Blogi

Wallinin puolustamisesta maanpuolustamiseen

Käsi pystyyn virheen merkiksi. Urheilutermein pelaaja tekee joskus väärin ja saa siitä asianmukaisen seurauksen. Esimerkiksi jalkapallossa pienestä virheestä seuraa vapaapotku ja isommasta mokasta keltainen kortti. Oikein törkeästä rikkeestä välähtää punainen kortti.

Puolustusministeri Stefan Wallin on selkeästi tehnyt virheen. Dragsvikin varuskunta-asiassa on selvästi ollut epäselvyyksiä siinä, kuka on tehnyt ja mitä. Kaikki ei mennyt siten kun olisi pitänyt. Pelisääntöjä on rikottu. Erotuomarijoukko on kokoontunut pohtimaan tarvittavia seurauksia.

Ministeri on selvittänyt asiaa julkisesti. Hän on myös myöntänyt virheensä. On myös päätetty, että hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministeriryhmä käsittelee aihetta uudelleen ensi viikolla.

Eduskunta antoi Wallinille tänään luottamuslauseen. Jalkapallotermein punaista korttia ei näytetty. Hapuilut on kuitenkin selkeästi noteerattu. Virhe on selvästi tapahtunut – selkeä keltaisen kortin paikka.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kuului asiassa tuomaristoon. Ratkaisu ei ollut helppo eikä itsestäänselvyys. Arviomme kuitenkin oli, että Ministeri Wallin pystyy jatkamaan tehtävässään – vakavalla huomautuksella.

Jalkapallosta toisesta keltaisesta kortista tulee muuten ulosajo.

Nyt on aika kuitenkin keskittyä siihen todelliseen peliin: puolustusvoimauudistukseen ja Suomen maanpuolustuksen kehittämiseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *