Uutiset

Vapaavuori tyrmää Heinäluoman asuntopoliittisen kritiikin

SDP:n puoluesihteeri Eero Heinäluoma on julkisuudessa syyttänyt erityisesti pääkaupunkiseudun kokoomuslaisia ”nuivasta asuntopolitiikasta” ja piirtänyt uhkakuvia, joiden mukaan ”Helsinkiin tulee pelkästään huippukalliita omistusasuntoja”.

Heinäluoman propagandassa on monta ajatusvirhettä. Ensinnäkin hän unohtaa – tai ei tiedä – että Helsingin voimassaoleva asunto-ohjelma syntyi SDP:n ja Vihreiden poliittisen sovun tuloksena Kokoomuksen jäädessä vähemmistöön. Ainakin viime vuosien epäonnistumiset asuntopolitiikassa Helsingissä ovat siis SDP:n ja Vihreiden politiikan tulosta, ei Kokoomuksen.

Helsingin kalliit asuntojen hinnat eivät johdu sosiaalisen asuntotuotannon vähäisyydestä. Ongelmana on pikemminkin tonttipula ja sosiaalisen asuntotuotannon suuri määrä suhteessa vapaarahoitteisiin asuntoihin aivan viime vuosia lukuun ottamatta. Kun vapaarahoitteista asuntokantaa on liian vähän suhteessa kysyntään, sen hinta normaalien markkinatalousmekanismien mukaan nousee. Ylikorkeiksi riistäytyvät hinnat vaikuttavat tämän jälkeen välillisesti myös sosiaalisen tuotannon hintoihin. Kaavoitusmonopolia hallitseva kaupunki on siis keinotekoista niukkuutta luomalla ja vapaarahoitteisia ratkaisuja vierastamalla itse suuri syypää korkeisiin hintoihin.

Kokonaisasetelmaa havainnollistaa se, että toimitilojen osalta hinnat ovat asuntoihin verrattuna huomattavasti järjellisemmällä tasolla. Yksinkertainen selitys tähän on se, että tällä sektorilla ei ole tonttipulaa.

Helsinki tarvitsee runsaasti järkevän hintaisia asuntoja tavallisille työtä tekeville ihmisille. Se edellyttää kuitenkin sitä, että vapaarahoitteiseen tuotantoon kaavoitetaan niin paljon maata, että tarjonta saadaan kysyntää suuremmaksi ja hinnat tätä kautta alas. Nykyinen demarivetoinen asuntopolitiikka on johtanut siihen, että asuntoja riittää vain rikkaille ja todella köyhille. Kokoomus vaatii tähän linjaan muutosta siten, että myös työssä käyvä keskiluokka voi ja haluaa jatkossa asua Helsingissä.

Heinäluoman mukaan Kokoomus on tuhoamassa aravajärjestelmää. Jos jokin oikeasti on horjuttanut aravajärjestelmää, se on onnistuneen talouspolitiikan johdosta riittävän alhaiseksi saadut markkinakorot. Koko järjestelmän muuttaminen hetkellisen korkokannan perusteella olisi kuitenkin älytöntä. Yhtä mieletöntä on pyrkiä muuttamaan Helsingin pääkaupunkiaseman erityispiirteisiin huonosti sopivaa valtiojohtoista arava-järjestelmää entistäkin jäykemmäksi, kuten Heinäluoma demarijoukkoineen tuntuu haluavan. Tehokas segregaation vastainen taistelu kaipaa entistä joustavampia malleja, joista korkotuki on sosiaalisessa asuntotuotannossa paljon aravaa toimivampi. Myös asukkaiden kieronopeutta sosiaalisessa asuntotuotannon piirissä pitää pystyä nopeuttamaan siten, että asunnot varataan niille, jotka sitä todella tarvitsevat.

Markkinakorkojen lasku on kuluneen vuoden aikana lisännyt tuntuvasti asuntolainojen kysyntää ja siirtymistä vapaarahoitteisista vuokra-asunnoista omistusasumiseen. Tämä taas on lisännyt vuokra-asuntojen tarjontaa ja hillinnyt vuokrien nousua. Kun markkinat alkavat vihdoinkin toimia, olisi vastuutonta pilata niitä tempoilevalla aravapolitiikalla. Sosiaalisella asuntotuotannolla on taas aikansa kun vapaarahoitteinen tuotanto suhdannetilanteen muuttuessa vähenee.

Helsinki tarvitsee hyviä veronmaksajia pelkästään oman verokertymänsä turvaamiseksi. Lisäksi Helsingin pitää pystyä tarjoamaan tavallisille työssä käyville ihmisille kohtuuhintaisia omistus- ja vuokra-asuntoja. Nämä molemmat tavoitteet edellyttävät riittävän laajaa kaavoitusta ja tonttien varaamista vapaarahoitteiseen tuotantoon. Vain näin asuntomarkkinoiden yleistä hintatasoa voidaan saada alennettua ja luoda edellytykset onnistuneelle asuntotarjonnalle kaikille eri ryhmille.

Jan Vapaavuori
Kokoomuksen Helsingin valtuustoryhmä