Puheet Yleistä

Vetovoimaa keskustoihin – seminaari, Oulu

Kauppakeskukset ja keskustojen vetovoima

Kauppa elää vahvaa murroskautta. Kansainvälistyvä kauppa kehittää uusia konsepteja vauhdilla perinteisten markettien ja kauppakeskusten rinnalle. Myös kaupan hankkeiden koko on kasvamassa rajusti. Eri puolilla Suomea on suunnitteilla lukuisia megaluokan kauppahankkeita, joiden koko liikkuu 100 000 kerrosneliöstä aina 300 000 kerrosneliöön. Kaupan murros näkyy myös siten, että monet näistä kaupan suurhankkeista ovat sijoittumassa kaupunkiseutujen reunoille ja ulkopuolelle. Myös tämä on uusi kehityssuunta, koska pääosa Suomen nykyisistä kauppakeskuksista sijaitsee kaupunkien keskustoissa.

Suuret kauppakeskukset liikuttelevat entistä suurempia kävijämääriä ja samalla asiakkaita houkutellaan entistä laajemmalta alueelta. Kaupunkiseutujen reunoille ja ulkopuolelle sijoittuvat kaupan keskukset kilpailevatkin yhä vahvemmin kaupunkikeskustojen kanssa asiakkaista ja investoinneista. Ne lisäävät asiointiliikennettä ja vaikeuttavat keskustojen kehittämismahdollisuuksia. Haluankin heittää heti puheenvuoroni alkuun kysymyksen: Tätäkö me todella haluamme? Näinkö yhdyskuntiamme tulee kehittää?

Kohtuuden nimissä on kuitenkin pidettävä mielessä, että kaikki kauppa ei voi sijoittua keskustoihin. Paljon tilaa vaativan erikoistavaran myymälät eivät sinne yksinkertaisesti mahdu. Onkin perusteltua, että ne sijoittuvat keskustojen ulkopuolelle paitsi niiden vaatiman tilan myös sen takia, että niissä asioidaan harvemmin kuin marketeissa tai kauppakeskuksissa. Myös tilaa vaativan kaupan kohdalla on kuitenkin syytä pyrkiä siihen, että ne sijoitetaan kaupunkirakenteeseen mahdollisimman järkevästi liikennemäärät minimoiden.

* * * * *

Niin ihmiset kuin elinkeinotoimintakin ovat kautta aikain hakeutuneet pienempiin tai suurempiin keskittymiin. Tämä on koskenut ennen kaikkea kaupankäyntiä. Vaikka ilmiön selittävänä tekijänä ovat talouden realiteetit, on siitä seurannut paljon muutakin kuin kaupankäynnin kukoistusta. Itämeren alueen Hansakaupunkien verkosto lienee niitä ensimmäisiä, joka aidosti muistuttaa käsitystämme modernista kaupunkien verkostosta. Vielä nykyäänkin kaupunkien verkottumisen ydintavoitteita ovat kaupunkien kansainvälisen kilpailukyvyn, yhteistyön ja työnjaon edistäminen.

Kaupankäynnin taloudesta on lyhyt matka kaupunkikeskustoihin. Itämeren alueen Hansakaupungit ovat nimittäin loistavia esimerkkejä myös siitä, miten upeita kulttuuriympäristöjä, viihtyisiä asuinympäristöjä ja elinvoimaisia kaupungit parhaimmillaan voivat olla. Tällaiset kaupungit voivat olla kooltaan varsin erilaisia: miljoonakaupungeista hyvinkin pieniin yhdyskuntiin.

Keskustojen vetovoima muodostuu monesta osatekijästä. Mainitsemani korkeatasoinen ja viihtyisä kaupunkiympäristö on perusvaatimus, jota ilman vetovoimaa ei ole. Yleensä tämä tarkoittaa kävelykatua tai kävelyaluetta aivan kaupungin ytimessä, mistä Oulun Rotuaari ja sen johdonmukainen laajentaminen on hyvä ja tunnustusta saanut esimerkki. Aktiivinen kulttuurielämä ja vireä elinkeinotoiminta – kauppa sen keskeisenä ja kaupunkikeskustalle tyypillisimpänä muotona – luovat edellytykset monipuoliselle palvelutarjonnalle, joka houkuttaa ihmiset keskustoihin. Ollakseen vireitä ja kannattavia yritysten on voitava verkostoitua keskenään, löytää mielekäs työnjako ja saada osaavat työntekijät. Kaikki tämä edellyttää riittävän kriittisen massan olemassa oloa, käytännössä riittävää määrää yrityksiä ja ihmisiä riittävän lähellä toisiaan.

