Uutiset

Vapaavuori käynnistää loppuvuodesta laajan matkailuhankkeen

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

ElinkeinoministeriJan Vapaavuori aikoo käynnistää loppuvuodesta laajemman matkailuhankkeen, jonka tavoitteena on lisätä ymmärrystä matkailualan yhteiskunnallisesta merkityksestä sekä tukea matkailuelinkeinon kasvua.

Työ- ja elinkeinoministeriön matkailutapahtumassa 4.9.2013 puhunut Vapaavuori korosti matkailun kasvupotentiaalia ja sen suurta työllistävää merkitystä.

-Matkailu on paljon isompi juttu kuin yleensä oivalletaan. Ja se voi hyvin jatkossa olla vielä selvästi tätäkin isompi juttu, kunhan osaamme fiksusti tarttua edessämme oleviin suuriin mahdollisuuksiin.

Vapaavuoren mukaan palvelualat ovat viime vuosien elinkeinopoliittisessa keskustelussa jääneet liian vähälle huomiolle.

-Teollista rakennettamme koettelevan globaalin murroksen puserruksissa meidän on ymmärrettävä panostaa myös kasvaviin palvelualan sektoreihin. Erityisesti matkailu on yhteiskunnallisesti erittäin merkittävä ja alati kasvava ala. Kyse on myös erittäin työllistävästä elinkeinosta, joka jakaa hyvinvointia laajasti maan eri osiin.

Matkailuala kasvaa Suomessa ja maailmalla ripeästi

Ministerin mukaan matkailu näyttää niin maailmalla kuin Suomessakin kasvavan yleistä talouskasvua vahvemmin.

-Matkailu näyttää joka tapauksessa kasvavan globaalisti vahvasti. Erityisesti Suomen asema aivan vaurastuvan Venäjän kupeessa sekä erinomaisten Aasian yhteyksien päässä avaa matkailualallemme isoja mahdollisuuksia, joihin nyt on osattava suunnitelmallisesti tarttua. Venäjällä on, monista Aasian maista puhumattakaan, laaja kasvava keskiluokka, josta iso osa ei koskaan edes ole käynyt ulkomailla. Maantieteelliset etumme huomioon ottaen on vain meistä itsestämme kiinni, miten osaamme tämän valtavan potentiaalin hyödyntää.

Vapaavuoren mukaan alan haasteena on sen suuri heterogeenisuus. Matkailualalla on Suomessa yli 27 000 eri yritystä ja muuta toimijaa. Yhteistyötä ja aidosti koordinoitua markkinointia on luvattoman vähän. Yhteiskunnan tukirahatkin sirpaloituvat mitä moninaisimpiin eri hankkeisiin.

-Tälläkin alalla on osattava ja uskallettava priorisoida ja fokusoida. Esimerkiksi tulevalla rakennerahastokaudella ei ole edellisen kauden tapaan mahdollista ripotella tukieuroja peräti 2 500 eri hankkeeseen. Yhä vaativamman asiakaskunnan paineessa on myös ymmärrettävä panostaa aiempaa enemmän laatuun, mitä yhteiskunnan tukielementtien on osaltaan tuettava.

Vapaavuoren mukaan tarkoituksena on ensin huolellisesti analysoida matkailualamme kokonaisuus, sen vahvuudet ja heikkoudet, minkä jälkeen voidaan panostaa valittaviin kärkihankkeisiin ja -teemoihin sekä alan toimijoiden kanssa ryhtyä määrätietoisesti nostamaan alan yhteiskunnallista asemaa sekä arvostusta.

-Pidän tärkeänä, että hanke toteutetaan alusta alkaen hyvässä ja kiinteässä yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Tarkoituksena on harjoituksen aikana myös jakautua eri puolille Suomea arvioimaan kussakin paikassa matkailun edistämiseen liittyviä alueellisia erityiskysymyksiä.

Viime vuoden matkailuluvut ilmenevät Matkailun ja elämystuotannon osaamisklusterin tuottamista tiedoista:
http://www.experiencebusiness.fi/matkailu-luvut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *