakin monenlaisia puolueita.
Kaikesta tai kaikista yksityiskohdista ei varmaan kukaan voi olla vilpittömän iloinen. En ainakaan minä ole. On selvää, että uudistus olisi tehty toisella tavalla, jos Kokoomus olisi saanut yksin siitä päättää. Tai SDP. Tai joku pienemmistä kumppaneista.
Uudistuksen merkittävin osanen oli yhteisöveron lasku 20 prosenttiin. Tämä oli iso päätös, joka myös on otettu positiivisesti vastaan. Tämä kannattaa nytkin, kaiken muun keskustelun lomassa, muistaa. SDP:n ryhmäjohtaja Jouni Backman muistuttaa tämän päivän Demokraatissa, ”ettei yritysverouudistuksen tarkoituksena ole ollut ensisijaisesti hakea nopeasti lisää verotuloja, vaan antaa kasvulle ja työllisyydelle pitkän aikavälin kestävämpi piristysruiske vaikeassa taloustilanteessa”. Juuri näin.
Osinkoverotustakin päätettiin uudistaa monella tapaa. Menemättä yksityiskohtiin, on talouden dynamiikan kannalta ja itse asiassa muutoinkin perusteltua, että omaan yritykseen sijoittavan kokonaisverorasite (yhteisövero ja osinkovero yhteensä) on jonkin verran keveämpää kuin pörssiosakkeisiin sijoittavan.
Eron ei kuitenkaan pitäisi olla yleisen oikeustajua kannalta liian iso, eikä niin iso, että se nostaisi aiheetta listautumiskynnystä. Nyt näin uhkaa käydä. Hieman aneemisessa tilassa oleva Helsingin pörssi ei kuulukaan uudistuksen voittajiin.
Tavoitteeni oli, minkä olen äänenkin julkisesti todennut, että First North -kauppapaikan osinkoverotusta olisi voitu keventää listautumiskynnyksen laskemiseksi. Näin ei nyt tehty, vaan muilla osinkoveropäätöksillä sen sijaan nostettiin listautumiskynnystä. Tarve pörssimme elinvoimaisuutta koskeville uudistuksille on siksikin jatkossa ilmeinen.
Uudistus on kuitenkin aina kokonaisuus. Jos sitä ryhtyy yhdestä nurkasta ravistelemaan, vapina tuppaa leviämään ja kohta tärisee koko talo. Tämän siunauksellisuutta kannattaisi pohtia parikin kertaa maailmassa, jossa pitkäjänteisestä ennustettavuudesta on kroonista pulaa.
