Blogi

Suomen vaikea taloustilanne jatkuu, keinot sen mukaan

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

– On harhaa kuvitella, että Suomen taloustilanne olisi kääntymässä kovin auvoiseksi aivan lähiaikoina. Hallituksen osalta se tarkoittaa sitä, että kehysriihi ei ollut päätepiste kasvua luoville toimille. Talouttamme on pystyttävä uudistamaan, kilpailukykyä kohentamaan ja elinkeinorakennetta monipuolistamaan, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori muistuttaa.

Teknologiateollisuus ry:n kevätkokouksessa tänään 16. toukokuuta puhunut Vapaavuori arvioi, että suhdanteet selittävät ongelmistamme vain osan. Olemme ennen kaikkea ison rakenteellisen haasteen edessä.

-Teollisuuden kannalta kriittinen kysymys liittyy rikkidirektiivin voimaantuloon vuoden 2015 alusta. Hallitus linjasi kehysriihessä teollisuutta tukevia toimia, mutta monen teollisuuden edustajan mielestä riittämättömästi. Hallitus onkin sitoutunut tarkastelemaan tilannetta vielä vuoden 2015 alussa, kun käytännössä nähdään, kuinka lujaa uusi säädöstö iskee Itämeren alueen teollisuuteen, Vapaavuori sanoi.

Elinkeinoministeri Vapaavuoren mielestä on hiukan naiivia vedota siihen, että yritysten olisi nyt tehtyjen veroratkaisujen jälkeen ikään kuin velvollisuus investoida ja työllistää. ­ Viime kädessä vain kannattava liiketoiminta luo kestävää kasvua ja hyvinvointia. Nyt on työmarkkinajärjestöjen aika näyttää, että yhteistyökykyä ja ratkaisuhalua löytyy myös syksyn työmarkkinaneuvotteluihin..

– Yritystukijärjestelmäämme on edelleen kehitettävä juuri elinkeinoelämän uudistumista tukevaan suuntaan. Rajalliset veroeurot kannattaa suunnata korostetusti uutta luovaan eikä vanhaa säilyttävään toimintaan. Valtiovallalla voi myös ja pitäisi olla rooli yritysten kasvurahoituksen turvaamisessa yhä haasteellisemmissa oloissa, elinkeinoministeri Jan Vapaavuori linjasi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *