Puheet

Valtioneuvoston selvitys EU-komission rahoituskehystiedonannosta

Arvoisa herra puhemies! Suuri valiokunta korostaa unionin tiukkaa budjettikuria. Tarkan maksusitoumusten enimmäismäärää koskevan kannan sijasta valiokunta pitää kuitenkin tärkeämpänä sitä, että Suomen asettamat EU-politiikkojen sisällölliset tavoitteet voidaan turvata. Valiokunnan mielestä omat kansalliset tavoitteemme ovat siis tiukkaa budjettikuria tärkeämmässä asemassa. Olen suuren valiokunnan tästä ehkä koko sen lausunnon tärkeimmästä kannanotosta osin eri mieltä.

Suomen niin sanotusta sisällöllisestä tavoitteesta tärkein lienee Suomen pohjoisten ja itäisten osien saaminen korkeimman aluetuen piiriin myös jatkossa. Suuri valiokunta on toisin sanoen sitä mieltä, että kotimaiset aluepoliittiset tarpeet ovat EU:n budjettikuria olennaisempi asia.

Suomesta on tulossa entistä selkeämmin nettomaksaja laajentuneessa unionissa. Nettomaksuosuus on vuonna 2013, kuten täällä on moneen kertaan todettu, arviolta 540-880 miljoonaa euroa. On selvää, että summa on tässä haarukassa sitä lähempänä sen alarajaa, mitä tiukempaa budjettikuria EU harjoittaa. Eli mitä enemmän lipsumme budjettikurista, sen suurempi nettomaksaja meistä tulee. Pitäessään omia aluetukiaisiaan EU:n budjettikuria tärkeämpänä Suomi on siis itse kasvattamassa omaa nettomaksuosuuttaan. Tämä on hyvä muistaa tulevaisuudessa, kun omia EU-maksujamme eri yhteyksissä taivastellaan.

Vaikka kyse ei olekaan aivan yksinkertaisesta matemaattisesta harjoituksesta, lienee selvää, että nettomaksuosuutemme tulisi kasvamaan selkeästi enemmän kuin mitä koheesiopoliittisten tavoitteidemme kautta voisimme parhaimmassakaan tapauksessa voittaa. Eivät Pohjois- ja Itä-Suomi suinkaan ainoita ongelma-alueita ole edes niin sanotussa vanhassa EU:ssa. Yleiselle huutokauppalinjalle lähdettäessä riskinä onkin se, että budjettikurista joustetaan, mutta Pohjois- ja Itä-Suomi eivät silti saa haluamaansa.

Arvoisa puhemies! Suomella on kaikilla EU:n budjettitasoilla mahdollisuus hyvällä neuvottelutaidolla saada meille kohtuudella kuuluva osuus unionin koheesiovaroista. Selvää on kuitenkin, että Suomen nettomaksuasema kohdistuu pääosin siihen osaan Suomesta, joka hyvinvointia käytännössä luo ja kerryttää valtion verovaroja. Mitä korkeammaksi maamme nettomaksuasema muodostuu, sitä enemmän Etelä-Suomi sponsoroi paitsi Pohjois- ja Itä-Suomea myös muita EU:n heikkoja tai muuten lobbauskykyisiä alueita. Minusta tämä ei ole kansallinen etumme. Pysyttäytyminen tiukan budjettikurin takana olisikin ollut valiokunnalta paljon ryhdikkäämpi ratkaisu.