Blogi

Toimiva kaupunki on luovempi

Toimiva kaupunki on luovempi

Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa todetaan, että Helsinki on yhdistelmä rationaalista toimivuutta ja omaperäistä rosoisuutta. Strategian mukaan Helsinki on samaan aikaan luotettava ja luova, spontaani ja järjestäytynyt. Toimivuus ja luovuus kulkevat strategian sivuilla käsi kädessä.

Luovuus liitetään usein itseilmaisuun ja rajoja rikkovaan toteuttamiseen. Luovuuden yhdistäminen tehokkuusajatteluun tai tiukan hierarkian organisaatioihin kuulostaa hankalalta. Kuitenkin juuri luovuuden käytön kautta löydetään niitä innovaatioita, toteutustapoja ja ajattelumalleja, joita uudenlaisen toimivamman kaupungin rakentamiseen tarvitaan. Omaleimaisuutta, ainutkertaisuutta ja aitoutta ei synny ilman luovaa ajattelua. Kliinisyys, arvattavuus ja tylsyys ovat usein seurausta luovuuden puutteesta.

Luovuuden käyttö on aina riski. Riskien ottaminen ei ole aiemmin kuulunut leimallisesti kaupunkiorganisaation toimintaan, eikä oikeastaan edes suomalaiseen ajattelumallin. Riskien välttämisen kulttuuri istuu tiukassa ja juuri siksi luovuuden vaatimus on yksi niistä eniten työtä vaativista muutoksista, joihin kaupunkiorganisaatiossa olen ryhtynyt.

Rytminmuutos on välttämätön, jotta pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa ja palvelemme niin kaupunkilaisia kuin täällä vierailijoita yhä paremmin. Rytmin lisäksi vaaditaan kuitenkin myös ajattelun avaamista. Toimintakulttuuri syö strategian aamiaiseksi – kuten usein todetaan.

Miten luovuutta sitten rohkaistaan? Yksi keskeisimmistä asioista on riskien hyväksyminen, epäonnistuneen tukeminen ja mahdollisuus kokeiluun ja innostumiseen ilman huolta noloudesta. Tämä pätee muutoksen tekemiseen kaupunkiorganisaation sisällä mutta myös kaupunkilaisten kesken. Kiehtovasti omaperäinen kaupunki syntyy ennakkoluulottomista kontrasteista.

Kansainvälisesti elävä ja kiehtova tapahtumien kaupunki syntyy luovasta energiasta, joka houkuttelee osallistumaan. Omaleimaiset kaupunginosat syntyvät asukkaiden osallistamisesta ja luovasta lähestymisestä omaan elinympäristöön. Vastuu omasta kaupungista syntyy siitä, että sääntöjä on vähemmän ja mahdollisuuksia enemmän.

Kaupunkilaisten arjessa luovuuden arvostus näkyy jo nyt kaupunkikulttuurin kehittymisenä, kiinnostavampana kaupunkiympäristönä, osallistumismahdollisuuksien kasvamisena ja avoimempana yhteiskuntana kaikille. Luovuuden juurruttaminen kaupungin organisaation sisälle johtaa myös parempiin palveluihin, ketterämpään toimintaan ja mutkattomampaan asenteeseen.

Miten Helsinki voisi Sinun mielestäsi olla luovempi?

#vuosipormestarina

Toimiva kaupunki 9/10

Tässä blogisarjassa tarkastellaan toimivan kaupungin konseptia kymmenen adjektiivin kautta peilaten sekä siihen, mitä valtuustokauden ensimmäisenä vuotena on jo tehty, että siihen, mitä toimivamman kaupungin rakentaminen seuraavaksi voisi tarkoittaa. Sarja kytkeytyy Helsingin visioon olla maailman toimivin kaupunki. Sitä mitä tällä konkreettisesti tarkoitetaan, ei ole strategiassamme selkeästi määritelty muutamia esimerkkejä lukuun ottamatta, vaan se huokuu johtavana ajatuksena ikään kuin rivien välistä. Toimivuus tarkoittaa monenlaisia asioita. Sitä, että arki on sujuvaa ja helppoa. Sitä, että systeemi pelaa. It simply works on tapa ilmaista asia englanniksi. Kyse on pitkälti ajatus- ja toimintatavasta. Siitä, että haluamme Helsingin olevan päivä päivältä aina hieman parempi.

Kymmenen adjektiivia ja muutamat esimerkit eivät tietenkään ole koko kuva siitä kaikesta, mitä Helsingissä pitää tehdä ja mihin seuraavaksi aion ryhtyä. Ne ovat kuitenkin hyvä alku.