Uutiset Yleistä

”Työllisyyssopimus luo kilpailukykyä ja ostovoimaa”

Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Tiedote

Työmarkkinaosapuolten ja hallituksen työllisyyssopimus parantaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä, parantaa palkansaajien ostovoimaa ja luo talouteen ennustettavuutta. Siksi saavutettu sopu on tärkeä Suomen taloudelle varsinkin nyt, kun maailmantalous on haastavassa tilanteessa, Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jan Vapaavuori kiittelee.

Vapaavuori painottaa, että eri osapuolten tarttuminen ja sitoutuminen kattavaan sopimukseen on erittäin tärkeää.

”Pääministeri Kataisen jo vuonna 2009 esittämä työllisyyssopimus on nyt tullut lihaksi. Hallitus on pääministerin johdolla vienyt sisukkaasti eteenpäin tätä ratkaisua.”

Kokoomuslaisittain työn verotuksen sekä yhteisöveron lisäkevennykset sekä vuoden alusta voimaan astuva energiaveroleikkuri ovat erityinen ilonaihe. Nämä toimet luovat Suomeen uutta kasvua ja uusia työpaikkoja.

”Nyt jos koskaan nämä kilpailukykyä ja ostovoimaa tukevat toimet tulevat tarpeeseen.”

Vapaavuoren mukaan työmarkkinajärjestöt ovat osoittaneet kiitettävää sovintokykyä näissä vaikeiden aikojen talkoissa – vaikka liitoilta vielä vaaditaankin keskinäisiä sopimuksia.

”Toivon, että marraskuun lopussa sopimuksen kattavuus osoittaa sovintokykyä laajasti koko työmarkkinakentässä myös vastaisuudessa.”