Amerikassa on paljon kaupunkiseutuja, joiden yhdyskuntarakenne on valtavan hajautunut, ja jotka siksi perustuvat täysin yksityisautoiluun. Euroopassa asia on pääosin nähty toisin. Esimerkiksi Barcelonassa asuu suunnilleen yhtä paljon ihmisiä kuin Atlantassa, mutta 40 kertaa pienemmällä alueella. Pisimmälle on menty mm. Kööpenhaminassa, jossa on kokonaan kielletty laajempien asuin-, työpaikka- ja palvelutoimintojen alueiden rakentaminen muualle kuin olemassa olevien raideliiken-nepysäkkien välittömään läheisyyteen. Esimerkiksi Ranskassa on aina oltu huolestuneita kaupunki-en pienten kauppojen kohtalosta ja tämän takia rajustikin rajoitettu vähittäiskaupan suuryksiköiden rakentamista.
Suomi on eurooppalaisittain tässä suhteessa huolestuttavan amerikkalainen maa. Tilanne ei kuitenkaan ole yhtä paha kuin rapakon takana. Yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehityksen estäminen on lisäksi viime vuosina otettu selkeäksi tavoitteeksi yhä useammassa yhteydessä ja viimeksi Vanhasen II hallituksen ohjelmassa, jossa siitä on useita mainintoja.
Kyse on hieman yksinkertaistaen siitä, että mitä hajautuneempi rakenne on, sitä pitemmät ovat kes-kimääräiset etäisyydet ja sitä suurempaa liikkumisen tarve tämän takia on. Hajautuneessa rakenteessa tämä lisääntynyt liikkumisen tarve on kaiken lisäksi vaikeampi jo lähtökohtaisesti hoitaa joukkoliikenteen avulla, koska joukkoliikenne määritelmänomaisesti edellyttää riittävän tiiviisti sijaitsevia joukkoja. Lopputuloksena on enemmän liikennettä, vähemmän joukkoliikennettä, enemmän ruuhkia ja enemmän päästöjä. Tänä päivänä on jo lähes itsestään selvää, ettei tällainen kehitys ole suotavaa, ei tavoiteltavaa, eikä itse asiassa edes hyväksyttävää.
Hajautumisen vastakohta eli rakenteiden eheytyminen tarkoittaisi lyhyempiä etäisyyksiä, pienempää liikkumisen tarvetta, toimivampaa joukkoliikennettä, vähemmän ruuhkia ja vähemmän päästöjä. Kaikki tämä sen sijaan on tavoiteltavaa. On myös hyvä huomata, että lähes kaikki liikkumiselle ja erityisesti yksityisautoilulle suunnitellut, ideoidut tai muutoin uhkaillut rajoitustoimet ovat itse asiassa vain seurausta epäonnistuneesta kaavoituksesta. Ainakin minä rajoittaisin mieluummin liikkumisen tarvetta, joka automaattisesti ja vieläpä mukavalla tavalla rajoittaisi myös liikennettä, kun pyrkisin erilaisin pakko- ja raippakeinoin suitsimaan itse liikennettä vieläpä sellaisessa rakenteessa, jossa vaihtoehdot ovat vähissä.
Tästä huolimatta yhdyskuntarakenteet ovat Suomessa viime vuosinakin hajautuneet. Kielteinen kehitys on koskenut koko maata, niin kasvukeskuksia kuin jopa väestöä menettäviä alueita. Ilmiö on kuitenkin kaikkein pahin Helsingin seudulla. Täällä rakenne hajautuu vakavimmin ja koska väestömäärä kaiken lisäksi on maan ylivoimaisesti suurin, hajautumisen kielteiset seurauksetkin ovat monta astetta vakavampia kuin muualla maassa.
Näkemyksen puutteen ohella ongelmamme muodostuu pirstaleisesta kuntarakenteesta. Asuin-, työpaikka- ja asiointialueet ovat kaikkialla jo luonnostaan seudullisia, mutta silti kaavoitus on korostetun kuntakohtaista. Periaatetasolla tämä on mielletty ja ymmärretty seudullisen tarkastelutavan tärkeys ja itse asiassa välttämättömyys. Varsinkin Helsingin seudulla on useita tätä koskevia harjoituksia.
Elävä elämä on kuitenkin teoriaa ihmeellisempää. Tosiasiassa yhteistyön tulokset ovat kovin kehnoja. Osin tämä johtuu siitä, ettei aivan ymmärretä mitä yhteistyön pitäisi olla, osin siitä, että yhteistyön onnistuneisuudesta hymistelevät lähinnä ne, jotka siitä ovat vastuussa.
Jotta yhteistyö tuottaisi aitoja tuloksia, sen seurauksena pitää olla toisenlaista toimintaa kuin mitä syntyisi ilman yhteistyötä. Ainakin joidenkin käyttäytymisen pitää siis muuttua. Yhteistyötä ei tämän mukaisesti ole esimerkiksi se, että yhdessä päätetään tehdä kaikki se, mitä kukin tekisi itsekseenkin.
Aivan erityisen hyvin tämä oikealle yhteistyölle asetettava käyttäytymismuutosten edellytys näkyy tarkasteltaessa yhdyskuntarakenteiden kehitystä. Jos ja kun tavoitteena tulisi olla rakenteiden eheyttäminen, osan kuntatoimijoista pitäisi yhteistyön nimissä luopua sellaisista hankkeista, jotka he kuntakohtaisista intresseistä katsottuna haluaisivat toteuttaa, mutta jotka hajauttavat rakennetta. Ja toisaalta osan kuntatoimijoista pitäisi ryhtyä sellaisiin toimiin, joita he kuntakohtaisista intresseistä katsottuna eivät haluaisi toteuttaa, mutta jotka kuitenkin eheyttäisivät rakennetta. Kovinkaan monta, tällaista esimerkkiä ei Helsingin seudulla taida olla raportoitavana.
Mitä muuten tulee Vihtiin suunniteltuun Ideaparkiin, alueeltaan Suomen suurinta kauppakeskusta eli Itäkeskustakin suurempaan kokonaisuuteen, jonne on kaavailtu jopa 10 miljoonaa vuosittaista kävijää, on vaikea keksiä yhtään hanketta, joka enemmän hajauttaisi rakennetta ja joka huonommin sopisi seudulliseen yhteistyökontekstiin. Mutta siitähän hankkeessa ei olekaan kysymys, vaan pit-kälti kuntakohtaisista intresseistä.
Ja mitä Helsinkiin tulee, se on tässä suhteessa aivan erityisen paljon vartijana. Lähes kaikki mikä Helsinkiin rakennettaisiin, eheyttäisi seudun rakennetta. Ja mitä houkuttelevampi kaupunkimaisen pientalorakentamisen kokonaisuus Sipoosta Helsinkiin siirtyville alueille pystytään luomaan, sitä enemmän sekin eheyttää rakennetta.
