Blogi Yleistä

Tuomiojalle julkisen hallinnon tehtävistä

Ulkoministeri Erkki Tuomiojaa on aina terveellistä lukea, koska hän elävästi muistuttaa siitä, että maassamme on edelleen – myös kovin korkeissa tehtävissä – perinteisiä kunnon ikisosialisteja. Tuomioja muodostaa hyvän vastapainon yleensä täysijärkisiä puhuvalle Raimo Sailakselle, demari siis hänkin. Yksi annos Tuomiojaa kutakin Sailas-annosta kohden pitää realiteetit oikealla tavalla mielessä. Toki Tuomiojaa on mukava lukea senkin takia, että hän auttamattoman vanhakantaisista ja kovin omituisista näkemyksistään huolimatta on kiistatta älykäs mies.

Tuomioja kirjoittaa tämän päivän Demarissa otsikolla ”Mitä julkiselta hallinnolta odotamme?”. Jutussa on mielekäs juoni, selkeä sanoma ja sopivasti ideologista tykitystä. Hän haukkuu (Heinäluoman johtaman) VM:n tuottavuusohjelman, syyttää hallinnon uudistajia ideologisesta pyrkimyksestä suosia yksityistä sektoria ja puolustelee julkisen sektorin asemaa maassamme. Kolumni loppuu toteamukseen siitä, että ”kysymys siitä millaista, miten mitoitettua ja mihin tehtäviin julkista hallintoa haluamme, kuuluu politiikan ratkaistavaksi”. Varsinaista vastausta kysymykseen hän ei anna. Rivien välistä voi kuitenkin lukea, että Tuomioja haikailee varsin kaikkivoipaa ja hyvin laajasti inhimillisen elämän eri solukkoihin ulottautuvaa julkista sektoria.

Tuomiojalle julkinen hallinto itsessään, sen puolustaminen ja jopa sen vaikutusalueen maksimoiminen näyttää muodostavan ideologisen mission. Kerronnallisena tehokeinona hän turvautuu nykyajan demareille tyypilliseen pelotteluun tyyliin ”tavoitteena on paremminkin se, että kaikki yksityisen sektorin työpaikkavitsaukset pätkätöistä eläketurvattomuuteen ja keskinäisestä kyräilystä optioineen olisi tuotava myös julkiselle sektorille”.

Julkisen sektorin tehtävä on vastata siitä, että poliittisessa päätöksenteossa hyväksytyt hyvinvointi- ja muut palvelut järjestetään. Tästä lienemme samaa mieltä Tuomiojan kanssa. Se, kuka tai mikä palvelut käytännössä tuottaa, on kuitenkin minun mielestäni puhtaasti tarkoituksenmukaisuuskysymys. Kansalaisten näkökulmasta tärkeintä on palvelujen saatavuus ja laatu. Veronmaksajan näkökulmasta olennaista on vielä se, miten kustannustehokkaasti ne tuotetaan.

Minä en hyväksy sitä, että hyvinvointipalvelujen tuottamisessa sen paremmin yksityinen kuin julkinenkaan sektori asetetaan lähtökohtaisesti toisen edelle, sillä silloin palvelujen tuottaja sinänsä asetetaan laadun, saatavuuden ja kustannustehokkuuden edelle. Ja tämä olisi väärin. Olen samaa mieltä Tuomiojan kanssa siitä, että itseisarvo ei voi olla se, että julkisen alan henkilöstö vähenee. Mutta ihan yhtä huono itseisarvo olisi se, että kyseinen henkilöstö ei saa vähentyä.

Jos järjen käyttö, ns. tavallinen maalais- tai vaikkapa kaupunkilaisjärki ja ideologinen lähtökohta ovat ristiriidassa keskenään, minusta tulisi käyttää järkeä. Vaikka porvarina suhtaudunkin yksityiseen sektoriin lähtökohtaisesti myönteisesti, sen edistäminen ei ole itseisarvo, vaan päädyn ilman muuta julkisen sektorin tukemiseen, jos se on laadukkaampi ja edullisempi. Samaa pragmatismia toivoisi demareiltakin. Ei yksityinen sektori mikään mörkö tai ilmestyskirjan peto ole. On puhdasta veronmaksajien kyykyttämistä käyttää väkisin julkista silloin, kun yksityinen on tehokkaampi – tai toisinpäin. Ja on avuntarvitsijan halveksuntaa käyttää väkisin yksityistä, jos julkinen on laadukkaampaa – tai toisinpäin. Yksilö ei ole yhteiskunnan rakenteita varten, vaan yhteiskunta yksilöä varten.

Kaikkinensa kysymys julkisen hallinnon tehtävistä on mitä mielekkäintä ja tärkeintä, mutta varsinainen julkisen sektorin oman toiminnan mitoitus on kysymys, johon ei tule etsiä vastausta ideologiselta pohjalta.

Mitä erilaisiin työpaikkavitsauksiin muuten tulee, pätkätyöt ovat isompi ongelma julkisella kuin yksityisellä sektorilla, enkä usko keskinäisen kyräilynkään olevan lähtökohtaisesti yksityiselle sektorille ominaista.