Uutiset Yleistä

TEM ja Fennovoima aloittavat lisäselvitykset ydinvoimahankkeesta

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori on tyytyväinen Fennovoima Oy:n ilmoitukseen jatkaa neuvotteluja Pyhäjoen ydinvoimalahankkeesta venäläisyhtiö Rosatomin kanssa. – Fennovoima on ottanut merkittävän askeleen eteenpäin.

– Nyt esillä oleva pienempi laitoskoko parantaa olennaisesti hankkeen toteutumismahdollisuuksia. Lisäksi uusi vaihtoehto vahvistaa hankkeen rahoituspohjaa, Vapaavuori sanoo.

– Rosatom on tunnettu laitostoimittaja, joka on rakentanut ydinvoimalaitoksia keskeytyksettä viimeiset vuosikymmenet. On positiivista, että menetetyn saksalaisen omistuksen tilalle ollaan saamassa toinen merkittävä kansainvälinen yhtiö, Vapaavuori jatkaa.

Rosatomin laitosvaihtoehtoa ei ole mainittu hankkeen alkuperäisessä periaatepäätöksessä. Vapaavuoren mukaan TEM ja Fennovoima aloittavat välittömästi lisäselvitykset siitä, mikä merkitys muuttaneella tilanteella on.

– Tämä on juridisesti monimutkainen tapaus. Kyseessä on ennakkotapaus, eikä vastaavaa ole Suomessa ennen käsitelty. On olennaista, että asiaan suhtaudutaan maltilla ja edetään tiukasti lainsäädännön edellyttämällä tavalla.

Vapaavuoren mukaan TEM tulee asiassa vastuullisena toimijana edellyttämään vähintään seuraavien asioiden selvittämistä Rosatomin laitosvaihtoehdon osalta: 1) Fennovoima saattaa hankkeen ympäristövaikutusarvioinnit ajan tasalle, 2) STUK arvioi turvallisuuden, 3) Pyhäjoen kunta ottaa kantaa asiaan ja 4) TEM järjestää hankkeesta lain mukaisen yleisen kuulemisen.

– Näiden selvitysten jälkeen otetaan juridisesti ja poliittisesti kantaa siihen, kattaako voimassa oleva periaatepäätös myös Rosatomin vaihtoehdon vai otetaanko eduskunnan heinäkuussa 2010 hyväksymä periaatepäätös uuteen käsittelyyn. Eri selvitysten valmistuminen kestää noin vuoden, Vapaavuori kertoo.

Vapaavuori tarjoutuu informoimaan eduskunnan talousvaliokuntaa tarkemmin hankkeesta heti syysistuntokauden alussa, jos valiokunta katsoo asian tarpeelliseksi.

– Koska kyse on kansallisesti merkittävästä hankkeesta, joka perustuu eduskunnan antamaan lupaan, on tärkeää, että eduskuntaa informoidaan perusteellisesti, Vapaavuori toteaa.

Vastaa