Keskustakiinteistöjen kehittäminen kaupan toimitiloiksi on vaativaa, mutta palkitsevaa. Usein se edellyttää arvokkaan kulttuuriperinnön huomioimista, taitoa yhdistää uutta ja vanhaa. Tässä tarvitaan eri toimijoiden saumatonta yhteistyötä ja yhteistä tavoitteen asettelua. Samoin avoin julkinen keskustelu on tarpeen, ovathan kaupunkikeskustat kaikkien asukkaiden tärkeää yhteistä henkistä omaisuutta ja pääomaa. Eri tahojen yhteistyö ei toki ole uutta. Siitä on saatu runsaasti kokemusta kaupunkikeskustojen kehittämisessä, myös jo mainitsemani Rotuaarin yhteydessä.

Kaupan konseptien kehittäminen keskustoissa edellyttää muun muassa rakennetun kulttuuriperinnön, rakennusten ja puistojen huomioimista ja vaalimista. Korkeatasoisen kaupunkiympäristön varaan on kuitenkin hyvä rakentaa vetovoimaista, omaleimaista keskustaa, johon kaupan palvelut kuuluvat elimellisenä osana. Rohkenenkin väittää, että kaupan vetovoima keskustoissa kestää ajan hammasta aivan eri tavoin kuin keskustojen ulkopuolelle rakennetut megaluokan kauppakeskukset, joiden uutuudenviehätys voi kadota hyvinkin nopeasti. Ja samalla hupenevat suuret asiakasvirrat.

Keskustojen vetovoimaa on syytä tarkastella myös modernien ympäristövaatimusten näkökulmasta. Onkin elintärkeää, että pääsy keskustaan on helppoa eikä liiaksi kuormita ympäristöä. Tämä asettaa kaupunkiseutujen ja kaupunkien liikennejärjestelmien toimivuudelle kovia haasteita. Helsingin seutua lukuun ottamatta joukkoliikenteen käyttöaste on kaupunkiseuduilla kuitenkin varsin vaatimattomalla tasolla. Oulussa citytaksijärjestelmä näyttää lupaavalta kokeilulta joukkoliikenteen joustavuuden lisäämiseksi. Esimerkkiä Oulu on toki näyttänyt aiemminkin esimerkiksi edistämällä hyvällä menestyksellä pyöräilyä varsin haasteellisissa pohjoisissa olosuhteissa. Tätä esimerkkiä voivat käyttää hyväkseen myös pienemmät kaupungit ja taajamat, koska pyöräily ja kävely sopivat joka paikkaan.

Keskustoja ja sinne sijoittuvan kaupan kannattavuutta voidaan tukea myös täydennysrakentamisella. Keskustojen läheisten asuinalueiden täydennysrakentaminen ja laadun parantaminen lisää keskustapalvelujen käyttäjiä ja tuo siten asukkaita hyvien palvelujen läheisyyteen. Väestön ikääntymistä ajatellen tämä on aiempaa tärkeämpi näkökohta yhdyskuntien kehittämisessä.

* * * * *

Vaikka haluankin pitää katseen tiukasti tulevaisuudessa, voi myös vilkaisu historiaan olla opettavaista. Kun Suomessa määritämme kaupan murroksen keskellä tulevaisuuden tavoitteita kaupunkien kehittämiselle, on aina hyödyllistä analysoida myös sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet nykyisyyteen.

Kaupunkien ja kuntien välillä on erittäin suuria eroja yhdyskuntarakenteessa ja kaupan sijainnissa. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että maankäyttöratkaisut ovat kuntien ja maakuntien päätettävissä. On ollut mahdollisuus sekä hyviin että huonoihin ratkaisuihin. Ja toden totta, meillä on esimerkkejä sekä hyvistä että huonoista ratkaisuista. Valtio on puuttunut vain räikeimpiin epäkohtiin niillä keinoilla, jotka lainsäädäntö mahdollistaa. Mielestäni näin pitää ollakin – edellyttäen kuitenkin, että kunnilla ja maakunnilla on halu ja kyky maankäyttönsä pitkäjänteiseen ja vastuulliseen suunnitteluun lyhyen aikavälin houkutusten keskellä.

Kaupungeissa ja kunnissa, joissa on ollut vahva ja selkeä tahtotila, on myös kaupan sijainninohjaus kunnossa. Kauppakeskuksia ei ole päästetty asutuksen ulkopuolelle kehäteiden liittymiin eikä keskustoja näivettämään. Näiden rohkaisevien tilanteiden rinnalla meillä on valitettavasti esimerkkejä aivan päinvastaisesta kehityksestä. Kärjekkäimpiä ovat tilanteet, joissa pyritään pika-aikataululla varmistamaan rakentamisen edellytykset hankkeille, joiden sijainti on täysin ristiriidassa harkitun ja pitkäjänteisen seudullisen kaavaratkaisun kanssa. Markkinatalous ja elinkeinoelämä ovat tärkeitä yhteiskunnallisia voimia, mutta yksinomaan niiden ehdoilla ei voi eikä pidä tehdä ympäristöön merkittävästi ja lähes pysyvästi vaikuttavia maankäyttöratkaisuja.

* * * * *

Olen puheenvuorossani alleviivannut kaupunkikestojen elinvoiman vaalimisen välttämättömyyttä kaupan rakenteiden murroksessa. Tämän vastaparina haluan valottaa ajatuksiani yhdyskuntarakenteen tilanteesta ja tulevaisuudesta Suomessa.

Pyrkimys yhdyskuntarakenteen eheyttämiseen on ollut Suomessa laajasti hyväksytty tavoite jo 70-luvulta lähtien. Tavoite on myös kirjattu vahvasti nykyisen hallituksen ohjelmaan. Harvalla – jos millään – yhteiskunnan osa-alueella kehitys on kuitenkaan ollut niin voimakkaasti tavoitteen vastaista kuin yhdyskuntarakenteissa.

Vaikka keskustojen elinvoimaisuutta on pitkään pidetty tavoiteltavana ja vaikka Suomessa on lukuisia hyviä kaupunkikeskustoja, on kaupunkien annettu liiaksi rakentua liian hajanaisiksi ja sen vuoksi henkilöautoliikenteen varaan. Tämä on tapahtunut joko tietoisesti valittuna kehityksenä tai siihen on ajauduttu vähitellen maankäyttöratkaisu kerrallaan. Itse uskon jälkimmäisen tilanteen vallinneen useimmissa kunnissa. Lyhytjänteisten maankäyttöratkaisujen lopputuloksena on syntynyt kaupunkirakennetta, joka ei mahdollista tehokasta joukkoliikennettä. Tilanne huolestuttaa minua, koska totunnaisista tavoista – liikkumisesta omalla autolla – on vaikea luopua varsinkin silloin, kun huonosti toimiva liikennejärjestelmä ei rohkaise jättämään autoa parkkipaikalle. Yhteiskunnan kannalta polttavaksi ongelman tekee ilmastonmuutos ja väestön nopea ikääntyminen. Nämä haastavat meidät aivan uudenlaiseen ajatteluun ja vastuuseen kaupunkirakenteen tulevassa kehittämisessä.

