Blogi Yleistä

Valtiontalouden tarkastusvirasto yhdyskuntarakenteiden kimpussa

Valtiontalouden tarkastusvirasto tarkasteli perjantaina hajarakentamista. Hienoa!

Tarkastusviraston tiedote oli otsikoitu osuvasti: ” Hajarakentamisesta aiheutuu merkittäviä kustannuksia”. Tästä on helppo olla samaa mieltä. Erityisen arvokasta on se, että raportti on juuri valtiontalouden tarkastusviraston. Toivottavasti se jo sen takia otetaan vakavasti.

Tiedotteen mukaan hajarakentamisien säätelyssä on hyvistä tavoitteista huolimatta epäonnistuttu. Tämä ei sinänsä ole ihmeellistä. Vaikka varsiinkin ympäristöministeriössä on vuosikausia pidetty asiaa esillä ja pyritty siihen vaikuttamaan, useimmat muut tahot ovat suhtautuneet siihen joko välinpitämättömästi tai jopa vihamielisesti.

Raportissa todetaan, että kunnilla olisi halutessaan mahdollisuus ohjata rakentamista, mutta ne eivät sitä syystä tai toisesta halua käyttää. Suurimmat ongelmat ovat suurempien kasvukeskusten kehyskunnissa, joissa yli kolmannes uudesta rakentamisesta on asemakaavoitetun ulkopuolella. Ei tässäkään sinänsä mitään uutta ole. Uutta on kuitenkin se, että tämä nyt todetaan myös valtiontalouden tarkastusviraston arvovallalla.

Olen tästä tavattoman tyytyväinen. Olen itse pitänyt teemaa voimallisesti esillä koko ministerikauteni ja yrittänyt löytää siihen myös ratkaisuja. Yhdyskuntarakenteisiin perinteisemmin liitettyjen ilmastokysymysten ohella on selvää, kuten tarkastusvirastokin toteaa, että hajarakentamista koituu myös merkittäviä kustannuspaineita. Erityisesti tämä kohdistuu muutoinkin kuralla olevaan kuntatalouteen. Uskon vakaasti, että ne kunnat, jotka suosivatkin lyhytnäköisesti pikavoittojen toivossa hajarakentamista, tulevat pidemmällä juoksulla siitä maksamaan vielä kalliisti niin infran kuin palveluiden osalta.

Yhdestä asiasta olen tarkastusviraston kanssa hieman eri mieltä. Esimerkiksi kunnallistekniikan rakentamisavustuksilla tai edes haja-asutusalueiden vesihuoltoavustuksilla ei käsittääkseni ole yhdyskuntarakenteen hajautumisessa kovin merkittävää roolia. Ja vaikka olisikin, niin aivan eri luokassaan yhdyskuntarakenteen hajautumisen kannalta ovat ne verohelpotukset, joita valtio antaa työsuhdeautoihin tai työmatkavähennyksiin. Näiden roolia yhdyskuntarakenteen hajauttajana olisikin syytä selvittää perusteellisemmin.

Yhtenä syynä muuttoliikkeelle kehyskuntiin on riittämätön tonttitarjonta. Sen lisääjänä valtio saa tarkastusvirastoltaan myös pyyhkeitä. Valtion kiinteistöpolitiikkaa on tehty liiaksi 90-luvun pankkituen takaisin saamisen ehdoilla, eikä sitä ole suhteutettu riittävästi muihin yhteiskunnallisiin tavoitteisiin, kuten kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon. Erityisesti viimeksi mainittu tavoite ei ole toteutunut valtion liikelaitosten tulosohjauksessa. Näin varmasti on, vaikkakaan, kuten virastokin toteaa, valtiolla ei joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta ole asuntotuotannon kannalta merkittäviä maaomistuksia.

Valtiontalouden tarkastusviraston lopputulema on, että valtiolta puuttuu strateginen ja poikkihallinnollinen ote yhdyskuntarakenteen eheyttämisestä sekä tonttitarjonnan lisäämisestä ja että koordinaatiota eri toimijoiden välillä tarvitaan lisää. Nyt tavoitteiden toteuttaminen on sen mukaan liiaksi vain ympäristöministeriön vastuulla. Allekirjoitan täysin tämän näkemyksen.