Blogi

Valtiovarainministeriön ystävät

Eduskunnassa on koko joukko erilaisia ystävyysseuroja. Montaa sellaista merkittävämpää maata ei ole – ei lähempänä eikä kauempana – joilla Arkadianmäellä ei olisi omaa fanikerhoa. Syitä tähän on monia – pyyteettömiäkin – mutta keskeisin lienee toive päästä ystävyyden varjolla joskus ystävyysmatkalle. Itse kuulun vain USA-ystävyysryhmään, ihan vain sen takia, että minua sapettaa se yltiöpäinen ja epä-älyllinen Amerikka-vastaisuus, joka 70-luvun taistolaisaikojen tapaan taas tuntuu olevan muotia.

Moni tarpeellisempi ystävyysklubi eduskunnasta kuitenkin puuttuu. Jos eduskunnassa olisi esimerkiksi Valtiovarainministeriö-ystävyysryhmä, liittyisin siihen ilman muuta. Tosiasia nimittäin on, että jollakin tulee olla vastuu kokonaisuudesta, ja että jonkun tulee pystyä nousemaan sektorikohtaisten mielihalujen yläpuolelle. Itsestään selvää nimittäin on, että näitä mielihaluja ja toinen toistaan ”välttämättömämpiä” tarpeita löytyy aina, jokaiselta sektorilta – ja loputtomasti.

Tämä kokonaisuudesta huolen pitäminen ja todellinen vastuunkanto nykyisessä poliittisessa järjestelmässä kaatuu aivan liian harvojen kontolle. Käytännössä sitä edustaakin lähinnä valtiovarainministeriö ja -ministeri. Valtiovarainministeriön eli kotoisasti VM:n ystäviä ei yleensä liiaksi liikene.

Aivan erityisen holtitonta meno on yleensä oppositiossa. Tätä se oli varsinkin viime vaalikaudella, kun Kepu mellasti milloin minkäkin asian ympärillä. Opposition puheista tulikin se vaikutelma, että köyhyyttä ja kurjuutta on vaikka muille jakaa. Tähän Kokoomus on pyrkinyt tuomaan muutoksen. Me emme huuda kitalaki punaisena lisää rahaa aina ja kaikkialle. Me emme yritä uskotella, että kaikki on aina huonosti. Me emme ole ”kaikkea kivaa kaikille -poliitikkoja” ja me uskomme, että oppositiossakin voi olla vastuullinen.

Tutkivalla journalismilla olisi paljon pengottavaa eduskunnan erilaisissa budjettiäänestyksissä, joissa VM:n pahimmat viholliset kilvan siltarumpupolitikoivat. Paljon pengottavaa olisi myös eri puolueiden ja eri ehdokkaiden vaalikampanjoissa ja niissä annetuissa katteettomissa lupauksissa. Arvoonsa olisi myös nostettava se, että me emme yksinkertaisesti tulisi toimeen ilman Valtiovarainministeriötä (ja sen ystäviä). Erilaisten menonlisäyksien lipunkantajien ja heidän perässähiihtäjiensä ”suurten saavutusten” julkisointia me emme kuitenkaan tarvitse, koska se antaa väärän kuvan kokonaisuudesta, väärän kuvan siitä kuka kantaa vastuuta ja kuka ei, väärän kuvan siitä kuka oikeasti saa jotain aikaiseksi ja väärän kuvan siitä, mikä ylipäänsä on mahdollista ja mikä ei.

P.S. Politiikassa on niitä, jotka kokopäivätoimisesti vaativat lisää rahaa milloin mihinkin. He uskovat, että rahaa valtion kassaan saadaan äänestysnappia painamalla ja oikein kovasti toivomalla. Politiikassa on myös niitä, jotka pyrkivät huolehtimaan siitä, että rahaa näihin tarpeisiin riittäisi edes nykyinen määrä. He puolestaan uskovat, että hyvinvointi voi nyt, huomenna ja ylihuomenna perustua vain menestyksekkääseen suomalaiseen yritystoimintaan. Miettikääpä sitä!

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi