Puheet Yleistä

Tieteen päivät, Helsinki

Valtiovallan tervehdys – ”Arjen asuminen”

Arvoisat Tieteen päivien avajaisten osallistujat,

Tieteen päivien tämänvuotinen teema ”Arjen arvoitus” on mielenkiintoinen niin tieteen tekijöille kuin tieteen tuoreista tuloksista kiinnostuneille. Kun tutustuu Tieteen päivien tarjontaan huomaa sen tieteen alojen kirjon, joiden tuloksilla on merkitystä arjessamme ja joita arki kiinnostaa tutkimuksen kohteena. Päivien aikana on esimerkiksi mahdollisuus kuulla niin suomalaisesta oopperasta arjen kuvaajana kuin saada tietoa siitä, kuinka nanoteknologia tekee arjesta erilaisen.

Arki on usein korostetusti ”tässä ja nyt”. Siksi arjesta puhuttaessa tulevaisuuden pohdiskelu jää helposti vähemmälle huomiolle samoin kun nykyisyyden peilaaminen menneisyyttä vasten.

Tutkimuksen yhtenä merkittävänä tehtävänä on kuitenkin tuottaa päättäjille ja toimijoille punnittua tietoa tulevaisuuden rakentamiseksi. Päivien laajan ohjelman perusteella on helppo uskoa, että näiden päivien aikana esitetään mielenkiintoisia näkemyksiä ja arvioita siitä, mikä on muuttuvaa arjessamme. Kaikkeen ei kuitenkaan vastausta ole olemassa – onneksi. Arki on aina osin arvoituksellista – etenkin tuleva arki.

Yhteiskunnallisessa keskustelussa korostetaan helposti kulloisiakin ongelmia eikä välttämättä nähdä tapahtunutta myönteistä kehitystä tai osata antaa sille sen ansaitsemaa painoarvoa. Näin on usein myös asumisesta keskusteltaessa.

Vaikkapa vuonna 1960 asumisen arki oli suurimmalla osalla suomalaista hyvin erilaista kuin tänään. Tuolloin vain joka viidennessä asunnossa oli lämmin vesi ja alle kolmanneksessa asunnoista oli keskuslämmitys. Nyt käytännössä kaikista asunnoista löytyvät kyseiset varusteet.

Vuonna 1960 asumisen arkea oli se, että asunnossa oli alle 15 neliömetriä henkilöä kohden ja yli puolet talouksista asui ahtaasti. Asunnossa asui tuolloin enemmän kuin yksi henkilö jokaista huonetta kohden, keittiö huoneeksi luettuna. Nyt pinta-alaa on asunnoissa keskimäärin yli 38 neliömetriä henkeä kohden ja ahtaasti asuvia on alle neljä prosenttia.

Asumisterveyteen liittyvien ongelmien poistaminen oli merkittävä tekijä asuntopolitiikan syntymiseen. Esimerkiksi Eino Kuusi kirjoittaa vuonna 1931 ilmestyneessä teoksessaan ”Sosiaalipolitiikka”, että asunto-olojen vaikutus tuberkuloosiin oli niin suuri, että tuberkuloosia pidettiin asuntotautina. Kehnot asunnot eivät ole enää pitkiin aikoihin olleet samanlainen kansanterveydellinen uhka kuin aikoinaan.

Asumisen terveysongelmat aiheuttavat kuitenkin edelleen huolta kansalaisten keskuudessa.. Kansalaisille tarkoitetussa Suomi.fi –internetpalvelussa on ”Arjen asuminen” niminen teemakokonaisuus, joka sisältää erilaista asumisen liittyvää informaatiota. Asumisterveyteen sekä sisäilmaan ja sisäympäristöön liittyvät aihealueet ovat eniten haettujen teemojen joukossa.

Suurta kiinnostusta selittää se, että arvioiden mukaan peräti 600 000 -800 000 suomalaista altistuu päivittäin kosteus- ja homevaurioille kodeissa, työpaikoilla tai muissa julkisissa rakennuksissa. Välitön kosteus- ja homevaurioiden korjaustarve on noin 250 000 pientalossa ja 8000 asuinkerrostalossa.

Tämänvuotisilla Tieteen päivillä on hyvin esillä toinen asumisen ja rakentamisen kannalta merkittävä aihe, energiatehokkuus.

Hyvät tieteiden tekijät ja ystävät,

Tänä syksynä ilmestyneessä Anneli Junton toimittamassa kirjassa ”Asumisen unelmat ja arki” tutkijat toteavat asumisen olevan se elämänalue, jolla me voimme ilmentää resurssejamme, makukulttuuriamme, sosiaalista ja kulttuurista käyttäytymistämme, arjen hallintaa ja suhdettamme luontoon. Asuminen ei ole vain arkea, vaan se on myös unelmien areena. Jotta kansalaisilla olisi mahdollisuus toteuttaa asumisen unelmia, tulee asuntojen tarjontaa monipuolistaa sekä lisätä kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Tarjonnan monipuolistaminen liittyy osaltaan vahvasti siihen, millaisena asumisen tulevaisuus nähdään.

Asumispreferenssien erilaistuminen mainitaan usein asumisen tulevaa kehitystä keskeisimmin kuvaavaksi piirteeksi. Siitä, kuinka voimakasta eriytyminen on, voidaan ja tulee perustellusti keskustella. Me tarvitsemmekin lisää tutkittua tietoa asumispreferensseistä oletetuista muutoksista ja niiden moninaisista vaikutuksista. Hieman kärjistäen voidaan esim. kysyä, onko haja-asutusalueella sijaitseva omakotitalo sittenkään se asumismuoto, jota erityisesti toivotaan ja johon tulee panostaa yhteiskunnassa, jonka keskeisiä megatrendejä ovat kaupungistuminen, väestön ikääntyminen ja ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun korostuminen?

Asuinrakennuksessa on kyse pitkäkestoisesta käytöstä. Itse asiassa juuri millään elämänalueella ei tehdä niin pitkävaikutteisia ratkaisuja kuin mitä rakentamisessa päivittäin tehdään. Jotta nyt rakennettavat rakennukset ja asunnot vastaavat myös tulevaisuuden asumistarpeita, tulee panostaa tulevaisuuden ennakointiin. Asumisen ennakoinnin haastavuus on kuitenkin kasvanut. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna asumisen tulevaisuus oli vuonna 1960 helpommin ennustettavissa kuin mitä sen on nyt.

Tällä hetkellä asumisen kehittämisessä ei ole nähtävissä vastaavanlaista suurta ja kokoavaa tarvetta ja tavoitetta kuin mitä asumistason yleinen parantaminen oli menneinä vuosikymmeninä. Kuitenkin myös nyt on tiedossamme tulevaisuuden kehityskulkuja, jotka eivät tule meille yllätyksenä. Väestö vanhenee, ulkomaalaistaustaisten määrä kasvaa, kasvukeskusten väestönkasvu jatkuu, 60- ja 70-luvun lähiöiden korjaus- ja kehittämistarpeet kasvavat, digitalisoituminen jatkuu, rakentamiseen ja elämiseen pitää kulua nykyistä vähemmän energiaa.

Asumisen tulevaisuuden ennustamisen haaste on, kuinka nämä tulevaisuuden kehityskulut tulee ottaa huomioon jo nyt.

Asumisessa ja asumisen arjessa on kyse paljosta muustakin kuin asunnosta sinänsä. Monissa yhteyksissä onkin nähtävissä, että asuinympäristön merkitys asumisvalinnoissa vahvistuu osin jopa itse asunnon kustannuksella. Kun fokus siirtyy asunnosta laajempiin elinympäristöihin, myös asumisen arvoituksellisuus ja yllätyksellisyys lisääntyy, osan harmiksi, mutta ehkä vielä useamman iloksi.

Hyvät kuulijat,

Viime vuoden alkukesällä annoin professori Matti Kokkalalle tehtäväksi kartoittaa ja arvioida rakennetun ympäristön tutkimustoiminnan tilaa ja kehittämistarpeita. Professori Kokkalan mukaan asumisen tutkimus kärsii vuodesta toiseen tutkimuksen tekemisen hajautumisesta lukuisille korkeintaan muutaman tutkijan ryhmille ja lukuisiin organisaatioihin. Konkreettisena ehdotuksena esitettiin, että asumisen tutkimuksen uusia panostuksia ja tutkimuksen koordinointia keskitetään.

Valtiontaloudellisista syistä johtuen ei ole realistista odottaa, että asumistutkimuksen määrärahoja voitaisiin lähivuosina lisätä. Kannustaisinkin tutkimuksen tekijöitä keskustelemaan avoimesti ja arvioimaan, kuinka asumisen tutkimus tulisi meillä järjestää, jotta päästäisiin nykyisestä hajanaisuudesta ja resurssien pirstoutuneisuudesta.

Omasta ja valtionvallan puolesta haluan toivottaa mielenkiintoisia ja vilkkaasti keskustelevia Tieteen päiviä vuonna 2011.