Blogi

Vaikuttavuuden polulla

Blogi julkaistu myös Valtion liikuntaneuvoston sivulla

Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt tarkastuksen opetus- ja kulttuuriministeriön jakamien veikkausvoittovarojen valtionavustuskäytännöistä. Tarkastus koski ministeriön jakamia harkinnanvaraisia avustuksia mm. urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen. Tarkastus osoittaa, että erityisesti veikkausvoittovarojen käytön valvonnassa on puutteita.

Myöskään avustuskriteerit eivät olleet riittävän selviä ja läpinäkyviä. Myös avustuspäätöksissä oli huomattavia yksikkö- ja esittelijäkohtaisia eroja.

VTV:n raportti kertoo osaltaan viestiä siitä, että yhteiskunta on herännyt vaatimaan rahoittamaltaan toiminnaltaan vaikuttavuutta. Toivon todella, että tämä viesti otetaan tosissaan – aikuisten oikeesti!

Samalla huomio kiinnittyy siihen, mitä eri avustusmuodoilla saadaan aikaiseksi ja tehdäänkö oikeita asioita riittävän vaikuttavalla otteella. Tämä edellyttää rahoituksen myöntäjältä kirkasta tavoitteenasettelua ja tulosten mittaamista, ts. riittävää tietoa siitä, mihin rahoitus on käytetty, paljonko ihmisiä on tavoitettu ja missä mentiin metsään. Olennaista on myös oppia jo kerran keksitystä, eikä keksiä pyörää kerta toisensa jälkeen uudelleen. Valtionavustusten käytön tuloksellisuus ja tarkoituksenmukaisuus on valtionavustuslainkin perusteella määräajoin selvitettävä. Petrattavaa siis on.

Valtion liikuntaneuvoston lakisääteisenä tehtävänä on arvioida valtionhallinnon toimenpiteiden vaikutuksia liikunnan alueella. Emme tässä työssä kilpaile VTV:n kanssa, vaikka samansukuisesta toiminnasta onkin kyse. Liikuntaneuvostoa ei sinällään kiinnosta syynätä ministeriön avustusprosessien toimivuutta tai avustuskriteereitä. Sen sijaan tarkastelu fokusoidaan määrärahojen vaikutuksiin suhteessa niihin tavoitteisiin, joita hallitusohjelma, lait ja asetukset avustettavalle toiminnalle asettavat.

Liikunnan toimiala valtionhallinnossa elää veikkausvoittovaroilla: vuonna 2012 yli 98 prosenttia liikuntabudjetista muodostuu veikkausvoittovaroista. Valtion liikuntabudjetti on kasvanut viimeisten vuosien aikana huimasti: hallituskaudella 2007-2011 peräti 42 prosenttia.

Kysymys kuuluu, mitä tällä on saatu aikaan? Onko havaittavissa selkeä määrällinen tai laadullinen kehitys liikunnan edistämistyössä? Onko tehty jotain kokonaan uutta? Onko uusien määrärahojen käytölle asetettu joitain tavoitteita, onko niitä seurattu ja miten on käynyt? Onko kokonaiskuvaa olemassa ja onko sellaista edes yritetty hahmottaa? Vai onko määrärahoilla vankistettu olemassa olevia rakenteita ja toimijoita. Jos avustusten käytön seuranta ei toimi, kompassista puuttuu neula.

Niin tai näin, todellisuus on se, että keskeiset liikuntaa koskevat indikaattorit osoittavat negatiiviseen suuntaan ‐ on sitten kyse huippu‐urheilumenestyksestä tai eri ikäryhmien todellisesta liikunnan määrästä. Kaikki ei siis todellakaan ole kiinni rahasta.

Liikuntaneuvosto arvioi kevääseen 2013 mennessä sen, mitä hallituskauden määrärahojen kasvulla saatiin aikaan.

Varsinkin liikunnan, nuorison ja taiteen toimialojen avustusten jako on sinällään taitolaji. Puhutaan mittavasta kansalaistoimijoiden kentästä, joka on värittynyt omilla erityispiirteillään ja historiallisen kehityksen kautta muovautuneella todellisuudellaan. Liikuntaneuvoston julkaisema järjestöraportti kesältä osoittaa, että mm. liikuntajärjestöjä eivät ole ohjanneet valtion tulospainotukset, vaan järjestöjen omat lähtökohdat. Avustuskriteeristöjä, saati mittareita, jotka mittaisivat tasapuolisesti toiminnan koko kirjoa, on osin mahdotonta luoda. Silti siihen pitää yhä enenevästi pyrkiä.

Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnittää tarkastuksessaan huomiota siihen, että hallinnonalan vaikuttavuustavoitteiden kytkeminen myönnettyihin valtionavustuksiin on puutteellista. Liikunnankin saralla toimintaa on käynnissä pilvin pimein. Mutta onko se vaikuttavaa? Elämme pitkälti projektiyhteiskunnassa, jossa ongelmia pyritään ratkaisemaan käynnistämällä hankkeita, ohjelmia ja pilotteja. SLU:n puheenjohtaja Timo Laitinen totesikin Liikkuva koulu -seminaarissa vuonna 2010 osuvasti, että liikunnan saralla pilotteja on nähty enemmän kuin Finnairilla lentäjiä.

Hankkeiden toteutus, tulosten arviointi ja levittäminen on karannut suurelta osin rahoittajan hyppysistä. Liikuntahankkeissa tuotetaan taatusti paljon hyvää, mutta hankkeiden hyvistä tuloksista tietävät pahimmillaan vain hankkeissa mukana olleet. Hankkeet tulevat ja menevät, niin kuin rahoituskin. Mitä jää jälkeen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *