Puheet

Tuuliatlas-seminaari, Helsinki

Arvoisat kuulijat!

Tuulivoima on paljon tunteita herättävä asia. Toisten mielestä jokainen tuulivoimala on vertaansa vailla oleva kaunis rakennelma kun taas toiset eivät voi ajatuksissaankaan sietää niitä edes kaukana taivaanrannassa. Sama kaksijakoinen asetelma koskee tuulivoimaloiden kaavoitusta. On niitä, joiden mielestä suunnittelua ei tarvita lainkaan kun taas toisten mielestä se on nykyisellään täysin riittämätöntä. Jonkinlainen kultainen keskitie tarjonnee tälläkin kertaa järkevimmän toimintamallin.

Ympäristöministeriölle tuulivoima ei ole uusi eikä ihmeellinen asia. Olemmekin jo monen vuoden ajan tehneet huomattavasti töitä tuulivoimarakentamisen edistämiseksi.

Ympäristöministeriön työryhmäselvitys ympäristölainsäädännön soveltamisesta tuulivoimarakentamiseen valmistui vuonna 2002. Kaikkien tuulivoimalahankkeiden lupaprosessien läpikäynti tehtiin ympäristöministeriön toimeksiannosta vuonna 2005. Tuulivoimarakentamisessa noudatettavat kaavoitus- ja lupamenettelyt koottiin tämän jälkeen yhteen tuulivoimarakentamista käsittelevään esitteeseen. Ministeriö julkaisi tuulivoimaloiden linnustovaikutuksia koskevan selvityksen vuonna 2004, tuulivoimaloita ja maisemaa käsittelevän selvityksen vuonna 2006 sekä tuulivoimaloiden melun syntytapaa ja leviämistä koskevan selvityksen vuonna 2007. Ympäristöministeriön vetämänä valmistui myös vuonna 2004 selvitys tuulivoimatuotantoon soveltuvista alueista Merenkurkussa ja Perämerellä. Näiden lisäksi on teetetty YVA-lain mukaiseen menettelyyn liittyviä selvityksiä.

Tällä hetkellä ympäristöministeriö osallistuu selvitykseen, jossa kootaan yhteen tuulivoimarakentamisen vaikutuksia, kaavoitusta ja lupia koskevaa ohjeistusta ja käytännön esimerkkejä. Tähän liittyen Motiva tulee laatimaan tuulivoimaoppaan, joka sijoitetaan tätä koskevalle www- sivulle, tuulivoimaopas.fi. Vuonna 2010 tullaan ympäristöministeriössä päivittämään myös tuulivoimarakentamista koskeva ohjeistus.

Ympäristöministeriön työryhmä esitti jo vuonna 2002 Tuuliatlaksen päivitystä. Jälkikäteen voidaan todeta, että Tuuliatlaksen laatiminen olisi kaavoituksen näkökulmasta ollut suotavaa jo tuolloin.

Haluan kuitenkin lämpimästi kiittää työ- ja elinkeinoministeriötä, Ilmatieteen laitosta ja Motivaa sekä kaikkia työhön osallistuneita nyt valmistuneesta Tuuliatlaksesta. Se on keskeinen työväline kaikille tuulivoiman kanssa tekemisissä oleville, myös maakuntien liittojen ja kuntien kaavoittajille.

* * *

Valtioneuvoston ilmasto- ja energiastrategiassa tuulivoimalle asetettiin kunnianhimoinen 2000 megawatin tavoite vuoteen 2020 mennessä.

Vireillä olevia tuulivoimalahankkeita on tällä hetkellä yhteensä noin 8000 megawatin edestä. Karkeasti noin puolet tästä määrästä sijoittuu maa-alueille. Suuri hankkeiden lukumäärä antaa myönteisen signaalin. Tästä huolimatta haastetta tavoitteen toteuttamisessa riittää – myös alueidenkäytön suunnittelun näkökulmasta.

Tuulivoiman monista myönteisistä ominaisuuksista huolimatta senkin rakentaminen on pystyttävä ohjaamaan ympäristön ja talouden kannalta hyville paikoille. Peruskysymys on, miten tähän päästään? Vastaus on suunnittelulla eli kaavoituksella. Kaavoitus onkin tuulivoimarakentamisen sijainnin suunnittelua ja ohjaamista. Tuulivoimarakentamiseen sovelletaankin lähtökohtaisesti samoja säännöksiä kuin muuhun rakentamiseen. Maankäyttö- ja rakennuslain kaava- ja lupajärjestelmä ohjaa niin tuulivoima- kuin muutakin rakentamista.

Ennen kaikkea kaavoituksella sovitetaan yhteen tuulivoimarakentaminen esimerkiksi maisemaan, asutukseen ja luonnonympäristöön sekä otetaan huomioon tarvittavat tekniset ja taloudelliset seikat kuten muun muassa tuuliolot ja liitynnät sähköverkkoon. Kaavoitukseen kuuluu olennaisena osana myös paikallisten asukkaiden ja muiden osallisten näkemysten huomioon ottaminen. Tämä on osa demokraattista päätöksentekoa. Ja koskee siinä tuulivoimarakentamista kuin muutakin rakentamista.

Tuulivoimarakentamisen edistämisessä kaavoituksella on aivan keskeinen rooli voimaloiden sijainnin ohjauksessa. Suunnittelun tulee toimia siten, että laadittavat selvitykset antavat kaavoitukselle selkeää lisäarvoa ja noudatettavat prosessit palvelevat kaavoitukseen kuuluvaa kansalaisten ja muiden tahojen osallistumista.

Tuulivoimatuotannolle valmisteltavana oleva syöttötariffi on keskeisessä asemassa tuulivoimarakentamisen sijoittumisen ohjaamisessa. Tuulivoimatuotannon tuki tulee todennäköisesti olemaan sellainen, että se ohjaa rakentamisen pääpainon sisämaahan. Tämä on ymmärrettävää: kauas merelle rakennettavien tuulivoimalapuistojen toteuttaminen on Suomessa vielä uusi asia, johon liittyy suuria taloudellisia ja teknisiä haasteita. On kuitenkin toivottavaa, että tuulivoimarakentaminen lähtisi käyntiin myös merialueilla, joissa sijaitsee suurin tuulivoiman hyödyntämisen mahdollisuus.

Maakuntakaavoituksella on tuulivoimarakentamisen ohjaamisessa keskeinen merkitys. Maakuntakaavoissa onkin niin rannikko-, meri- kuin tunturialueilla osoitettu useita tuhansia megawatteja tuulivoimakapasiteettia. Näillä alueilla on myös käynnissä useita tuulivoimahankkeita.

Sen sijaan tuulivoimarakentamisen maakuntakaavoitus sisämaassa ei ole tähän asti ollut mahdollista puuttuvien tuulitietojen vuoksi. Tähän asiaan nyt valmistunut Tuuliatlas tuo kauan kaivatun informaation ja mahdollistaa kaavoituksen käynnistymisen.

Tuulivoimakaavoituksen käynnistämistä sisämaassa edellytetään myös valtioneuvoston 13.11.2008 päättämässä valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistuksessa, jossa mainittu kaavoitusvelvollisuus ulotettiin aiempien linjausten mukaisilta meri-, rannikko- ja tunturialueilta myös sisämaahan. Tarkistetuissa valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa on myös tärkeä viesti koskien tuulivoiman sijainnin ohjausta. VAT:eissa nimittäin todetaan, että tuulivoimalat on sijoitettava ensisijaisesti keskitetysti useamman voimalan yksiköihin.

Maakuntien liitot ovat olleet aktiivisia tuulivoimarakentamista koskevan sisämaan maakuntakaavoituksen käynnistämisessä. Hyvä niin. On erittäin tärkeää, että maakuntakaavoitus saadaan tältä osin nopeasti käyntiin myös sisämaassa. Tällä paitsi edistetään monien konkreettisten hankkeiden edistämistä luodaan myös edellytykset kokonaisratkaisun saamiselle tuulivoimarakentamisen sijoittumisesta maassamme.

Ennen maakuntakaavojen valmistumista tuulivoimahankkeissa voidaan lähtökohtaisesti edetä kuntakaavoituksen kautta.

* * *

Maakuntien liittojen suunnitteluresurssit ovat yksi pullonkaula tuulivoimatuotannon edistämisessä. Ympäristöministeriön on tarkoitus edesauttaa maakuntakaavoituksen ripeää etenemistä kohdentamalla tulevina vuosina maakunnan liitoille rahoitusta kaavoitusta varten tarvittaviin selvityksiin.

Tässä yhteydessä on hyvä huomata, että tuulivoimatuotannon tarvitsema tuki tullee seuraavien 12 vuoden ajan maksamaan noin 100 miljoonaa euroa vuodessa eli yhteensä 1,2 miljardia euroa. Tämä on erittäin iso summa rahaa. Koska kaavoituksen kustannukset ovat erittäin vähäiset, tuulivoimarakentamisen ohjaaminen ympäristön ja talouden kannalta hyviin paikkoihin edellyttää vain murto-osaa itse tuulivoimatuotannon tarvitsemasta taloudellisesta tuesta. Olen kuitenkin täysin vakuuttunut siitä, että on kaikkien etu, että tuulivoiman sijainnin ohjaus – siis kaavoitus -tehdään paitsi ripeästi myös kokonaisvaltaisesti ja ammattitaitoisesti.

