Puheet Yleistä

Yhdyskuntarakenne ja rakennukset hallituksen ilmastopolitiikan välineinä, Kaukon päivä, Helsinki, Valkoinen Sali

Hyvät Kaukon päivän osallistujat,

Ilmastonmuutos haastaa meidät toimimaan. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen on välttämätöntä – samoin rakennusten energiatehokkuuden lisääminen.

Haasteena kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen

Olemme osana Euroopan unionia sitoutuneet kunnianhimoisiin tavoitteisiin kasvihuonekaasupääs-töjen vähentämiseksi sekä uusiutuvien energiamuotojen lisäämiseksi. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että jatkossa tulemme varmasti sitoutumaan vieläkin haastavampiin tavoitteisiin. Kaikki ne toimet ja tavoitteet, joista nyt puhumme, ovat pitkässä juoksussa vain välietappeja.

Kaikki ymmärtävät, että olemme suurten haasteiden edessä. Meidän on yksinkertaisesti onnistuttava aikaansaamaan syvällisiä muutoksia niin energiajärjestelmiimme, toimintatapoihimme kuin elämän-tapaamme. Energiatehokkuuden parantaminen kaikilla sektoreilla on myös vientiteollisuutemme kilpailukyvyn säilyttämisen kannalta perusteltua ja jopa välttämätöntä. Onkin tärkeää havaita, että ilmastosyiden lisäksi monet muut seikat, kuten energian saatavuuden varmistaminen ja maan kilpai-lukyvyn turvaaminen, puoltavat nykyistä tehokkaampaa energiankäyttöä kaikkialla yhteiskunnassa.

Yhdyskuntarakenne ja liikenne

Rakennuskanta ja liikenne ovat merkittävimmät päästökauppasektorin ulkopuoliset päästöjen aihe-uttajat. Liikenteen määrä ja laatu riippuvat olennaisesti yhdyskuntarakenteesta, mikä tarkoittaa sitä, että myös iso osa liikenteen päästöistä palautuu välillisesti rakentamiseen.

Suomessa kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenne on erittäin hajanainen verrattuna muihin Pohjois-maihin. Yhdyskuntarakenteemme myös jatkaa hajautumista sekä kasvavilla kaupunkiseuduilla että kaupunkiseuduilla, joilla väki vähenee. Hajautunut yhdyskuntarakenne heikentää joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksia ja lisää henkilöautoliikennettä, mikä puolestaan lisää kasvihuonekaasu-päästöjä. Mitä suuremmat keskinäiset etäisyydet ovat, sitä enemmän syntyy liikkumisen tarvetta ja sitä hankalampaa liikkumista on hoitaa joukkoliikenteen avulla.

Yhdyskuntarakenteen muutos näkyy myös asuntokannan energiankulutuksessa (KUVA 1). Kun 1950-luvulla siirryttiin tiiviistä keskustarakentamisesta lähiörakentamiseen lisääntyi energiankulu-tus per yksikkö. Yksin seisovassa talossa on korttelitaloa enemmän ulkoseinää, ja se on alttiimpi tuulelle. Samalla myös asumisväljyys kasvoi ja työmatkat pitenivät, mikä näkyy kokonaisenergian-kulutuksen rajuna kasvuna. 1970-luvun energiansäästötoimilla ominaiskulutus saatiin kääntymään hitaaseen laskuun, mutta rakentamisen suuri volyymi piti huolta kokonaiskulutuksen kasvusta. Pien-talorakentamisen lisääntyminen 80-luvulla ja suoran sähkölämmityksen suosio kasvatti entisestään rakennuskannan energiankulutusta.

Johtopäätös tästä on varsin ilmeinen. Meidän tulee jatkossa pyrkiä tiiviiseen ja joukkoliikenteeseen tukeutuvaan maankäyttöön. Tämä tarkoittaa panostusta täydennysrakentamiseen sekä rakentami-seen hyvien liikenne- ja erityisesti hyvien raideliikenneyhteyksien varteen – ja tällöinkin riittävän tiiviisti. Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen mahdollistaa myös olemassa olevien kaukolämmitys-verkostojen tehokkaan hyödyntämisen.