Pohdintani liikennejärjestelmästä kytkeytyy puheenvuoroni teemaan, kaupunkikeskustoihin, elimellisesti sen vuoksi, että tuoreiden tutkimusten mukaan juuri ostos- ja asiointiliikenne muodostaa erittäin suuren osan ihmisten päivittäisestä liikkumisesta. Nimenomaan henkilöautoliikenteen osuus on ollut erittäin voimakkaassa kasvussa viime vuosien aikana. Kaupan sijainti vaikuttaa ratkaisevasti ostos- ja asiointiliikenteen määrään ja kulkutapaan. Esimerkiksi Tampereen kaupunkiseudulla 40 % ostos- ja asiointimatkojen ajokilometreistä syntyi matkoista keskustojen ulkopuolisille kaupan alueille. Lähes 90 prosenttia näistä matkoista tehtiin henkilöautolla. Nämä luvut kertovat paljon – ennen kaikkea sen, että hyvällä sijainnin ohjauksella voisimme vähentää autoliikennettä oleellisesti ilman, että joutuisimme puuttumaan ihmisten arjen sujuvuuteen tai mukavuuteen.

* * * * *

Ympäristöministeriössä analysoidaan parhaillaan aluehallinnolta kerättyjä tietoja vireillä olevista kaupan suurhankkeista. Mielenkiintomme – ja samalla huolen aiheemme – kohdistuu erityisesti siihen, miten uudet kauppakeskukset tulevat sijoittumaan kaupunkiseutujen rakenteessa. Ensi vaiheen tarkastelujen perusteella kehitys näyttää valitettavasti olevan menossa huonoon suuntaan: Kauppa hakeutuu aiempaa voimakkaammin kaupunkiseutujen reunoille ja ulkopuolelle. Tätä pidän äärimmäisen huolestuttavana niin keskustojen elinvoiman, palvelujen saavutettavuuden kuin ympäristön kuormituksenkin näkökulmasta.

Kartoituksen alustavien tietojen perusteella Oulun kaupunkiseudulla näyttää olevan vireillä noin 20 seudullisesti merkittävää kaupan hanketta. Suurimmat niistä ovat Zatelliitti Kempeleessä (94 000 kerrosneliötä) ja Ideapark Kiimingissä (79 000 kerrosneliötä). Molemmat ovat Oulun seudun yhteisen yleiskaavan vastaisia hankkeita. Mutta isoja hankkeita on vireillä myös Oulun keskustaan, kuten ydinkeskustan korttelit Galleria, Kauppuri ja Pallas jotka ovat kooltaan yhteensä 40 000 kerrosneliötä.)

Maankäyttö- ja rakennuslain perustavoitteena on hillitä kaupan siirtymistä keskustoista ja asuntoalueilta kaupunkien tai taajamien reuna-alueille ja ulkopuolelle. Sääntelyllä on haluttu tukea keskustoja ja niille on tietoisesti annettu etusija kaupan suuryksiköiden sijaintipaikkana. Tässä ei ole mitään uutta. Lain tavoitteen ja todellisen kehityksen välillä näyttää kuitenkin olevan suuri ero. Ympäristöministeriössä tullaankin ensi talvikaudella tarkkaan arvioimaan, onko meillä tarvetta tehostaa kaupan sijainnin ohjausta. Samoin tullaan arvioimaan nykyisten ohjauskeinojen riittävyyttä.

Kaupan suurhankkeiden vaikutukset ulottuvat yleensä koko kaupunkiseudulle. Tämän vuoksi niiden sijaintiratkaisutkin pitäisi tehdä seudullisesti – ei kuntakohtaisesti. Pidänkin kovin vastuuttomina jopa sellaisia puheita, joissa uskotellaan, että kyse olisi tai voisi olla joidenkin kuntien yksityisasioista.

Ympäristöministeriössä on selvitetty kaupan suunnitteluratkaisuja maakuntakaavoissa. Selvityksen tulosten perusteella voi sanoa, että maakuntakaavoitus on toistaiseksi ollut liian passiivinen, usein toteava suunnitteluväline vaikutuksiltaan ylikunnallisten kaupan hankkeiden ohjauksessa. Peräänkuulutankin maakuntakaavoitukselta vahvaa, kaupunkiseudun kokonaisnäkemykseen perustuvaa roolia kaupan ohjauksessa. Tiedän, että tehtävä on haastava, kun kaupan konseptit muuttuvat kiihkeää vauhtia ja kaavoituksessa pitää ratkoa asioita pitkälle tulevaisuuteen. Juuri seudullisten maankäyttökysymysten ratkaiseminen on kuitenkin maakuntien liitoille annettu tehtävä eikä sen väistämisestä seuraa mitään hyvää. Heti perään haluan muistuttaa siitä, että kuntien tulee omassa toiminnassaan kunnioittaa niitä maankäyttöratkaisuja, joita kaupunkiseudun puitteissa on tehty. Vain näin voidaan pitkällä aikavälillä saavuttaa todellista menestystä koko kaupunkiseudulle.

