Blogi

Vapaavuori tapasi USA:n asuntoministerin

Ympäristöministeriö
Tiedote

Vapaavuori tapasi USA:n asuntoministerin

Asuntoministeri Jan Vapaavuori tapasi yhdysvaltalaisen kollegansa, asuntoministeri Shaun Donovanin Washingtonissa tiistaina 5. toukokuuta. Kyse oli ensimmäisestä kahdenkeskisestä Suomen ja Yhdysvaltain välisestä ministeritason tapaamisesta presidentti Obaman hallintokaudella.

Ministeri Donovanin kanssa käydyissä keskusteluissa päärooliin nousivat vallitseva tilanne Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla sekä toimet energiatehokkuuden parantamiseksi rakennusalalla.

”Tapaamisesta välittyi vahva usko liittovaltion elvytystoimien ja verohelpotusten toimivuuteen ja siihen, että tilanne asuntomarkkinoilla on asteittain vakautumassa. Yhdysvaltain asuntomarkkinoilla on paljon orastavia merkkejä asteittaisesta toipumisesta, mutta vielä ei voi varmuudella sanoa, että pohja olisi saavutettu. Tässä suhteessa aivan lähikuukausien aikana saatavat tiedot ovat ratkaisevassa asemassa”, korosti Vapaavuori tapaamisen jälkeen.

”Tapaamisessa keskusteltiin myös laajasti rakennusten ja yhdyskuntien energiatehokkuuteen liittyvistä kysymyksistä. Keskustelussa pohdittiin niin pakottavien määräysten kuin markkinaehtoisten kannustimien merkitystä energiatehokkuuden parantamisessa. Tapaamisesta välittyi vahvasti presidentti Obaman hallinnon sitoutuminen ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun myös rakennusalalla”.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori vierailee kuluvan viikon aikana Washingtonin lisäksi myös San Franciscossa ja Piilaaksossa. Vapaavuoren johtamaan laajaan suomalaisdelegaatioon kuuluu kotimaisten kiinteistö- ja rakennusalan järjestöjen, teollisuuden, tutkimuslaitosten sekä suurten kaupunkien edustajia.

Rahoitusmarkkinatilanteen lisäksi delegaatio tutustuu Yhdysvalloissa erityisesti ilmastonmuutoksen hillintään liittyviin ratkaisuihin rakennusten ja yhdyskuntasuunnittelun alueelta.

Lisätietoja:
Erityisavustaja Tatu Rauhamäki, puh. +358 50 5212907