Oheinen kuva osoittaa myös selvästi, että rakennuskannan energiatehokkuuden haasteet ovat 70- ja 80-lukujen rakennuskannassa. Niissä suurin potentiaali on ilmanvaihdon poistoilman lämmön hyö-dyntämisessä. Nämä rakennukset ovat juuri tulossa peruskorjausikään, joten on tärkeää kannustaa energiatehokkuuden parantamiseen mm. putkiremonttien yhteydessä. Tässä tulee mielestäni käyttää ensisijaisesti vapaaehtoisia keinoja ja taloudellisia kannustimia. Onnistumisen varmistamiseksi on kuitenkin valmistauduttava myös säädösohjauksen käyttöön.

Rakennusten energiatehokkuus

Rakennusten kokonaisenergiankulutus on koko Suomen energiankäytöstä noin 40 % ja kasvihuone-kaasupäästöistä noin 30 %. Määräyksiä tiukennettiin viimeksi neljä vuotta sitten. Tavoite vähentää uudisrakennusten energiankulutusta toteutui, mutta samaan aikaan elintasomme noususta ja asumis-väljyyden kasvusta seurannut kokonaisvolyymin kasvu söi nämä säästöt.

Ainoa mahdollinen johtopäätös tästä on se, että rakennusten energiatehokkuusmääräyksiä on edel-leen tiukennettava. Tarkoituksenamme onkin kiristää määräyksiä 30 – 40 % ja ohjata näin kohti matalaenergiarakentamista, johon ei markkinaehtoisesti – ei sen paremmin kysyntä-, kuin tarjonta-vetoisesti – muuten päästäisi. Uusien säädösten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2010 alusta. Ne on kuitenkin tarkoitus antaa jo vuonna 2008, jotta alan toimijoille jää riittävästi aikaa varautua uu-siin määräyksiin. Uudet kiristykset ovat välttämättömiä.

Selvää on myös, että ne pystytään oikein suunniteltuina toteuttamaan siten, ettei niiden vaikutus rakentamiskustannuksiin ole kovinkaan suuri ja että elinkaaritarkastelussa ne jopa säästävät kustan-nuksia. Ja mitä enemmän tai nopeammin energian hinta nousee, sitä lyhyemmäksi investointien takaisinmaksuajat muodostuvat ja sitä suuremmin kasvavat myös pitkän aikavälin säästöt.

Asukkaiden käyttötottumukset

Asumisen energiankulutuksen ja päästöjen osalta kyse on myös itse kunkin henkilökohtaisista käyt-tötottumuksista. Järkevällä energiankäytöllä asumisen energiakulutusta voidaan helposti vähentää jopa 10 – 15 % omia käyttötottumuksia muuttamalla. Tämä edellyttää muun muassa sisälämpötilo-jen pitämistä 20 – 22 asteisina sekä tuhlaavan sähkönkäytön lopettamista esimerkiksi opettelemalla laitteiden on-off nappulan käyttöä.

Käyttöveden lämmittäminen tuottaa hieman alle kymmenesosan rakennuskannan kasvihuonepääs-töistä. Tämän vuoksi vedenkulutuksen vähentäminen on tarpeellista, vaikka vedestä ei Suomessa pulaa olekaan. Tässä on kuluttajalla hyvät vaikutusmahdollisuudet, jos hän itse pystyy näkemään vedenkäyttönsä kustannukset. Siksi rupeaa piakkoin olemaan aika saada vedenmittaus ja laskutus asuntokohtaiseksi. Vedenkulutus on omakotitalossa, jossa mittaus on perhekohtainen, noin 100 lit-raa kun se asuinkerrostalossa on yli 150 litraa asukasta kohden vuorokaudessa. Tästä voi tehdä vain sen johtopäätöksen, että huoneistokohtainen vedenmittaus vähentää kulutusta ja energian käyttöä – eli säästää ilmastoa.

Lämmön kulutuksen vähentäminen vaatii hyviä säätölaitteita. Kuluttaja ei juurikaan voi vaikutta muulla tavalla kuin valitsemalla sopivan sisälämpötilan. Lämmityksen asuntokohtainen mittaami-nen ja laskuttaminen ei ole nykytekniikalla kannattavaa. Matalaenergiarakentaminen voi sen sijaan tuoda tullessaan nykyistä paremmat mahdollisuudet toisaalta tarpeenmukaisen ohjaukseen ja toi-saalta todelliseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen.

Kaukolämpöön liittyminen pakolliseksi

Maamme yleisin lämmitysmuoto on kaukolämpö. Sillä lämmitetään noin 1,2 miljoonaa asuntoa, joissa noin 2,5 miljoonaa suomalaista asuu. Kaukolämmityksen osuus lämmitysmarkkinoista on lähes 50 prosenttia. Suurin osa asuinkerrostaloista sekä valtaosa julkisista ja liikerakennuksista ovat kaukolämmitettyjä. Suurimmissa kaupungeissa kaukolämmön markkinaosuus on yli 90 prosenttia. Omakotitaloista kaukolämmitettyjä on kuitenkin vain noin 6 prosenttia ja tätä osuutta tulisikin kas-vattaa.

Kaukolämpö on käyttäjälleen vaivaton, ilmanlaadun kannalta myönteinen ja myös taloudellisesti järkevä vaihtoehto, jos sitä rakennettaessa on varmuus riittävästä käyttäjämäärästä. Kaukolämmitys on sitä taloudellisempaa, mitä tiheämmin rakennettu alue on ja mitä isompia rakennukset ovat. Muistakin syistä tavoiteltava yhdyskuntarakenteiden eheyttäminen suosii täten myös kaukolämmön leviämistä.

Parhaillaan on lausunnolla ehdotus hallituksen esitykseksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttami-sesta. Ehdotukseen sisältyy uusi pykälä kaukolämpöön liittymisvelvollisuudesta. Ehdotuksen mu-kaan kunta voisi antaa asemakaavassa määräyksen liittyä kaukolämpöverkkoon, mikäli se katsotaan tarpeelliseksi energian tehokkaan ja kestävän käytön, tavoiteltavan ilman laadun tai kaavan muiden tavoitteiden kannalta. Luonnollisestikaan kaavamääräyksellä ei ole tarkoitus velvoittaa kaukoläm-pöverkon rakentamiseen. Investointiratkaisut tehdään – kuten tähänkin asti – liiketaloudellisin pe-rustein kaukolämpöverkosta vastaavien toimijoiden päätöksillä.

Tarkoituksena on, että uusi rakennus liitetään kaukolämpöverkkoon, mikäli se on rakennuslupavai-heessa mahdollista eli kaukolämpöverkko on jo rakennettu. Näin päästään eroon siitä järjettömästä tilanteesta, että alueelle, jolle on rakennettu kaukolämpöverkko, edelleen rakennetaan mm. suoralla sähköllä lämpiäviä rakennuksia. Kaukolämpöverkon toteuttaminen saadaan näin aiempaakin kan-nattavammaksi vaikuttaen myös sekä ilman laatuun että lämpöenergian kestävään tuotantoon.

Kohtuuttomuuksien välttämiseksi pääsääntöön on oltava poikkeuksia. Mikäli joku haluaa rakentaa esimerkiksi matalaenergiarakennuksen, jonka lämmitystapa on vielä kaukolämpöäkin tehokkaampi, on sen luonnollisesti oltava mahdollista. Tällöin vaihtoehtoista lämmitysjärjestelmää verrataan paikkakunnalla tarjolla olevaan kaukolämpöverkkoon ja sen päästöihin. Toinen mahdollinen poik-keus kaukolämpöverkkoon liittymiselle on valita uusiutuviin energialähteisiin perustuva vähäpääs-töinen lämmitysjärjestelmä. Tällainen lämmitysjärjestelmä perustuisi merkittäviltä osin aurin-koenergiaan, täyden tehon maalämpöpumppuun tai vähäpäästöisiin biopolttoaineisiin.

Pääperiaatteena on tämän mukaisesti jatkossakin, että lopullisen valinnan eri lämmitysmuotojen välillä tekee – mainittujen reunaehtojen puitteissa kuluttaja itse.

Sähkönkulutusta on hillittävä

Ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta ei ole lainkaan samantekevää, miten rakennuksen tarvitse-ma lämpö tuotetaan. Siksi on syytä kiinnittää huomiota myös energian tuotantotapaan ja energiare-surssien riittävyyteen. Kansantaloutemme kannalta olisikin perusteltua käyttää sähköä mieluummin teollisuuden pyörittämiseen kuin talojen lämmittämiseen.

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto on erittäin tehokas tapa hyödyntää energialähteitä. Yhteistuotan-nossa ympäristöpäästöt ovat pienemmät kuin erillisessä tuotannossa. Myös kaukolämmön tuotannon hiilidioksidipäästöt ovat olleet laskusuunnassa. Sähkön tuotannon hukkalämmöstä tuotettava kauko-lämpö onkin yksi ympäristöystävällisimpiä energiamuotoja. Mietittäessä lämmitysenergian säästö-keinoja kaukolämpöalueilla onkin syytä erityisesti välttää ratkaisuja, jotka lisäävät sähkön käyttöä.

Ilmastonmuutoksen hallinnassa avainasemassa on sähkön käytön vähentäminen siellä, missä muut lämmitysratkaisut ovat yhteiskunnan kannalta edullisempia. Uudisrakennusten osalta tulee rajoittaa erityisesti sähkön huipputehontarvetta esimerkiksi edellyttämällä, että sähköä muutoin lämmönläh-teenä käyttävää rakennusta lisälämmitetään talvipakkasilla varaavan takan avulla. Olemassa olevis-sa rakennuksissa hallitus kannustaa sähkön ja fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen vähempi-päästöisillä vaihtoehdoilla. Energia-avustuksilla on viime vuosina saatu noin 4 000 omakotitaloa vaihtamaan pellettiin, kaukolämpöön tai maalämpöpumppuun. Tulevaisuudessa pitää myös lisätä sähkönkäyttäjien tietoisuutta sähkön todellisista ympäristövaikutuksista ja huipputehon tuottamisen kustannuksista.

Yhtenä ratkaisuna tähän voisi olla ohjauksen kehittäminen niin, että kuluttajille annetaan sääennus-teen kaltainen ��?tariffiennuste��?, joka varoittaisi sähkön korkeasta hinnasta. Näin kuluttajat voisivat välttää turhaa sähkön käyttöä. Uskon, että kehittyneillä mittarointi- ja tariffijärjestelmillä on mah-dollista ohjata kuluttajia välttämään sähkönkäyttöä esim. huipputehopiikin aikana.

Sähkönkäytön merkitys korostuu liike- ja palvelurakennuksissa, joissa sähkön osuus on yli 80 % energiankulutuksesta. Näissä rakennuksissa on välttämätöntä kiinnittää huomiota mm. valaistuksen ja puhaltimien energiatehokkuuden parantamiseen. Myös jäähdytystarpeen kasvuun on syytä kiin-nittää huomiota.

Ilmastonmuutokseen vastaaminen vaatii pitkäjänteistä ja päättäväistä työtä. Muutokset tulevat aihe-uttamaan kustannuksia, mutta vielä suurempia kustannuksia aiheuttaisi nykymenon jatkaminen.