Pohjois-Pohjanmaa ja Oulun kaupunkiseutu ovat tunnettuja vahvasta ja pitkäjänteisestä maankäytön suunnittelusta. Niin maakuntakaava kuin seudun yhteinen yleiskaava syntyivät ikään kuin malliesimerkkeinä vuonna 2000 voimaan tuleen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesta kaavoituksesta. Niin prosessit kuin lopputuloksetkin ovatkin varsin laadukkaat.

Siitä huolimatta täälläkin yhdyskuntarakenteen kehitys on varsin ongelmallista. Seudun kehyskunnissa harvaan rakennetut pientaloalueet ja taajamien ulkopuoliset kyläalueet ovat laajentuneet kovaa vauhtia. Koska nämä molemmat ovat alhaisen rakentamistehokkuuden alueita, ei kannattavalle joukkoliikenteelle ole syntynyt kunnollisia edellytyksiä. Väestökehitys kertoo tilanteesta paljon. Oulun kaupunkiseudulla viimeisen kymmenen vuoden väestönkasvusta vain neljännes on sijoittunut kannattavan joukkoliikenteen alueille. Tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Oulun kaupunkiseudun nauhamainen perusrakenne tarjoaa hyvät mahdollisuudet joukkoliikenteen tulevalle kehittämiselle. Tämä potentiaali tulisikin hyödyntää tehostamalla ja tiivistämällä rakennetta tinkimättömästi ja pitkäjänteisesti. Tämä vaatii kuitenkin tiettyä suunnanmuutosta ja yhteisten aiempien päätösten parempaa kunnioittamista.

* * * * *

Asumisen sijainnista ja kaupunkirakenteen tulevasta kehityksestä käydään juuri nyt vilkasta keskustelua. Pidän tätä erittäin tervetulleena, koska olen vahvasti sitä mieltä, että viimeistään nyt on korkea aika avata syväluotaava yhteiskunnallinen keskustelu yhdyskuntien tulevasta kehityksestä ja kaupan sijainnista kehityksen yhtenä keskeisenä moottorina.

Peruskysymys on, annetaanko hajautumisen jatkua vai halutaanko sitä jarruttaa? Maan korkein poliittinen taho, eduskunta on ilmaissut asiasta oman kantansa loppukeväällä. Eduskunnan ympäristövaliokunta korostaa lausunnossaan valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistuksesta yhdyskuntarakenteen merkitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä. Valiokunta katsoo, että erityisesti kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen hajautuminen on saatava pysähtymään ja löydettävä keinoja rakenteiden eheyttämiseen.

Palaan vielä lopuksi yhdyskuntarakenteesta kaupan tiskille. Asumisen sijainti ja tiheys vaikuttavat oleellisesti kaupan sijaintiratkaisuihin ja niiden myötä liikennemääriin. Kovin väljille ja hajanaisille asuntoalueille ei synny kaupan palveluja. Ne joudutaan hakemaan kauempaa, jolloin henkilöauto on usein ainoa vaihtoehto.

Kysyin puheenvuoroni aluksi millaista yhdyskuntakehitystä me haluamme. Oma vastaukseni on päivän selvä. Sellaista kehitystä, joka vahvistaa kaupunkien ja taajamien keskustoja ja turvaa samalla eri väestöryhmien palvelujen saatavuuden, pitää keskustat elinvoimaisina ja mahdollistaa ilmastonmuutoksen hillinnän. Minusta nämä ovat niin hyviä tavoitteita, että niitä kannattaa tavoitella, vaikka siitä jotkut olisivat eri mieltäkin.