Esitänkin myös työ- ja elinkeinoministeriölle kutsun tulla mukaan tukemaan liitoissa tehtäviä tuulivoimatuotantoa koskevia selvityksiä, joissa otetaan huomioon sekä ympäristön että kannattavan tuotannon näkökulmat. Tämä työ olisi luonnollinen jatkumo nyt valmistuneeseen ansiokkaaseen kartoitukseen Suomen tuulioloista.

***

Samoin kuin muussa laajamittaisessa rakentamisessa myös tuulivoimarakentamisessa tarvitaan maakuntakaavoituksen ohella myös yksityiskohtaisempaa suunnittelua. Viime aikoina onkin käyty vilkasta keskustelua juuri yksityiskohtaisen kaavoituksen soveltamiseen liittyvistä kysymyksistä. Osa tästä keskustelusta on luonnollisesti käyty varsin kriittiseen sävyyn. Ongelmia on yksittäisissä tilanteissa varmasti esiintynytkin, mutta paikoin niitä on nähty myös siellä, missä niitä ei tosiasiassa ole ollut.

On kuitenkin selvää, ettei tuulivoimarakentaminen yleensä kovin luontevasti vertaudu muuhun rakentamiseen. Tämä onkin otettu meillä ympäristöministeriössä huomioon pohtiessamme tuulivoimaan liittyvien suunnitteluvälineiden kehittämistä.

Esimerkiksi asemakaavan esitystapa ei sovellu laajojen tuulivoimalapuistojen suunnitteluun, koska voimaloiden etäisyydet toisistaan ovat useita satoja metrejä. Tuulivoimalapuistot saattavat myös sijoittua kauas merelle tai muille alueille, joilla tämän tarkkuustason erittäin yksityiskohtainen sijainnin ohjaus ei ole edes perusteltua.

Ympäristöministeriössä on siksi syksyn aikana selvitetty tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaiseen kaavoitukseen liittyvät lainsäädännön kehittämistarpeet. Ajatuksena on, että yleiskaavan käyttömahdollisuutta tuulivoimarakentamisessa laajennettaisiin siten, että sen perusteella voitaisiin tietyin edellytyksin suoraan myöntää rakennuslupa tuulivoimalalle, kun rakennusluvan voi tällä hetkellä suoraan myöntää vain asemakaavan perusteella. Muun muassa tätä koskeva hallituksen esitys maankäyttö- ja rakennuslain muuttamiseksi tullaan antamaan ensi keväänä. Lainmuutoksella edistetään tuulivoimarakentamisen kaavoitusta ja vastataan osaltaan niihin tuulivoimarakentamisen kaavoitukseen kohdistuviin paineisiin, jotka syöttötariffin voimaan tullessa tulevat olemaan merkittäviä. Muutokset tulevat kuitenkin olemaan sellaisia, että ne eivät vaaranna tuulivoimarakentamisen suunnittelun laatua tai asukkaiden mahdollisuuksia osallistua suunnitteluun.

* * *

Tuulivoimarakentamisen kaavoitus voidaan siis jakaa kahteen osaan. Maakuntakaavoituksessa keskitytään tuulivoimatuotantoon soveltuvien alueiden etsimiseen. Tuulivoimalahankkeiden toteuttaminen tapahtuu puolestaan yksityiskohtaisen kaavan tai tietyissä yksinkertaisissa tapauksissa suoraan luparatkaisujen kautta. Ensiksi mainittua ympäristöministeriö tulee edistämään maakuntakaavoitusta palvelevien selvitysten tukemisella ja jälkimmäistä keväällä annettavalla tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaista kaavoitusta koskevalla lakiesityksellä ja ohjeistuksen päivittämisellä.

* * *

Omasta puolestani toivon, että me kaikki energiaa käyttävät suomalaiset olisimme valmiit hyväksymään tuulivoiman yhtenä keskeisistä tulevaisuuden energiamuodoista, onhan se mitä kannatettavin tapa tuottaa energiaa.

Tämä ei tarkoita sitä, että tuulivoimaloita voi sijoittaa mihin tahansa eikä sitä, että niiden sijainnin ohjaukseen voisi tai edes kannattaisi suhtautua muuta rakentamisen sijainnin ohjausta leväperäisemmin.

Kaavoituksella on tuulivoimatuotannon edistämisessä yhteen sovittavana instrumenttina huomattava merkitys. Jokainen huonosti sijoitettu tuulivoimalapuisto lisää tuulivoiman vastustusta ja vaikeuttaa hyvin sijoittuvien hankkeiden etenemistä.

Kaavoituksella ratkaistaan millaisena tuulivoima näkyy ja millaisena se koetaan Suomessa pitkälle tulevaisuuteen.

Kaavoituksella on myös keskeinen rooli turvata asukkaiden ja muiden osallisten vaikutusmahdollisuudet.

Hyvin suunniteltu on enemmän kuin puoliksi tehty.