Puheet Yleistä

Vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskevassa keskustelussa

Arvoisa puhemies,

Nyt käsillä olevaan vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskevaan esitykseen liittyy kiistatta lukuisa joukko erilaisia väärinkäsityksiä. Uudistuksen voittajia ja häviäjiä pohdittaessa onkin hyvä huomata, ettei sellaista yleispätevää sääntöä ole olemassa, joka osoittaisi eri järjestelmien koko säästö- ja eläkeaikaa koskevan keskinäisen edullisuuden. Tämä johtuu monista asioista, ennen kaikkea vakuutussäästämisen pitkästä aikajänteestä sekä meidän kaikkien totaalisesta epätietoisuudesta niin ansio- kuin pääomaveroverotuksen tasosta tulevaisuudessa. Tästä huolimatta hallituksen esitystä voi perustellusti kritisoida monestakin eri näkökulmasta.

Ensinnäkin kyse on merkittävästä muutoksesta jopa valtiontalouden, työllisyyden ja talouskasvun näkökulmasta. Tosiasia nimittäin on, että eläkemaksujen vähennysoikeutta koskevat muutokset syövät keskivertoeläkesäästäjän tasolla lähes kokonaan tänä vuonna toteutetun veronkevennyksen. Hieman parempituloisella muutoksen kielteiset vaikutukset tuloveroprosenttiin ovat päätettyjä veronkevennyksiä suuremmat, jolloin tällaisen veronmaksajan verotus toteutetuista veronkevennyksistä huolimatta itse asiassa kiristyy. Hallituksen esitykseen sisältyvä yhden vuoden tekninen siirtymäsäännös mutkistaa tosin hieman tällaista vertailua. Tarkkaan ottaen asia tulisikin ehkä ilmaista siten, että noin puolen miljoonan eläkesäästäjän kohdalla vähennysoikeuteen kohdistuvat muutokset vastaavat negatiivisilta vaikutuksiltaan viime vuosien veronalennuspolitiikan yhden vuoden kevennysten positiivia vaikutuksia.

Hallitusryhmät ovat todenneet, että vaikka valtio vuositasolla voittaakin, hallituksen esityksen mukaan noin 130 miljoonaa euroa vuositasolla, asia kompensoituu aikanaan kun säästöjä verotetaan pääomaverokannalla. Tämä on sinänsä totta, ottaen tietenkin huomioon se, ettemme tiedä mikä on pääomaverokanta esimerkiksi 20 vuoden kuluttua. Omituista kansakunnan pitkän aikavälin budjettipolitiikan kannalta on kuitenkin se, että valtiovalta haluaa nyt näinä aikoina rohmuta itselleen suurempia verotuloja ja on vastaavasti valmis kärsimään nahoissaan aikana, jolloin väestön ikääntyminen on luonut koko julkisen talouden kestokyvylle ihan erilaiset vaateet. Pääministeri Vanhasen hetki sitten täällä harjoittama ikääntymisfilosofointi oli sinänsä loogista, mutta hän unohti tämän keskeisen näkökohdan. Valtion kirstunvartijan näkökulmasta lyhyen aikavälin resurssitarpeet asetetaan siis pitkän aikavälin kustannuspaineiden edelle. Tämä ei ole vastuullista taloudenpitoa.

Hallituksen esityksen ongelmallisimmat piirteet liittyvät kuitenkin sen vahvaan ideologiseen lataukseen. Hallitus ja sen keskeiset ministerit ovat monissa yhteyksissä korostaneet, että uudistus on pienituloisia säästäjiä suosiva ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta lisäävä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että mitä suurituloisemmasta säästäjästä on kyse, sitä enemmän hän häviää. Tai ollakseni tarkka, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hän häviää. Vuotuisten vähennysoikeuksien suhteellisen matalan kattosäännön takia asialla ei ole merkitystä todella suurituloisten kohdalla. Todellisina häviäjinä ovatkin suomalainen keskiluokka ja erityisesti ylempi keskiluokka. Hallituksen esitys kuvastaakin puhtaimmillaan sosialidemokraattista tasapäistämispolitiikkaa, jolla maailman yhtä kireintä veroprogressiota edelleen pyritään kiristämään.

Ymmärrän, että hallituksen demarijoukot tätä ajavat, mutta että myös porvaripuolue Keskusta on lähtenyt tähän sosialisminedistämisprojektiin mukaan, on käsittämätöntä.

Toinen ideologinen piirre ilmenee erityisesti sosiaaliministeri Mönkäreen puheista, joissa hän on kerta kerran jälkeen korostanut lakisääteisen eläkevakuutuksen ensisijaisuutta. Tämä järjestelmäkeskeinen tasapäistämispolitiikka on ihmeellistä kun otetaan huomioon, että Suomessa vapaaehtoisen eläketurvan osuus kokonaiseläketurvasta on yhä EU:n pienin. Kun väestö Suomessa vielä ikääntyy Euroopan nopeinta tahtia ja kansalaisten huoli omasta tulevaisuuden eläketurvastaan on aiheellisesti suuri, nyt jo vapaaehtoisten järjestelyjen näkökulmasta jälkeenjääneessä Suomessa pyritään vielä lannistamaan ihmisten halukkuutta ottaa suurempaa vastuuta omasta eläketurvastaan. Muualla Euroopassa, jossa vapaaehtoisten järjestelyjen merkitys on suurempi, niitä verotetaan edelleen säännönmukaisesti ansiotulona. Häviäjiä keskituloisten ohella ovatkin ne, jotka lopettavat tai vähentävät säästämistään, tulotasosta riippumatta.

Hallituksen esityksen siirtymäsäännökset, tai itse asiassa niiden puute, on vielä oma tarinansa. Itse minun on vaikea nähdä niitä suorastaan perustuslain vastaisina. Selvää kuitenkin on, että kyse on huonosta lainsäädännöstä. Sinänsä on totta, että järjestelmät on tehty muutettaviksi. Ylilyönteihin syyllistymättä voi kuitenkin todeta, että koska vapaaehtoisia eläkevakuutuksia koskevaa lainsäädäntöä on muutettu ennenkin, ja koska kaikissa niissä tapauksissa on säädetty erilliset siirtymäsäännökset vanhojen sopimusten turvaksi, ihmisille on syntynyt perusteltu syy olettaa, että mahdollisissa tulevissakin muutoksissa toimitaan samoin. Näyttää kuitenkin vahvasti siltä, että kun sosialidemokraattinen tasapäistämispolitiikka ja moraalisesti kestävän lainsäädännön vaatimukset ovat ristiriidassa keskenään, moraalivaatimuksesta tingitään arkailematta.