Puheet Yleistä

Valtakunnallinen asumistutkimusseminaari, Helsinki

Metropolistako asumisen uudistaja?

Arvoisat asumistutkimusseminaarin osallistujat,

Asumisen merkitys elämän sisältötekijänä on korostunut nyky-yhteiskunnassa. Taustalla ovat sekä varallisuuden lisääntyminen että asumiseen liittyvien toiveiden ja kulu-tustottumusten muutokset. Asumista ei enää nähdä pelkästään kaikille suhteellisen samanlaisten perustarpeiden tyydyttämisenä, vaan käsitykset hyvästä asumisesta erilaistuvat ja yksilöllistyvät. jolloin asumista on syytä tarkastella keskeisesti arkielä-män hyvinvointitekijänä.

Muun muassa työelämän, väestörakenteen, kulutustottumusten, elämäntavan ja muuttoliikkeen vaikutukset asettavat haasteita asumiselle. Samalla asumista tulee tarkastella kansantalouden menestykseen vaikuttavana tekijänä sekä ihmisten hyvinvoinnin että asumisen kohtuuhintaisuuden kautta. Kohtuuhintaisesta asumisesta on tullut yksi keskeinen kilpailutekijä, joka määrittää metropolialueen ja kasvavien keskusten tulevaisuutta. Kasvukeskusseutujen työnantajat kilpailevat keskenään osaavasta työvoimasta ja työpaikkojen keskittyminen pitää asuntokysynnän vahvana. Kaupunkiseutujen asuntokysyntää lisää muuttoliikkeen lisäksi asuntokuntien koon pieneneminen ja varallisuuden lisääntyminen, jotka molemmat vaikuttavat asumisväljyyttä lisäävästi.

Asuntotarjonnan riittämättömyys nostaa asumiskustannukset korkeaksi erityisesti keski- ja matalapalkkaisilla aloilla työskenteleville ja tämä heijastuu muun muassa palvelusektorin työvoiman saatavuuteen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta toiveitaan tyydyttävään asumiseen, ja asumisen laadussa myös alueelliset erot voivat olla suuret. Asuntojen hinnat ja varallisuusarvot ovat esimerkiksi pääkaupunkiseudulla kaksinkertaisia muuhun maahan verrattuna. Asumisen kalleus vaikuttaa myös osaltaan siihen, että alueen asumistaso ja ennen muuta asuinpinta-ala ovat jääneet jälkeen muun maan tasosta. Alueen asumisvarallisuus ei siis kerro niinkään asumisen laadusta vaan ehkä enemmänkin niukasta asuntotarjonnasta.

Erityisesti kasvukeskuksissa kohonnut tulotaso, tarjolla olevat asumisvaihtoehdot ja viime vuosina pitkien laina-aikojen myötä parantuneet asunnonhankintamahdollisuudet eivät siis ole kohdanneet toisiaan. Asumisen kalleus uhkaa tulevaisuudessa varsinkin pääkaupunkiseudulla muodostua todelliseksi haitaksi niin ihmisten asuntotoi-veiden toteuttamiselle kuin elinkeinoelämän kehitykselle. Tämän lisäksi metropolialueen yhdeksi asumisen erityiskysymykseksi nousee lisääntyvä työperäinen maahan-muutto, joka erilaistaa osaltaan asumistarpeita. Tavanomainen suomalainen asuntokanta ei yksinkertaisesti täytä kaikkien maahan saapuvien toiveita ja tarpeita.

Ikääntyminen, kuten ylipäänsä kaikki ikäkaudet, vaikuttaa ihmisen asumistarpeisiin. Asunnon ja asuinalueen on toimittava asukkaan arkipäivässä, joten esteettömiin rat-kaisuihin, toimiviin julkisen liikenteen yhteyksiin ja palvelujen saataavuuteen on kiin-nitettävä erityistä huomiota.

Toisaalta on huomioitava myös yhteiskunnassa ja kulttuurissa tapahtuvat muutokset, jotka vaikuttavat myös ikääntyneiden tapaan toimia ja asua; kuva neulovasta har-maapäisestä mummosta onkin paljolti vaihtunut aktiivisesti harrastaviin ja matkustaviin eläkeläisiin. Ikääntyneitäkään ei siis voi niputtaa samaan joukkoon asumisen suhteen, vaan asumiseen liittyvät tarpeet ovat yhtä yksilöllisiä kuin nuoremmillakin. Eliniän kasvu lisää kuitenkin väistämättä myös toimintakyvyltään rajoittuneiden ikääntyneiden määrää. Asumisen ratkaisujen ja asumiseen liittyvien palvelujen luomisen avulla voidaan tukea itsenäistä kotona asumista sekä toisaalta tarjota erityyppisiä palvelukoti- ja asuntoratkaisuja. Asuminen ja asuinalueet voidaankin nähdä kehitys- ja innovaatioalustoina, joilla luodaan uusia asumisen palveluita ja toimintamalleja, siis uusia asumisen mahdollisuuksia.

Asumiskokemuksella on tärkeä merkitys ihmisten identiteetille ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteelle. Toisaalta asunnolta ja sen sijainnilta haetaan edustavuutta ja yhä vaativampi työelämä luo monille erityistä tarvetta kotona tapahtuvalle rentoutumiselle ja palautumiselle. Elämäntavat moninaistuvat eikä yksi yhtenäinen malli riitä turvaamaan asumistavoitteiden toteutumista. Asuntopolitiikalla halutaankin edistää jokaisen mahdollisuutta tarpeitaan ja toiveitaan vastaavaan asumiseen. Yksilöllisiin ja erilaistuviin asumistarpeisiin vastaaminen onkin yksi tulevaisuuden suurista haasteista erityisesti kaupunkiseuduilla. Ratkaisuvaihtoehtojen hakemisessa asumisen tutkimuksella on erityistä merkitystä.

Asuintaloihin on kasaantunut huomattavaa korjausvelkaa erityisesti 1960−1970-luvuilla rakennetuissa lähiöissä, joiden rakennuskanta vaatii mittavia peruskorjaus-toimenpiteitä lähitulevaisuudessa. Erityisesti asuinkerrostalojen putki- ja sähköremontit ovat saaneet julkisuudessa paljon huomiota. Asuntojen kunnostaminen entiselleen ei kuitenkaan enää riitä. Puhtaasta peruskorjauksesta on jo aika edetä asuntojen ja asumisen laadun kehittämiseen. Samalla rakennusten energiatehokkuutta on lisättävä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi ja energiapolitiikan linjausten toteuttami-seksi. Myös energian hinnan nousu lisää kiinnostusta asuntojen energiatalouden parantamiseen. Korjausrakentamisen avulla on siis pystyttävä pienentämään asumisen energiantarvetta samalla kun asuntojen laatutasoa kohotetaan.

”Asuminen on yhtä vanhaa perua kuin ihminen” todetaan erässä Asumisen tulevaisuutta ennakoimassa -raportin otsikossa. Vaikka ihmisen perustarve suojasta on pysynyt samanlaisena, asuminen muuttuu. Asunto on usein pitkäaikainen sijoitus ja satojakin vuosia kestävä hyödyke. Asunnon ja asuntoon liittyvien ratkaisujen olisi siksi oltava kestäviä myös ajassa eikä pelkkää muotivirtausten tuotetta, jotta asuntokanta pystyisi mukautumaan arkipäivän ja elämäntavan muutoksiin. Asuntokysynnän suuntautumiseen ja asumiseen liittyvien arvostusten ennakointiin liittyy paljon epävarmuutta. Silti varsinkin tulevan asuntokysynnän taustalla vaikuttavia todennäköisiä kehityskulkuja ja megatrendejä on opittava ymmärtämään paremmin. Asumiseen arkielämän näyttämönä kuuluu tietynlainen turvallisuutta luova pysyvyys ja hitaus. Kuitenkin elämäntavan muutokset yhdessä usein vaikeasti ennustettavan taloudellisen kehityksen kanssa saatavat vaikuttaa asumiseen nopeastikin, jolloin asuntokannan hidas muuttuminen aiheuttaa vaikeuksia asuntomarkkinoilla.

Asuntojen on pysyttävä mukana yhteiskunnan ja asumisen muutoksissa ja asumisen laatutasoa on nostettava. Tällä ei ainoastaan turvata asuntovarallisuuden säilymistä vaan uusia asumisvaihtoehtoja luomalla on mahdollista monipuolistaa esimerkiksi lähiöiden asukaskantaa ja lisätä näiden alueiden houkuttelevuutta asuntomarkkinoilla.

Asumisen laatu ei silloin ole niinkään tekninen laatukysymys, vaikka teknologiaa voidaan käyttää asumisvaihtoehtojen ja -mahdollisuuksien monipuolistamiseen sekä asumisen hyvinvoinnin ja kohtuuhintaisen asumisen alueiden kilpailukyvyn lisäämi-seen.

Suomalaisten asumistoiveet tiivistetään usein muotoon: punainen tupa ja perunamaa − mielellään järven rannalla ja mielellään vielä hyvien kulkuyhteyksien ja hyvien pal-velujen lähettyvillä. Kuva asumisesta ja suomalaisten asumistoiveista on säilynyt hyvin perinteisenä, vaikka yhteiskunta ja elämäntapa ovat muuttuneet monin tavoin muutaman viime vuosikymmenen aikana. Siksi onkin syytä pohtia, kuinka paljon perinteiset käsitykset asumistoiveista ovat rajoittaneet urbaanin asumisen kehittämistä? Onko omakotitalo säilynyt monen lapsiperheen toiveasuntona keskeisesti siksi, ettei urbaanille asumiselle ole löytynyt tarpeeksi vaihtoehtoja. Taustat yksittäisten ihmisten toiveille ja ratkaisuille ovat moninaiset, mutta myös vahvat stereotypiat saattavat osaltaan rajoittaa asumisen vaihtoehtojen kehittämistä. Todennäköisimmät tulevaan asuntokysyntään vaikuttavat tekijät, kuten ikääntyminen, kaupungistumisen jatkuminen, lisääntyvä maahanmuutto ja ilmastomuutoksen vahvempi huomioiminen tukevat kuitenkin kaikki käsitystä nykyistä urbaanimman, kaupunkimaisemman, hyvien yhteyksien ja hyvien palvelujen lähettyvillä olevan asumisen merkityksen kasvusta.

Kun asunnoista pyritään tekemään entistä paremmin ihmisten tarpeisiin ja toiveisiin vastaavia ja ajassa tapahtuvia muutoksia kestäviä, asumista koskevan tutkimustiedon merkitys kasvaa. Asumistutkimuksella voidaan purkaa vanhoja ajatusmalleja ja nostaa esiin asukkaiden ja kotitalouksien erilaisia asumiseen liittyviä toiveita, tavoit-teita ja strategioita, joilla ennakoidaan asumisen tulevia kehityssuuntia. Tutkimuksella tuotetaan siis ennakointitietoa, jonka avulla voidaan pyrkiä hallitsemaan asumiseen liittyviä kysymyksiä tai kehittää uusia kaupunkiasumisen malleja sekä selvittää metropolialueen asumisen mahdollisuuksia.

Asumisen tutkimuksen merkitystä korostavat asumiseen päivittäin käytetty aika, taloudellisen sijoituksen mittavuus sekä asumisen hyvinvointi- ja ympäristövaikutukset. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö muokkaa asumisen roolia ja haastaa pohtimaan asumista entistä monitasoisemmin ja järjestelmällisemmin. Asumisen moninaisuutta jäsentävä tieto löytyy usein eri tieteenalojen rajapinoilta. Tulevaisuutta enna-koivassa asumistutkimuksessa tulee siksi kiinnittää erityistä huomiota poikkitieteelliseen tutkimukseen ja kehittää tieteenalojen välistä monitoimijaista yhteistyötä.

Kokonaan toinen, vaikkakaan ei vähemmän merkityksellinen asia on, että meidän on opittava paremmin hyödyntämään aikaansaamaamme tutkimustietoa. Vaikka tutkimuksella on oma merkityksensä jo tutkimuksen itsensä takia, varsinkin yhteiskunnan tukeman tutkimuksen tulee palvella myös ihan konkreettista yhteiskunnallista päätöksentekoa.

Asumistutkimus ja kiinnostus sitä kohtaan ovat lisääntyneet selvästi viime vuosina. Tämän tilaisuuden osallistujamäärä on jo tästä selvä osoitus. Rakennusalaa kuitenkin moititaan, eikä täysin ilman syytä siitä, että ala panostaa liian vähän tutkimustoimintaan. Toki myös löytyy yrityksiä, jotka jo nyt esimerkiksi arvioivat tulevaisuutta pidemmällä tähtäyksellä kuin millaiset asuntomarkkinat ovat vuoden päästä.

Rakentamisen teknologian ja liiketoiminnan alueilla yhteiskunnan ja yritysten tutkimukselliselle yhteistyölle on olemassa rakenteita ja rahoitusmenettelyjä esimerkiksi Tekesin ja VTT:n muodossa. Mielestäni rakennusalalla itsellään on ensisijainen vastuu tutkimuksesta, joka tähtää esimerkiksi alan tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen.

Asuminen on kuitenkin suurelta osin muuta kuin rakentamisen liiketoimintaa ja tekno-logiaa. Asumistutkimus ja sen kehittäminen tulisi nähdä eräänlaisena yhteisen tiedol-lisen perustan luomisena, joka hyödyttäisi niin yksityisen sektorin kuin julkisen sektorin tarpeita.

Mihin asumisen tutkimusta tulisi erityisesti suunnata? Asumistutkimuksen tulisi ensisijaisesti olla vahvasti tulevaisuuteen suuntautuvaa ja otteeltaan kriittistä. Asiateemoja, joihin tutkimusta tulisi erityisesti kohdentaa olen käsitellyt jo aiemmin puheessani.

Valtion asuntorahasto muuttuu ensi vuonna Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukseksi. Uudesta virastosta ei tule kilpailijaa jo olemassa oleville tutkimuslaitoksille. Tuleva virasto on asuntohallinnon asiantuntijataho, joka kehittämistoiminnassaan hyödyntää ensisijaisesti varsinaisten tutkimuslaitosten työtä. Toimintaa myös tulee suunnata siten, että siinä korostetaan niitä alueita, joilla ei tällä hetkellä ole riittävää tiedontuotantoa. Mielestäni yksi haaste tulevalle virastolle on myös kehittää tapoja, joilla jo nykyisin olemassa olevaa tietoa saadaan asumisen alalla toimivien käyttöön.

Toivotan kaikille antoisaa asumistutkimuspäivää!