Puheet

Valtavalo LED-valoputkitehtaan avajaiset, Kajaani

Hyvä juhlayleisö!

Olen muutamassa aiemmassa puheessani käyttänyt vertausta siitä, kuinka globalisaatio on ajoittain Suomelle arvokasta. Erittäin tiukka maailmanlaajuinen kilpailu on vienyt meiltä työpaikkoja. Ja vie varmasti vastaisuudessakin. Ratkaisuna tähän kovaan kilpailuun on löytää Suomen oma korkea osaaminen ja hakea sopiva paikka arvoketjusta.

Mutta tänään täällä Kainuussa olemme poikkeuksellisessa tilanteessa. Nyt globalisaatio on näyttänyt sen, että tuotantoa voi siirtää myös Kiinasta Suomen suuntaan. Haluankin onnitella Valtavaloa isänmaallisesta ratkaisusta! Tuotannon siirtäminen Kiinasta Kajaaniin on Valtavalolta rohkea, perusteltu ja esimerkillinen ratkaisu. Toivon sen kannustavan ja innostavan muitakin suomalaisia toimijoita. Valtavalon menestys luo uskoa yrittämiseen paitsi Kainuussa myös koko Suomessa.

Hyvät kuulijat,

EU:ssa on tavoitteena parantaa energiatehokkuutta 20 prosenttia vuoteen 2020 mennessä. Energiatehokkuuden parantaminen edellyttää uusia ratkaisuja ja uudenlaista teknologiaa. Samaan aikaan se sisältää innovatiivisille toimijoille mahdollisuuden luoda liiketoimintaa ja vastata energiatehokkaiden ratkaisujen kasvavaan kysyntään.

Energiatehokkuuden ensisijaisena tavoitteena on kasvihuonekaasujen kustannustehokas vähentäminen, ja se on keskeinen osa energiapolitiikkaa.

Ilmastotavoitteiden lisäksi energiatehokkuudella turvataan kuitenkin myös energiansaatavuutta, alennetaan energiakustannuksia ja vähennetään energiantuotannossa syntyviä muita päästöjä.

Suomessa kansallisen energia- ja ilmastostrategian päivitys on loppusuoralla, ja hallitus toimittaa sen eduskunnan käsiteltäväksi. Siinä asetetaan konkreettinen loppukulutuksen tavoite vuodelle 2020, joka näillä näkymin tulee olemaan 310 TWh. Strategiassa luetellaan erilaisia kansallisia energiatehokkuustoimenpiteitä, kuten pitkän aikavälin strategian laatiminen rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi. Strategiassa asetetaan tavoitteeksi myös edistää kansainvälisen energiatehokkuusliiketoiminnan syntymistä ja kasvua.

Mitä päivän teemaan tulee, niin on huomattava, että valaistuksessa on paljon energiansäästöpotentiaalia. Ledivalaistus on energiatehokas valaistuksen muoto, ja sen käyttäjä säästää sekä energiaa että rahaa. Pitkä elinikä ja pieni energiankulutus ovat ledivalaistuksen kiistattomia etuja.

Myös EU:ssa on todettu tuotteiden energiatehokkuuspotentiaali ja ryhdytty lainsäädäntötoimiin. Tuotteiden energiatehokkuutta parannetaan EU:ssa asettamalle tuotteille pakollisia energiankulutuksen minimivaatimuksia. Minimivaatimuksia täydentävät energiamerkintävaatimukset, joilla ohjataan kuluttajia valitsemaan energiatehokkaita tuotteita.

Tuotteiden energiatehokkuussääntelyn piiriin tulee jatkuvasti lisää tuotteita, ja niillä saavutetaan EU:ssa merkittävä energiansäästö. Yksi tärkeimmistä tuoteryhmistä tämän sääntelyn piirissä ovat valaistustuotteet. Sen myötä tehottomat valonlähteet poistuvat EU:n markkinoilta ja jäljelle jäävät energiatehokkaimmat tuotteet, kuten LED-valoputket.

Valtavalon kolmannen sukupolven valoputket ovat herättäneet paljon mielenkiintoa. Voidaan sanoa, että ne ovat myös vastaus EU-tavoitteisiin. Tuotteilla saavutettava 70 prosentin energiansäästö perinteiseen loisteputkeen verrattuna on erinomainen ominaisuus ja ympäristön kannalta kestävä ratkaisu.

Pidän merkittävänä myös Valtavalon LED-valoputkien tuotannossa pitkälle vietyä elinkaariajattelua. Ne eivät sisällä elohopeaa, lyijyä tai muita raskasmetalleja, ja niiden kierrätettävyysaste on yli 95 prosenttia. Lisäksi pakkauksissa käytetään mahdollisimman paljon kierrätettävää pahvia ja paperimassaa. Erinomaiset tuotteet ovat hyvä edellytys menestykselle ja onkin ymmärrettävää miksi Valtavalo on alan markkinajohtaja Skandinaviassa.

Hyvät kuulijat,

Valtavalo on hyvä yksittäinen esimerkki yritystoiminnan uudistumisesta Kajaanissa UPM Kymmenen paperitehtaan sulkemisen jälkeen. Tuolloin vuonna 2008 työpaikkoja menetettiin yli 500 ja Kajaanin seutu nimettiin valtioneuvoston päätöksellä äkillisen rakennemuutoksen alueeksi, jota se on ollut vuoden 2012 loppuun saakka. Merkittävä tekijä on ollut alueella vallinnut yhteistyö UPM:n kanssa tehdasalueen rakentamiseksi pk-yritysten tiloiksi. Renforsin ranta luo nykyisin erinomaisen toimintaympäristön uusille yrityksille, joita on jo yhteensä noin 30 ja niissä on työpaikkoja yli viisi sataa. Määrä joka vuonna 2008 menetettiin on jo korvattu. Se on merkittävä saavutus paikallisesti.

Yritystoiminnan uudistustyön onnistuminen äkillisen rakennemuutoksen jälkeen on erittäin tärkeää Kainuun kaltaiselle alueelle, jossa on perinteisesti korkea työttömyys ja väestö on ikärakenteeltaan vanhinta koko maassa. Alueen nuoriso tarvitsee uusia työpaikkoja ja esimerkkiä siitä miten uusi yritystoiminta voi menestyä.

Erilaiset puhtaaseen energiantuotantoon ja -käyttöön liittyvät cleantech-ratkaisut ovat Suomelle lupaavimpia kasvumahdollisuuksia tulevina vuosina. Energiatehokkaaseen teknologiaan ja ympäristöön liittyvät kestävät ratkaisut ovat välttämättömiä koko maapallon tulevaisuudelle. Lediteknologian kehittäminen on merkittävä osa globaaleja energiaratkaisuja ja sen vientimahdollisuudet ovat maailmanlaajuiset.

Näillä sanoilla tahdon onnitella Valtavaloa, joka omalla esimerkillisellä toiminnallaan on rakentamassa Suomesta kestävien ratkaisujen yhteiskuntaa. Onnea ja menestystä myös tulevaisuudessa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *