Puheet

Vuoden 2003 tilinpäätös ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus

Arvoisa puheenjohtaja,

Suomi ajautui 1990-luvun alkupuolella sotien jälkeisen ajan pahimpaan lamaan. Maahan syntyi massatyöttömyys, veroja korotettiin ja kansalaisten monia etuuksia leikattiin. Lamaan liittyi myös yleinen tietoisuus siitä, että isänmaalla menee huonosti, ja että se edellyttää rankkojakin toimenpiteitä. Kyseiset ratkaisut tehtiin ja maa nousi lamasta, ei jälkiä jättämättä, mutta kuitenkin.

Helsinki puolestaan ajautui 2000-luvun alussa sotien jälkeisen ajan pahimpaan rahoituskriisiinsä. Työttömyys lisääntyi, vaikkakaan ei yhtä rajusti kun lama-Suomessa; veroja korotettiin, vaikkakaan ei yhtä reippaasti kuin aikanaan lama-Suomessa ja toimintamenojakin supistettiin kaikilla hallinnonaloilla – myös sosiaali-, terveys- ja opetustoimessa eli tärkeimpien hyvinvointipalvelujen kohdalla. Varsinaista lamatunnelmaa ei kuitenkaan syntynyt, paitsi ehkä tässä salissa. Tätä selittää osin se, että kuntien menot koko maassa kasvoivat viimeisen kahden vuoden aikana keskimäärin 4-5 prosenttia, samaan aikaan kun Helsingissä menot vähenivät, viime vuonna peräti 3,4 prosenttia. Ja kaikki tämä siitä huolimatta, että Helsingin säästöt olivat mukana koko maan keskiarvoja laskettaessa. Tilanne Helsingissä onkin viimeisten vuosien aikana ollut totaalisesti toinen kun maassa keskimäärin. Helsingissäkin tarvittavat ratkaisut kuitenkin tehtiin ja kaupunki nousi ahdingosta, ei jälkiä jättämättä, mutta kuitenkin.

Helsingin ryövääminen tapahtui yllättäen ja pyytämättä. Muun muassa valtiovallan toimenpiteet kurjistivat pääkaupunkia tavalla, joka kaupungin tasolla oli täysin rinnastettavissa 90-luvun lama-aikaan. Vain yhden luvun mainitakseni, Helsingin verotulot romahtivat vuodessa 170 miljoonalla eurolla eli miljardin mummonmarkan verran, mikä vastaa keskikokoisen suomalaiskaupungin kuten vaikkapa Keravan koko budjettia.

Tämä oli se tosiasia, jonka eteen me helsinkiläispäättäjät pari vuotta sitten jouduimme.
Tänään voimme kuitenkin varsin huojentunein mielin katsoa eteenpäin. Tekemämme vaikeat päätökset ovat kantaneet hedelmää. Jos nyt hoidamme asiamme viisaasti, meillä on mahdollisuus samanlaiseen kehitykseen kuin koko kansakunnalla lamasta selvittyä. Palveluja voidaan parantaa, työttömyyttä vähentää ja verojakin alentaa. Tämä kaikki vaatii kuitenkin malttia ja viisautta.

(Detta är det faktum vi beslutsfattare i Helsingfors ställdes inför för ett par år sedan. I dag kan vi trots allt lättade se framåt. Våra tunga beslut har burit frukt. Om vi nu sköter oss väl, kan vi skapa en likadan utveckling som för hela vårt folk efter recessionen. Servicen kan förbättras, arbetslösheten kan minskas och till och med skatterna kan sänkas. Allt detta kräver dock tålamod och klokhet.)

Helsingin kriisin ajan välttämättömät ratkaisut tehtiin kutakuinkin täydellisen yhteisymmärryksen vallitessa. Kokoomuksen valtuustoryhmän nimissä haluankin kiittää kaikkia valtuuston muita vastuullisia ryhmiä hyvästä yhteishengestä ja varsin yksituumaisesta vastuunkannosta kotikaupunkimme vaikeina aikoina.

Kaiken ankeuden keskelläkin on hyvä pitää tietyt perusasiat mielessä. Helsinki on tänäänkin hyvä paikka asua ja elää. Helsinki pystyy tänäänkin tarjoamaan kuntalaisilleen muita kuntia ja kaupunkeja keskimäärin paremmat palvelut. Helsinki on tänäänkin hyvinvoiva, hyvin toimeen tuleva, turvallinen ja vakaa kaupunki millä tahansa alueellisella tai historiallisella mittarilla mitattuna. Paljon on toki edelleen parantamisen varaa. Talouden viime vuosina tapahtunut vastuullinen sopeuttaminen muuttuneisiin realiteetteihin antaa siihen nyt kuitenkin hyvän pohjan.

* * * * * * * * * *

Kaikki Helsingin ongelmat eivät suinkaan olleet seurausta valtiovallan toimista. Kaupungin kaksi muuta perusongelmaa; paikalleen jämähtäneet kunnallisverotulot ja muuta maata kalliimpi palvelutuotanto ovat syntyneet täysin sisäsyntyisesti. Viime vuonna Kokoomuksen vahvan kampanjoinnin viitoittamana hyväksytty uusi asunto-ohjelma käänsi kehityksen veropohjaa vahvistavaan ja työvoiman saatavuutta tukevaan suuntaan. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pajusen johdolla toiminut organisaatiokomitea puolestaan loi ensitahdit palvelutuotantomme tarkoituksenmukaisemmalle toteuttamiselle. Kokoomuksen puolesta iloitsemme näistä selkeistä edistysaskelista.

Työ on kuitenkin vielä kesken. Helsingin talouden näkökulmasta meidän tulee johdonmukaisesti edistää sellaista asuntopolitiikkaa, joka turvaa kunnallisverotulojen myönteisen kehityksen. Tässä suhteessa tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota yhteen mielenkiintoiseen näkökohtaan. Tuoreen selvityksen mukaan nimittäin Helsingin kaupunkisuunnittelulla on käytettävissään runsaimmat henkilö- ja taloudelliset resurssit maan kymmenen suurimman kaupungin joukossa ja toiseksi eniten henkilöresursseja asukasta kohden. Helsinki on kuitenkin mainituista kymmenestä kaupungista kaavoittanut vähiten, kun mittarina käytetään kerrosneliöitä henkilökuntaan suhteutettuna.

Palvelutuotantoa puolestaan tulee ennakkoluulottomasti mutta rakentavasti uudistaa siten, että pääsemme lähemmäksi muiden suurten kaupunkien keskimääräisiä yksikkökustannuksia. Kyse ei tässä yhteydessä ole leikkaamisesta tai säästämisestä sinänsä, vaan paremmasta organisoinnista, paremmasta johtamisesta, tietotekniikan paremmasta hyödyntämisestä, monipuolisemmasta palvelurakenteesta jne. Esimerkiksi toimivammat hoitoketjut vanhusten osalta, johon myös tarkastuslautakunta kiinnittää huomiota, voivat parantaa palvelun laatua ja samanaikaisesti jopa alentaa kustannuksia.

Kaikki tämä on välttämätöntä, jotta meillä on jatkossakin paitsi tahto myös kyky turvata kuntalaisillemme heidän oikeutetusti vaatimat laadukkaat peruspalvelut. Helsinkikään ei ole niin rikas, että se voisi vastata laadukkaista palveluista, jos sen verotulot polkevat paikallaan tai jos toiminta on organisoitu olennaisesti muita tehottomammin.

Yhtä välttämätöntä on, että palvelutuotantomme suorittavan portaan ammattilaisten työmotivaatiosta ja työssäviihtymisestä sekä -jaksamisesta pidetään huolta. Tosiasia on, että monet sairaanhoitajat, lähihoitajat, opettajat ym. joutuvat käytännön jokapäiväisessä työssään puolustamaan niitä arvovalintoja, joita virkamiesjohto ja luottamuselimet tekevät ja samalla kärsivät konkreettisimmin siitä huonosta organisoinnista, johon syypäitä ovat samainen virkamiesjohto ja samaiset luottamuselimet, eivät suinkaan työntekijät itse.

