Blogi

Vapaavuori antoi eduskunnan tarkastusvaliokunnalle katsauksen yritysrahoituksen tilanteesta ja tulevaisuuden kehittämistä

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori oli tänään 24.2.2015 eduskunnan tarkastusvaliokunnan kuultavana yritysrahoituksen kokonaisuudesta ja sen tulevaisuuden kehittämistarpeista. Kuuleminen liittyy tarkastusvaliokunnan laajempaan selvitykseen valtion kokonaistaseen selkeyttämiseen liittyvistä kysymyksistä.

– Positiivista on, että kasvurahoituksesta pyritään vihdoin käymään analyyttista, faktoihin perustuvaa keskustelua. Tämä luo mittasuhteita myös erilaisille viime aikoina kuulluille esityksille miljardiluokan kasvurahastoista, Vapaavuori sanoo.

Tällä hallituskaudella kasvupanostukset ovat painottuneet erityisesti pääomasijoituksiin, lainainstrumenttien kasvattamiseen sekä Finnveran kotimaan- ja ulkomaanrahoituksen laajentamiseen.
Pääomasijoitusmarkkinoille vahva panostus

Kasvurahoituskeskustelun kannalta olennaisia ovat pääomasijoitusmarkkinoiden kehittämiseen osoitetut lisäpanostukset. Suomen Teollisuussijoitukselle on vaalikauden aikana osoitettu lisärahoitusta 245 milj. euroa, Aloitusrahasto Vera Oy:lle 30 milj. euroa ja Tekes Pääomasijoitus Oy:lle 100 milj. euroa, jotka jakaantuvat vuosille 2014–2018.

Myös muuhun yritysrahoitukseen on vaalikauden aikana osoitettu lisäyksiä. Kansainvälistymisen edistämistä on vauhditettu 85 milj. euron lisäpanostuksella. Finnveran kotimaan rahoituksen riskinoton kasvattamiseen ja uusiin rahoitusvälineisiin on osoitettu Finnveran tappiokorvauksiin 130 miljoonan euron lisärahoitus. Elinkeinorakenteen uudistamiseksi Innovaatiorahoitus Tekesin lainavaltuuksia on vuosille 2014-2018 lisätty 240 milj. eurolla.

Samansuuntaisia panostuksia tarvitaan tulevaisuudessa

Vapaavuoren tarkastusvaliokunnalle esittämän arvion mukaan samansuuruisia panostuksia tarvitaan myös tulevalla hallituskaudella.

– Investointien rahoituksen sekä pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saannin turvaaminen on olennaista kestävän talouskasvun kannalta. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on sellaisen toimintaympäristön luominen, että yrityksillä ylipäätään on kannusteita kasvuun ja kansainvälistymiseen, Vapaavuori päättää.

Elinkeinoministerin tarkastusvaliokunnalle jakama yhteenveto tällä hallituskaudella toteutetuista kasvurahoituksen toimenpiteistä löytyy TEM:n verkkosivuilta.

Lisätiedot:
elinkeinoministerin erityisavustaja Laura Manninen p. 050 361 7511