Puheet Yleistä

Urheilujuridiikan päivä, Helsinki

Hyvät seminaarin osallistujat,

Urheilun ja liikunnan suurta yhteiskunnallista merkitystä ja itse asiassa koko yhteiskuntaelämän laajan kirjon läpileikkaavaa vaikutusta kuvastaa se, että jo lyhyen pohdiskelun pohjalta voi todeta urheilulla olevan selkeä kytkentä jopa minun toimialueeseeni asuntoministerinä. Asuntopolitiikka, rakentaminen ja kaavoitus saattavat urheilun ja liikunnan kannalta tuntua hieman vierailta alueilta, mutta sitä ne eivät todellakaan ole.

Kaavoitus koskettaa käytännössä kaikkea liikuntaa. Yhtään sen paremmin sisä- kuin ulkoliikuntapaikkaakaan ei ole olemassa ilman kytkentää kaavoitukseen. Suurempien liikuntarakennusten osalta asia on luonnollisesti päivänselvä. Sama koskee myös keskeisimpiä ulkoilualueita ja –reittejä, oli kyse sitten teistä, pyöräteistä, jalkakäytävistä tai viher- ja virkistysalueista. Jopa metsissä samoilu ja vaikkapa suunnistaminen tai toisaalta uimarannalla uiskentelu ovat toimintoja, jotka kaavoitus on mahdollistanut vähintäänkin siinä mielessä, ettei näitä alueita ole kaavoituksen kautta osoitettu muuhun käyttöön.

Varsinaisia liikuntapaikkarakennelmia koskevat kaikki ne rakentamisen säännökset, jotka koskevat muutakin rakennettua ympäristöä. Niin kysymykset rakentamisen terveellisyydestä ja turvallisuudesta, kosteus- ja homeongelmista, energiatehokkuudesta tai rakennuskannan peruskorjaustarpeista koskettavat myös liikuntasektorin rakennuskantaa.

Eikä liikunta ole vierasta yleiselle asuntopolitiikallekaan. Liikuntapalvelut ja yleiset liikuntamahdollisuudet ovat mm. monissa kyselyissä erinomaisen korkealla ihmisten pohdiskellessa asuntovalintoihinsa vaikuttavia tekijöitä. Esimerkiksi Aurinkolahden aikanaan uutta asuntoaluetta markkinoitaessa valtaenemmistö kaikista kaupunginosaan – kaupungin omassa markkinoinnissa – linkitetyistä positiivista mainosarvoa omaavista ominaisuuksista liittyi suoraan liikuntaan. Asunnon sijainti vaikuttaa muutenkin äärimmäisen oleellisesti siihen, kuinka paljon ihminen päivittäin liikkuu ja ennen kaikkea miten hän liikkuu.

Jos tarkastelukulmaa nostetaan vielä yhtä askelta yleisemmälle tasolle ja tarkastellaan asumisen, rakentamisen ja kaavoituksen taustalla vahvimmin vaikuttavia megatrendejä, kytkös liikuntaa säilyy edelleen vahvana, oli kyse sitten ilmastonmuutoksesta, kaupungistumisesta tai ikääntymisestä.

Ilmastonmuutos näkyy suoraan eri urheilulajeissa. Talviurheiluolosuhteet ovat eteläisessä Suomessa muuttuneet, nuorison hiihtotaito rapistunut, tilalle tullut muita lajeja. Toisaalta kesäurheilumuodot ovat hyötyneet pitemmistä kausista. Myös urheilulla ja energiankulutuksella on selviä liittymäkohtia, käyköön tästä esimerkkinä vaikka viimeaikainen keskustelu Uimastadionin ympärivuotisesta käytöstä.

Kaupungistuminen puolestaan on lisännyt urbaanien urheilumuotojen suosiota. Hölkkä, juoksu, skeittaus, rullaluistelu, pyöräily, sauvakävely ja jopa luistelu ovat vallanneet katu- ja kaupunkitilaa. Urheilu on tänä päivänä yhä vahvemmin näkyvää kaupunkikulttuuria, joka hyödyntää kaupunkia monipuolisesti ja monesti jopa ilman että tarvitsisi rakentaa yksin urheilulle varattua tilaa. Kaupungistumiseen liittyvät yksilöllistyvät elämäntavat lisäävät muutenkin urheilulajien kirjoa ja monipuolistavat harrastajien joukkoa.

Eikä huomiotta tule jättää ikääntymistäkään, jonka heijastusvaikutukset liikuntakulttuuriin ovat jos mahdollista vielä edellisiäkin mittavammat.

* * * * * * * * * *

Otan seuraavassa esille vielä muutamia urheilun ja liikunnan kannalta relevantteja asumisen, rakentamisen ja maankäytön ajankohtaishaasteita. Ne eivät sinänsä edusta ainakaan tyypillisimmillään korkeamman urheilujuridiikan kannalta mielenkiintoisimpia kysymyksiä, mutta toivon että ne voivat osaltaan toimia virikkeinä pohdittaessa muun yhteiskuntapolitiikan vaikutuksia liikuntaan. Ja kun kyse on yhteiskunnallisesta toiminnasta, yhteys juridiikkaan on luonnollisesti aina läsnä.

Maankäytössä aikakautemme merkittävin kysymys liittyy yhdyskuntarakenteisiin, ennen kaikkea niiden eheyteen ja tiiviyteen tai vaihtoehtoisesti hajautuneisuuteen. Hajautuvassa yhdyskuntarakenteessa keskimääräiset etäisyydet ovat pitempiä, mistä seuraa suurempi liikkumisen tarve, mistä puolestaan seuraa enemmän liikennettä ja ennen kaikkea enemmän henkilöautoliikennettä. Eheässä rakenteessa tilanne on päinvastainen. Keskimääräiset etäisyydet ovat lyhyempiä, mistä seuraa vähemmän liikkumisen tarvetta ja täten vähemmän liikennettä.

Aihetta on tarkasteltu viime aikoina lähinnä, energiankulutuksen, liikenteen päästöjen ja kuntatalouden näkökulmasta. Liikunnan kannalta relevanttia on kuitenkin se, että eheässä yhdyskuntarakenteessa kävelyn ja pyöräilyn edellytykset ns. kulkutapavalintoina ovat moninkertaisesti hajautunutta rakennetta paremmat. Tätä tukevat myös monet tutkimukset, selvitykset ja aivan arkipäivän silmillä havaittavat havainnot.

Liikunnan ja urheilun osalta voidaan toisaalta puhua järjestäytyneestä, yleensä urheiluseurojen ympärille rakentuvasta toiminnasta ja toisaalta vapaamuotoisemmasta arki-, hyöty- ja harrasteliikunnasta. Kuulun niihin, jotka haluavat antaa oman arvonsa näille molemmille, enkä halua asettaa niitä vastakkain. Molempia on tuettava. Molemmille on luotava hyvät edellytykset. Molemmista on puhuttava.

Kansanterveydellisesti – ja kansantaloudellisesti – suurin haasteemme liittynee kuitenkin väestömme yleiseen liikkumattomuuteen. Tässä mielessä olennaista on koko päivittäisen elinympäristömme muokkaaminen siten, että se mahdollistaa ja innostaa liikkumaan. Tältä kannalta niin kaavoitus kuin yleisemmin koko yhdyskuntarakenteita koskeva päätöksenteko on äärimmäisen olennaista.

Toki liikuntapaikkojen sijainti yhdyskuntarakenteessa on olennaista myös järjestäytyneen urheilun osalta. Tunnettua on, että nimenomaa liikenne on liikunnan osalta merkittävin ympäristövaikutusten aiheuttaja. Esimerkiksi Jääkiekkoliitto on arvioinut, että pelkästään jääkiekon parissa ajetaan vuosittain noin 250 miljoonaa kilometriä. Kovin tärkeätä on siksi sekin, että liikuntapaikkoja kaavoitetaan ja rakennetaan sinne missä harrastajatkin ovat ja ylipäänsä hyvien julkisen ja kevyen liikenteen yhteyksien varrelle.

Saavutettavuuden ohella liikunnan kaavoituksellisesti relevantteihin aspekteihin on luettava ainakin suurten massojen liikkuminen, pysäköinti, joskus myös melukysymykset sekä suurten rakennusmassojen kaupunkikuvalliset tekijät

Merkittävän erityistapauksen muodostavat kokonaan uusien kaupunginosien suunnittelu ja rakentaminen. Viime aikoina on – onneksi – yleistynyt ymmärrys siitä, että uuteen kaupunginosaan tulee samanaikaisesti tai jopa hieman etuajassa rakentaa asuntojen ohella myös keskeiset palvelut. Näihin palveluihin kuuluvat – tai ainakin niiden pitäisi kuulua – myös liikuntapalvelut, niin lähiliikuntapalvelut kun enemmän tilaa vaativat urheilupaikat. Näin ei kuitenkaan läheskään aina ole. Kansalaisyhteiskunnan ollessa muutoin varsin aktiivinen nykymuotoisessa vuorovaikutteisessa kaavoitusprosessissa haluankin kannustaa myös liikuntaväkeä valvomaan tässä suhteessa vahvemmin omia etujaan.

Kuntakohtaiset erot ovat – kuten kaavoituksessa aina – suuria. Sellaisissa kunnissa, joissa liikuntatoimen ja kaavoituksen sekä muun teknisen puolen yhteistyökuviot ovat toimivat ja mutkattomat, liikunnan ja urheilun olosuhteiden kannalta on saavutettu hyviä tuloksia. Hyvinä esimerkkeinä voidaan tässä suhteessa mainita vaikkapa Hyvinkään ja Keravan kaupungit.

Asumisen, asuntorakentamisen ja toki myös sisustuksen keskeisiä suuntauksia ja trendejä esitellään vuosittaisilla suurta huomiota osakseen saavilla asuntomessuilla. Koska näillä messuilla on yleensä kyse kokonaisten uusien asuinalueiden luomisesta, ne loisivat hyvän mahdollisuuden myös lähiliikuntapaikkojen uuteen innovointiin, esittelyyn ja markkinointiin. Minusta olisi enemmän kuin paikallaan, että joku tulevien vuosien messuisännistä ottaisi yhdeksi asuntomessujen kehittämiskohteeksi juuri nämä liikuntapalvelut. Vähimmäisvaatimuksena kaikille messuille voisi olla, ettei alueille toteutettuja lähiliikuntapaikkoja messujen ajaksi ainakaan uhrattaisi erilaisten myynti- ja esittelykojujen sijaintipaikaksi.

Ns. korjausvelka koskee rakennettuja liikuntapaikkoja siinä missä muutakin rakennuskantaa. Suomalaisten liikuntapaikkojen yhteenlaskettu uushankinta-arvo on arviolta 11,5–12,5 miljardia euroa. Mikäli liikuntapaikkojen peruskorjaustarpeen arvioidaan vuositasolla olevan karkeasti noin 2 %, merkitsee tämä, että vuosittain noin 230–250 miljoonaa euroa tulisi käyttää liikuntapaikkojen peruskorjaukseen. Vuoden 2008 avustushakemusten perusteella peruskorjaushankkeiden yhteenlaskettu kustannusarvio oli kuitenkin vain noin 90 miljoonaa euroa, mikä vastaa vain noin 35–40 % peruskorjaustarpeesta.

Varsinkin eräisiin isompiin sekä toisaalta eräisiin kevytrakenteisempiin liikuntarakennuksiin liittyy niiden rakenteellisiin ratkaisuihin kuten poikkeuksellisen suuriin jänneväleihin liittyviä riskejä, jotka voivat olla seurausta niin suunnittelu- ja rakennusvirheistä kuin puutteellisesta kunnossapidosta tai vaikkapa sään ääri-ilmiöistä. Aika ajoin esimerkiksi suuren lumikuorman myötä tapahtuvat kattojen tai jopa kokonaisten rakennelmien sortumiset ovat aivan liian yleisiä. Kuriositeettina voidaan mainita, että esimerkiksi syksyllä sortuneelle Vermon sisägolfhallille myönnetty poikkeuslupa oli mennyt umpeen aikoja ennen hallin sortumista.

Oman erityistapauksensa myös liikuntasektorille muodostaa rakennussuojelu, joka kansallisen liikuntapyhättömme Helsingin olympiastadionin takia on aika ajoin kovinkin ajankohtainen kysymys. Asiaa monesti pohtineena ja nyt sattumoisin rakennussuojelusta vastaavana ministerinä olen koska tahansa valmis keskustelemaan asiasta stadionin hallinnoijien kanssa, jos se heitä sattuisi kiinnostamaan.