Uutiset

Viime aikojen start-up uutiset näyttävät Suomen ottaneen oikean suunnan

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Kiinan Shanghain Puijang-innovaatiofoorumin avajaisjuhlallisuudessa 26.10. puheen pitänyt elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan viime aikojen myönteiset uutiset pelialalla osoittavat, että Suomen elinkeinorakenne etsii pikku hiljaa oikeaa suuntaa.

– Maailmanlaajuinen ankara kilpailu haastaa meitä päivittäin. Uskon, että vain korkean koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan kautta pystymme uudistamaan elinkeinorakennetta kestävästi.

– Uskon, ettei innovointia pysty opettamaan. Kyse on täysin uusien asioiden luomisesta. Sen sijaan valtiovalta voi osaltaan olla luomassa vakaata ja luovuuteen kannustavaa ympäristöä. Viime aikojen pelialan myönteiset uutiset -Supercellin ja Rovion – kertovat ennen kaikkea siitä, että otamme oikeaa suuntaan elinkeinorakenteenvälttämättömässä uudistamisessa, Vapaavuori toteaa Puijang-innovaatiofoorumissa Kiinassa.

Uudet yritykset eivät riitä uudistumiseen

Vapaavuoren mukaan pelkästään uudet yritykset eivät riitä elinkeinorakenteen uudistamisessa.

– Tarvitaan ihan kaikkia yrityksiä. Suuri rooli innovoinnissa on myös perinteisillä yrityksillä, joiden pitää pystyä uudistamaan toimintaansa. Esimerkiksi metsäteollisuus on lähtenyt hakemaan uusia mahdollisuuksia biotalouden puolelta. On tärkeää, että uudistamista jaksetaan tehdä kärsivällisesti ja pidemmällä tähtäimellä – eikä juututa ainoastaan lyhyen tähtäimen ajatteluun, Vapaavuori sanoo.

Shanghaissa järjestetyssä Puijang-innovaatiofoorumissa Suomi oli kutsuttu tapahtuman teemamaaksi.

– Ensimmäisessä foorumissa teemamaaksi oli valittu Saksa. Suomen arvostuksesta kertoo paljon se, että meidät valittiin toiseksi teemamaaksi heti Saksan jälkeen. Etenkin Suomen cleantech-sektori sekä arktinen osaaminen nousevat jatkuvasti esille puheenvuoroissa ja keskusteluissa, Vapaavuori mainitsee.

Shanghai on Vapaavuoren viikon mittaisen Aasian matkansa viimeinen kohde. Tätä ennen hän vieraillut Koreassa, Singaporessa ja Indonesiassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *