Blogi

Vielä pari sanaa alueellistamisesta

Alueellistamisesta on noussut iso kohu. Syynä tähän lienee lähinnä suunnitelmat sijoittaa Lääkelaitos Kuopioon. Asiassa on monta puolta, eikä se ole helppo.

Alueellistamista on Suomessa harjoitettu jo vuosia. Sinä aikana on tehty päätökset pitkälti yli 3000 työpaikan sijoittamisesta Helsingistä muualle maahan. Uudesta asiasta ei siis ole kyse.

Asia on myös mainittu hallitusohjelmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että koko hallitus on sitoutunut alueellistamiseen. Ei tämä silti tarkoita sitä, etteikö siihen voisi sisältyä ristiriitoja. Hallitusohjelmassa on muitakin kohtia, jotka ovat tulleet sinne vaikkapa jonkin hallituskumppanin toiveesta ilman että siitä jossakin toisessa hallituspuolueessa oltaisiin kovasti riemuissaan.

Hallitusohjelma onkin meidän koalitiohallitusten perinteessämme tietynlainen poliittinen sopimus eräistä asioista, joihin yhdessä sitoudutaan, vaikka jokin yksittäinen asia ei ehkä kaikkien hallituspuolueiden listalla kovin korkealla olisikaan.

Hyvä on huomata vaikka se, että hallitusohjelmassa on sitouduttu paitsi alueellistamiseen, myös metropolipolitiikan käynnistämiseen ja edistämiseen. Eivät tästäkään kaikki osapuolet ehkä kauhean innoissaan ole. Pyrkimys on kuitenkin ollut löytää tasapainoinen kokonaisuus, johon eri osapuolet, omasta näkökulmastaan hyvine ja huonoine linjauksineen, voivat sitoutua.

Se, että hallitusohjelmassa on sitouduttu alueellistamiseen, ei tietenkään tarkoita sitä, että sen nimissä voi tehdä mitä tahansa. Ihan yhtä selvää on, että metropolipolitiikan, vaikka se tosissaan otetaankin, piirissä voidaan lopulta tehdä vain sellaisia asioita, joista löytyy yhteisymmärrys.

Tämän pohjalta on olennaista, että vaikka alueellistaminen, olosuhteiden pakosta ja pitkin hampain, on eräänlaisena peruslinjana hyväksyttävä, se ei tarkoita sitä, että edes minun hallituksen ministerinä tulisi hyväksyä minkä tahansa laitoksen tai viraston alueellistaminen. Hieman yleisemmällä tasolla aihetta kuvatakseni, en minä eikä varmasti kukaan muukaan ministeri hyväksy sitä, että vapaan markkinatalouden nimissä voi ajaa mitä tahansa, vaikka tuon perusperiaatteen varmaan yleisellä tasolla allekirjoitammekin.

Jopa helsinkiläisministerin on rehellistä myöntää, että Helsingin näkökulmasta jonkin yksittäisen viraston sijoittaminen jonnekin muualle maahan ei välttämättä ole sinänsä kamalan dramaattinen asia. Kyseeseen tulevan yksittäisen viraston näkökulmasta tilanne voi kuitenkin olla toinen. Ehkä tilanne Lääkelaitoksenkin osalta on se, että Lääkelaitos tarvitsee enemmän Helsinkiä kun Helsinki Lääkelaitosta. Se, että meillä – kuten muillakin mailla – on oma pääkaupunkimme, ei ole sattumaa. Se, että tietyt toiminnot juuri siksi keskittyvät pääkaupunkiin, ei sekään ole sattumaa.

Jos kysymystä Lääkelaitoksen sijoittumisesta arvioidaan puhtaasti aluepoliittisin perustein, sen sijoittaminen pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ei varmaankaan ole mahdoton ajatus. Mutta kun sitä ei voi tarkastella vain aluepoliittisin perustein. Kyse on – ja se olisi hyvä myöntää – myös mitä suurimmassa määrin terveyspolitiikasta – merkittävän valtion laitoksen yleisten toimintaedellytysten ja yleisen toimintakyvyn turvaamisesta sekä parhaan mahdollisen lääkevalvonnan takaamisesta kaikille suomalaisille.

Oltakoon alueellistamisesta siis sinänsä mitä tahansa, se ei voi olla sellainen uskonkappaleen veroinen kaiken muun allensa jyräävä pyhä periaate, ettei myös muille – ja tässä tapauksessa lähinnä terveyspoliittisille – näkökulmille tule laitoksen sijoittamista koskevassa päätöksenteossa antaa niiden ansaitsema arvo.