Blogi

Vakuuspyörittelystä varsinaiseen asiaan

Suomi on hämmästyttävä maa. Meillä on taloutemme kanssa jos jonkinlaista haastetta, mutta silti jaksamme päivästä toiseen pohdiskella joidenkin sellaisten Kreikkaa koskevien vakuusjärjestelyjen syvintä olemusta, joita muilla kaltaisillamme euromailla ei edes ole olemassa.

Ymmärrän hyvin Soinin tarpeen hämmentää ja sekoittaa. Paljon muuta en sitten jaksaisi ymmärtääkään. Mikä ihme saa puoli kansakuntaa kritiikittömänä juoksemaan moisen perässä? Onko tällä oikeasti jokin suurempi merkitys Suomen kannalta? Eikö kohta olisi jo aika ja aihe keskittyä olennaiseen?

Suomen valtiontalous on raskaasti alijäämäinen. Olemme menettäneet kymmeniä tuhansia työpaikkoja rajussa globaalissa murroksessa. Kilpailukykymme on samalla heikentynyt varsinkin suhteessa keskeisiin kilpailijamaihimme. Vielä joitakin vuosia sitten suurimmaksi haasteeksemme arvioitua kestävyysvajetta ei juurikaan ole päästy purkamaan. Ja silti; Oy Suomi Ab keskittyy pohdiskelemaan eräiden poikkeuksellisten kansainvälisten rahoitusjärjestelyjen muotopuolta – oikeampia tai vähemmän oikeampia nimityksiä näille.

Perussuomalaisten koko etusivun ilmoitusta eilisessä Helsingin Sanomissa on pidetty etevänä vetona. Ainakin se sai maan taas päiväksi sekaisin. Ja niinhän sitä sanotaan, että politiikassa pärjää se, joka hallitsee agendaa. Vai pärjätkö sittenkään. PS:nkin kannatus on laskusuunnassa. Josko suomalaiset jo ovat kyllästyneet moiseen, kaikkea EU:ta koskevaan rähjäämiseen ja semanttiseen miekkailuun.

En koskaan ole ollut innostunut vakuuspolitiikastamme. Niin tai näin, jonkin verran ne vastuitamme keventävät. Olennaisempaa olisi kuitenkin tosissaan jatkaa panostamista kasvuun ja sen edellytyksenä olevaan kilpailukykyymme.

Eiköhän siirrytä asiaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *