Uutiset

Talvivaaran tulevaisuus vaakalaudalla

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren mukaan Talvivaaran hakeutuminen yrityssaneeraukseen osoittaa, että yhtiön tilanne on niin kriittinen, että voidaan arvioida sen koko tulevaisuuden olevan vakavasti vaakalaudalla.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n hallitus antoi aamulla tiedotteen, jonka mukaan yhtiö hakeutuu yrityssaneeraukseen. Yhtiö on listattu sekä Helsingin että Lontoon pörsseissä.

– Yhtiö on vallitsevissa olosuhteissa itse katsonut yrityssaneerauksen olevan keino vakauttaa toimintansa. Yhtiön hallituksen päätös yrityssaneeraukseen hakeutumisessa mitä ilmeisimmin ilman selkeää rahoitussuunnitelmaa kuitenkin osoittaa, etteivät aiemmat neuvottelut ole johtaneet tulokseen ja että yhtiön tilanne on varsin kriittinen, Vapaavuori toteaa.

Jo Talvivaaran 7.11.2013 julkistama osavuosikatsaus vahvisti, että yhtiön taloudellinen tilanne on erittäin vaikea. Talvivaaran oman arvion mukaan muun muassa yhtiön rahoitusasema on heikentynyt jopa ennakoitua huonommaksi. Tämän pohjalta yhtiö on ilmoittanut neuvottelevansa ulkopuolisen rahoituksen järjestämisestä, mutta samalla ilmoittanut varautuvansa myös yrityssaneeraus- tai konkurssivaihtoehtoon. Talvivaara toteaa tämän päivän tiedotteessaan, että saneeraukseen pääseminen ja sen toteuttaminen edellyttävät lisärahoitusta. Yhtiö ilmoittaa myös, että yhtiö on ollut intensiivisissä keskusteluissa eri intressiryhmien kanssa rahoituksen hankkimiseksi ja viittaa ehdotukseen 40 milj. euron rahoituksesta, jonka rahoittajatahot ovat tämän hetken osalta evänneet.

Yrityssaneerausmenettelyn tarkoituksena on taloudellisissa vaikeuksissa olevan velallisyhtiön liiketoiminnan tervehdyttäminen saneerausohjelman avulla. Saneerausohjelman mukaisesti yrityksen velat ja vastuut järjestellään uudelleen. Tavallisesti tämä tarkoittaa, että saneerausvelkoja leikataan. Yrityssaneerausmenettelyn aloittaminen edellyttää myös, että menettelyyn hakeutuvan yhtiön liiketoiminta on elinkelpoista ja että yhtiöllä on riittävä rahoitus menettelyn toteuttamiseksi. Saneerausmenettelyn käynnistämisestä päättää käräjäoikeus.

– Nyt tuomioistuin arvioi edellytykset saneerausmenettelyn aloittamiseksi. Valtiovalta on tarkasti arvioinut yhtiön tilanteen kehittymistä ja TEM:n johdolla viime viikkoina aktiivisesti osallistunut neuvotteluihin, joiden tavoitteena on löytää yhtiön toiminnan jatkumisen sekä ympäristöllisten riskien hallinnan turvaava rahoitus. Neuvottelujen lähtökohtana on ollut, ettei valtio voi olla päävastuullisena rahoituksessa, vaan rahoituksen on oltava markkinaehtoista. Neuvottelut ovat olleet erittäin tiiviitä ja niissä on käyty läpi lukuisia eri vaihtoehtoja, mutta toiminnan jatkumisen turvaavaa ratkaisua ei ole löytynyt, eikä tällä hetkellä varsinaisia neuvotteluja ole valtion kanssa käynnissä, Vapaavuori sanoo.

Ministeri Vapaavuori korostaa, että yhtiön hallituksen vastuulla on nyt varmistaa, että kaivoksen toiminta jatkuu vastuullisesti.

– Ensisijaista tällä hetkellä on, että Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmat saadaan pidettyä hallinnassa. Esimerkiksi yhtiön ilmoitus metallitehtaan sulkemisesta kaivosalueella ei saa vaarantaa ympäristöasioiden hoitoa. Yhtiön ympäristövastuut eivät poistu minnekään nykyisessä tilanteessa tai mahdollisessa saneerausmenettelyssä.

Vapaavuoren mukaan TEM jatkaa yhteydenpitoa yhtiöön ja osallistuu mahdollisuuksien mukaan neuvotteluihin markkinaehtoisen rahoitusratkaisun järjestämiseksi, jossa yksityiset toimijat osallistuvat valtion kanssa vähintään yhtäläisellä tavalla rahoitusratkaisun toteuttamiseen.

On tärkeää huomioida, että yhtiö on listattuna pörssiin. Valtiolla ei ole saneeraustilanteessa mahdollisuutta kertoa kaikista yhtiötä ja käytyjä rahoitusneuvotteluja koskevista yksityiskohdista asiaa koskevien pörssisäädösten ja salassapitovelvoitteiden vuoksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *