Puheet Yleistä

Valtioneuvoston selonteko väestönkehityksestä, väestöpolitiikasta ja ja ikärakenteen muutokseen varautumisesta, Eduskunta

Väestön ikääntyessä

Arvoisa puhemies,

Muistaakseni tulevaisuudentutkija Mika Mannermaa on jo jokin vuosi sitten todennut, että ikääntyminen on tämän kansakunnan vakavin haaste sitten sotien jälkeisen jälleenrakentamisen. Itse uskon, että näin on.

Ikääntymiseen ja sen mukanaan tuomiin haasteisiin suhtaudutaan monella tapaa. Ääriesimerkkeinä ovat kauhukuvat, joiden mukaan sosiaaliturva romahtaa sekä näkemys, jonka mukaan ”kyllä homma hoituu, olemme me pärjänneet ennekin”. Totuus lienee jossakin välimaastossa. On kuitenkin hyvä huomata tulevaisuusvaliokunnankin mietinnössään toetavan, että ”ilman aktiivista väestöpolitiikkaa, työllisyysasteen nostamista, talouden kestävää kasvua ja ikääntyvän väestön palveluiden ja etuuksien kehittämistä Suomi ei selviä tästä haasteesta.” Tarkkaavainen lukija tai kuulija huomaa varmaan, että haasteet ovat moninaiset eikä onnistuminen näissä suinkaan ole itsestään selvää. Tosiasia on, että meidän on onnistuttava monessa sellaisessa, missä olemme tähän mennessä epäonnistuneet

Meillä on kaikki mahdollisuudet selvitä tilanteesta. Mutta myös katastrofivaihtoehto on mahdollinen. Eikä tämä itse asiassa edellytä muuta kuin että syntyvyys heikkenee, elinikä kasvaa edelleen vahvasti ja muuttoliike ulkomailta ei onnistu. Tällöin ei vielä ole edes huomioitu sitä, että talouskasvu saattaa jäädä odotettua heikommaksi. Nämä kiistatta varsin pessimistiset olettamukset eivät kuitenkaan välttämättä ole täydellisen epärealistisia kehityskulkuja. Mitä esim. elinikään tulee, Ranskassa arvioidaan, että tänään syntyvien tyttölasten osalta jopa puolella eliniänodote olisi täydet 100 vuotta. Onkin huomattava, että kaikki viimeaikaiset arviot eliniän kohoamisesta ovat säännöllisesti olleet alimitoitettuja.

Myöskään yleisesti peräänkuulutettu ulkomainen muuttoliike ei ole itsestäänselvyys, ei lainkaan. Suomi on pieni, pimeä pohjoinen maa, jossa puhutaan outoa kieltä kylmissä olosuhteissa ja suhtaudutaan vieraisiin kylmäkiskoisesti. Koska ikääntyminen on yhteinen haaste koko Länsi-Euroopalle, on tärkeä havaita, että varsinkin ulkomaisista osaajista tulevat kanssamme kilpailemaan monet meitä isommat ja monin tavoin houkuttelevammat kansakunnat.

Syntyvyyden osalta taas on vähintäänkin kyseenalaista kumpi siihen vaikuttaa enemmän: erilaiset mm. naisten työssäkäyntiä edistävät julkisen vallan tässäkin keskustelussa sinänsä aivan oikein korostetut toimenpiteet vai yleisemmät yhteiskunnalliset virtaukset ja trendit.

Talouskasvun osalta puolestaan pitää todeta muiden yleisemmin tiedossa olevien uhkakuvien lisäksi se riski, joka syntyy siitä, että Suomi on varsin riippuvainen EU-alueen kasvusta, joka laajemminkin on saman ikääntymishaasteen edessä, ja jossa siihen on varauduttu meitä huonommin.

Viimeaikainen kehitys on ollut, että ihmiset siirtyvät aiempaa myöhemmin työelämään ja aiempaa aikaisemmin sieltä pois. Tämä kehitys ei yksinkertaisesti voi jatkua. Jo nykyjärjestelmällä tilanne uhkaa vuoteen 2030 mennessä kehittyä siten, että ikääntymiseen liittyvien etuuksien saajien määrä kasvaa 600 000:lla ja potentiaalisten maksajien määrä pienenee 400 000:lla. Heikommallakin laskupäällä pitäisi ymmärtää, että tällainen tulevaisuuskuva on vaikea, ellei mahdoton.

Ikääntymisen on usein nähty olevan haaste erityisesti ikääntyvän väestön hoivamenojen arvioidun kasvun takia. Monet arvioivat kuitenkin, että keskeisin kysymys ei ole se, että menot kasvavat, vaan se, että rahoitusnäkymät heikkenevät olennaisesti pienempien työssäkäyvien ikäluokkien takia. Silti yhteiskunnan muuttuessa myös mm. sosiaaliturvajärjestelmien on kehityttävä. On hyvä huomata, että nykyinen järjestelmämme on pitkälti luotu suljetun talouden oloissa ja kasvavan työvoiman olosuhteissa.

Ikääntymisestä seuraavan hoidon tarpeen kasvun oletetaan olennaisesti kasvavan vasta noin vuonna 2020. Tältä osin rahaa isompi ongelma voi olla osaavan henkilökunnan riittävyys. Tämä puolestaan johtaa alan palkkojen kohoamiseen, joka voidaan toisaalta nähdä hyvänäkin asiana, mutta joka syventää ongelmaa entisestään.

Arvoisa puhemies,

Tulevaisuusvaliokunnan taustamuistiossa todetaan: ”Hyvän väestöpolitiikan toteuttamiseksi ei kuitenkaan riitä, että tiedostetaan ongelmat ja niiden ratkaisutarve. On tehtävä valintoja ja ratkaisuja.” Näihin valintoihin ei ole liikaa aikaa. Niitä on tehtävä joka päivä, tässäkin salissa. Parlamentaarinen menomme ei voi jatkua siten, että tänään keskustelemme tästä ja taas huomenna elämme ihan uudessa maailmassa vaatien milloin mitäkin etuutta korotettavaksi, palvelua parannettavaksi tai jotakin muuta rahaa vaativaa unohtaen, että maailma muuttuu, väestö ikääntyy ja meillä on todella suuren luokan haaste hoidettavanamme.

Vanhasen hallituksen hallitusohjelman mukaan valtiontalouden tasapaino on keskeisessä asemassa, jotta ”julkinen talous voisi lähivuosikymmeninä selviytyä väestön ikääntymisen myötä kasvavista vastuistaan”. Tämän realiteetin pohjalta hallitusohjelmassa asetetaan tavoitteeksi, että ”valtiontalous on tavanomaisen talouskasvun oloissa vaalikauden lopulla kansantalouden tilinpidon käsittein mitattuna tasapainossa”. Tämän tavoitteen toteuttamisen kannalta avainasemassa puolestaan on hallituksen enemmän huomiota saanut tavoite työllisyyden lisäämisestä vähintään 100.000 hengellä vaalikauden aikana.

Toisin sanoen: työllisyystavoitteen saavuttaminen on tärkeää, jotta valtiontalous saataisiin tasapainoon, mikä puolestaan on elintärkeää, jotta selviäisimme ikääntyvän väestön väistämättä aiheuttamista lisäpaineista. On hyvä huomata, ettei hallituksen tavoite valtiontalouden tasapainosta välttämättä edes riitä. Väestön ikääntyminen on peruuttamaton prosessi. Suomessa se on lisäksi Euroopan nopeinta. Esimerkiksi OECD onkin arvioinut, että valtiontaloutemme tulisi olla säännöllisesti 1-1½ prosenttia ylijäämäinen selvitäksemme tulevista haasteistamme. Se, että hallitus ei ole saavuttamassa sen paremmin työllisyystavoitettaan kun valtiontaloutta koskevaakaan tavoitettaan, joka kaiken lisäksi jo lähtökohtaisesti on alimitoitettu, on huolestuttavaa – itse asiassa hyvin huolestuttavaa.

Arvoisa puhemies,

Suosikkisosialidemokraattini Raimo Sailas totesi eräässä haastattelussa vast’ikään: ”?EU-maiden budjettialijäämät ja julkiset velat uhkaavat räjähtää käsiin väestön ikääntymisestä aiheutuvien lisämenojen vuoksi? Euroopan mailla on edessään raju julkisten menojen ja eläkkeiden sopeuttaminen, minkä rinnalla monissa maissa jo tehdyt leikkaukset ovat lasten leikkiä?”.

Sailaksen ennusteista voidaan olla montaa mieltä. Elämä on kuitenkin useimmiten osoittanut, että hän on ollut oikeassa. Mitä aiemmin me sen tällä kertaa tajuamme, sitä paremmat mahdollisuudet meidän on selvitä tästä kansakunnan historiankin kannalta poikkeuksellisen suuresta haasteesta. Talous ja yhteiskunta sopeutuvat aina muuttuviin olosuhteisiin tavalla tai toisella, aiemmin tai myöhemmin. Hallittu sopeutus on kuitenkin mahdollinen vain jos se aloitetaan ajoissa.

Ikääntymiskeskustelussa on usein todettu, että Suomi on kansainvälisesti vertaillen varsin hyvin varautunut ikääntymiseen, mutta ei suinkaan riittävästi. samoin on väitetty, että kohtuullinen talouskasvu on välttämätön mutta ei riittävä edellytys onnistumiselle. Tätä listaa voi hyvin jatkaa kolmannella toteamuksella, jonka mukaan Tulevaisuusvaliokunnan mietinnössään ansiokkaasti esiin nostamien näkökohtien vakavasti ottaminen on välttämätöntä, mutta ei riittävää.