* * * * * * * * * *

Kaiken kaikkiaan Helsingin talouden viime vuosien sopeuttaminen on onnistunut hyvin. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin tunnustettava, että sopeutus ei ole onnistunut kaikilla hallinnonaloilla samoin kuin se, että Helsingin Energian ennätysvoitot ovat olennaisesti lievittäneet tarvittavien toimenpiteiden rankkuutta.

On yleisesti tiedossa, että sosiaalitoimi ja HUS eivät ole pysyneet annetuissa ja yhteisesti hyväksytyissä raameissa, ja että näitä sektoreita koskeneet ylitykset ovat olleet vuosittaisia ja varsin suuria. Kiitos Energian odotettuja suurempien voittojen nämä ylitykset on pystytty kattamaan ilman lisälainanottoa jo nyt huolestuttavasti velkaantuneessa kaupungissa. Asialla on kuitenkin myös periaatteellisempi puoli. Kun kaikki hallintokunnat on taloudellisten realiteettien puserruksessa jouduttu pistämään ahtaalle, kun useimmat hallintokunnat ovat tehneet vaaditut toimenpiteet ja sopeuttaneet toimintansa, mutta kun samalla olemme kerta kerran jälkeen joutuneet voimattomina nostamaan kädet ylös kahden sopeutukseen sopeutumattoman sektorin kohdalla, asetelmasta on asiansa hyvin hoitaneiden hallintokuntien kohdalla tullut vähintäänkin demoralisoiva. Varsinkin opetustoimen ja joukkoliikenteen sekä kaupungin oman perusterveydenhuollon leikkauksia on yhä vaikeampi puolustaa, kun esimerkiksi HUS elää aivan omaa elämäänsä.

Kokoomus vaatii, että tähän kehitykseen tulee muutos. Me uskomme, että helsinkiläinen sosiaalitoimi pystytään hoitamaan tarkoituksenmukaisemmin ilman että palvelujen laatu ja saatavuus siitä kärsii.

(Samlingspartiet kräver att denna utveckling bryts. Vi är övertygade att Helsingfors socialväsen kan skötas bättre utan att varken kvaliteten eller tillgängligheten på servicen lider.)

Me uskomme, että erikoissairaanhoidon käsistä karannut menokehitys voidaan saada aisoihin ilman, että kaupunkilaisten terveyspalvelut tästä kärsivät. Ja me tiedämme, että tämä on välttämätöntä, jotta voimme jatkossa pitää huolta koulutuksemme tasosta, joukkoliikenteen yhteisesti hyväksytyistä strategisista tavoitteista tai vaikkapa asianmukaisesti huolehtia katujen talvikunnossapidosta.

Kokoomus ei halua leikata yhtään palvelua. Kokoomus ei halua heikentää yhtään etuutta. Kokoomus päinvastoin haluaa, että Helsinki pystyy tarjoamaan ensiluokkaiset peruspalvelut kuntalaisilleen kaikilla aloilla. Ennen kaikkea me haluamme, että suomalainen keskiluokka sairaanhoitajasta opettajaan kokee jatkossakin Helsingin olevan asumisen arvoinen paikka. Mutta me tiedämme, että tämä on mahdollista vain jos opimme tuottamaan enemmän palveluja samalla rahalla tai jos opimme tuottamaan parempia palveluja samalla rahalla. Keinoja on, jos on tahtoa. Ja tahtoa löytyy ainakin meiltä, koska meidän mielestä esimerkiksi lastemme koulutus on liian tärkeä arvo uhrattavaksi sen takia, että kaikki muut sektorit kärsivät parin hallinnonalan ongelmista. Tosiasia on, halusimmepa tai emme, että huonosti organisoitu, tehoton ja byrokraattinen toiminta millä tahansa kaupungin suurella hallinnonalalla on kaikkien muiden hallinnonalojen oikeutettujen resurssitarpeiden pahin vihollinen. Tarkastuslautakunnan arviointiraportista löytyy tähän liittyen eräitä kuvaavia esimerkkejä.

On itsestäänselvää, että Kokoomus haluaa turvata helsinkiläisille myös hyvät erikoissairaanhoidon palvelut. Tätä tukee toimintamme niin Helsingissä kuin HUS:nkin hallinnossa, jossa viime aikoina on saatu myös positiivisia tuloksia aikaan. Haluamme kuitenkin puolustaa myös helsinkiläistä koulua ja helsinkiläistä koululaista. Se, että me haluamme olla tiukkoja HUS:n suhteen johtuu juuri ja nimenomaan siitä, että me haluamme, että rahaa riittää myös koulutukseen, koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaan, katujen kunnossapitoon, kulttuuriin jne.

Jotakin radikaalia HUS:n suhteen on joka tapauksessa jo korkea aika ruveta miettimään. Tämä on kuitenkin tehtävä viisaudella siten, että palvelujen laatu ja saatavuus eivät kärsi. Pääkaupunkiseudun tiivistyvä yhteistyö luo tälle työlle ihan uusia näköaloja.

* * * * * * * * * *

Helsingin Energiaa koskenut keskustelu on aivan oma lukunsa. Varsinkin viimeisen vuoden aikana on julkisessa keskustelussa pyritty edistämään näkemystä, jonka mukaan monista säästöistä olisi vältytty, jos Helsinki olisi ulosmitannut suuremman osuuden Helsingin Energian voitosta. Tämä käsitys on puhdasta uubaduubaa, joko valtava väärinkäsitys tai pahemmanlaatuista kansalaisten harhauttamista.

On totta, että Energian tuloskehitys on viime vuosina ollut poikkeuksellisen suotuisaa. Totta on kuitenkin myös, että tämä on kaupungille muutoin ankeina aikoina ollut todellinen pelastus. Ja totta on vielä sekin, että kaupunki on tulouttanut poikkeuksellisen suuren osuuden liikelaitoksen voitosta kassaansa, mikä on olennaisesti edistänyt talouden tasapainottamista.

Kaupungin tilinpidon kannalta on lähtökohtaisesti aivan samantekevää budjetoidaanko Energian voitto etukäteen vai tuloutetaanko se budjetoimattomana jälkikäteen. Kyse on joka tapauksessa ihan samasta rahasta, joka vaikuttaa molemmissa tapauksissa aivan samalla tavalla kaupungin taloustilanteeseen kokonaisuutena.

On hyvä huomata, että osa Energian voitosta on kautta aikain eri tavoin budjetoitu etukäteen ja otettu huomioon jo budjetin tekovaiheessa myös menopuolen päätöksiä tehtäessä. Se, että tämä on koskenut vain osaa voitosta, on kuitenkin mitä luonnollisinta ja myös mitä vastuullisinta politiikkaa.

Ensinnäkin jo kilpailupoliittiset syyt estävät juridisesti liian suurten etukäteen asetettavien tuottovaatimusten asettamisen. Toiseksi kuitenkin epävarmojen tulojen budjetointi varovaisuusperiaatteen mukaisesti on aina ja kaikissa oloissa järkevää. Kolmanneksi Energian viime vuosien ennätysvoitot ovat pitkässä juoksussa poikkeuksellisen korkealla tasolla ja niiden laittaminen budjettipohjiin olisi antanut väärän kuvan kaupungin pitkän aikavälin tulopohjasta ja olisivat tätä kautta luoneet illuusion siitä, että kaupungin taloustilanne olisi ollut parempi kuin mitä se itse asiassa on. Ja neljänneksi, tämä puolestaan olisi helposti johtanut siihen, ettei talouttamme olisi sopeutettu epärealistisesti oletettujen pitemmän aikavälin tulovirtojen asettamalle tasolle, mistä taas seuraisi se, että sopeutusta tulisi nyt edelleen jatkaa.

Käytännössä Energian jälkikäteen suoritetuilla tuloutuksilla on katettu syntyneitä ylityksiä eli ihan samoja menoja kun mitä niillä olisi katettu jos ne olisi budjetoitu etukäteen. Lisäksi niillä on lievennetty velkaantumista, mikä luo kaupungin taloudelle sitä liikkumavaraa, jotta sen uusi nousu välttämättä edellyttää.

* * * * * * * * * *

Helsingin valtionosuuksiin sisältyvä verotulotasaus oli viime vuonna 316,8 miljoonaa euroa. Valtakunnallisen valtionosuusjärjestelmän piti siis siirtää 316,8 miljoonaa euroa eli lähes kaksi miljardia vanhaa markkaa muun maan käyttöön. Rahat Helsingiltä kyllä menivät. Tuoreiden tietojen mukaan valtio ottaa kuitenkin kunnilta enemmän verontasauksia kuin antaa. Viime vuonna valtio ottikin Helsingiltä aiheetta 20 miljoonaa ja tänä vuonna jo 40 miljoonaa euroa. Valtio siirtää Helsingiltä siis rahaa sekä muille kunnille että järjestelmän perusteiden vastaisesti myös itselleen. Nämä rahat tulee palauttaa Helsingille ja muille edunsaajille.

Valtionosuusjärjestelmä ja siihen liittyvä verotulotasaus ei ole kuitenkaan koko totuus pääkaupungin ja maakuntien välisessä ja pääkaupungin ja valtion välisessä rahaliikenteessä. Tosiasia onkin, että Helsinki sponsoroi muuta maata myös monien muiden Helsinkiä epäoikeudenmukaisesti kohtelevien järjestelmien kautta.

Otan kaksi ajankohtaista kaupunginhallituksessa esillä ollutta kysymystä:
– Yliopistollisia keskussairaaloita koskevien ns. EVO-rahojen jälkeenjääneisyys merkitsee Helsingin kaupungille vuosittain 5,5 miljoonan euron lisäkustannuksia.
– Helsingin lukioissa oli viime vuonna 2025 ulkokuntalaista oppilasta. Nykyisessä järjestelmässä koulutuksen järjestäjä saa rahoituksen, joka vastaa valtionosuutta ja oppilaan kotikunnan kustannusosuutta. Valtiontaloudellisista syistä valtiovalta on kuitenkin vahvistanut käytettävät yksikköhinnat siten, että ne eivät vastaa todellisia valtionosuuteen oikeuttavia kustannuksia. Helsingin tappio tästä on arviolta 2,7 miljoonaa euroa.

Summat voivat kuulostaa pienehköiltä, mutta sitä ne eivät suinkaan ole. Selvää on myös, että kyse oli vain kahdesta esimerkistä sellaisessa vyyhdissä, jota emme edes kaikilta osin tunne. Lisäksi on yleisesti tiedossa se, että valtio ei osallistu mm. tiehankkeisiin pääkaupunkiseudulla yhtä suurella osuudella kuin maakunnissa. Kokoomuksen mielestä koko totuus asiassa tulisi vihdoin selvittää. Sen mahdollistamiseksi teemme seuraavan toivomusponnen:

Kaupunginvaltuusto edellyttää kaupunginhallituksen selvittävän hallinnonalakohtaisesti sen millä kaikilla tavoin valtiovalta eri järjestelmien kautta tosiasiallisesti syrjii Helsinkiä, mikä tämän suoran ja välillisen Helsingin ja muun maan välisen tulonsiirron arvo on ja mitä toimenpiteitä Helsingin tulisi valtiovallalta vaatia tilanteen oikaisemiseksi oikeudenmukaiselle ja maan kuntia tasapuolisesti kohtelevalle tolalle, sekä tuomaan asiaa koskevan raportin kaupunginvaltuuston käsittelyyn vuoden 2005 aikana.