Blogi

Suomella ja EU:lla yhteinen BCD-strategia

16.12.2014

Globalisaation aiheuttamat suurmyllerrykset ovat tuskin vielä takanapäin. Euroopan ja Suomen kilpailuasetelma ei tulevina vuosina helpotu, vaan edelleen kiristyy. Kaikki panokset on asetettava siihen, että Eurooppa uudistuu uusien ideoiden tuottajaksi.

Teollisuus- ja sisämarkkinoista vastaavan komissaari Bienkowskan sanoin, uuden eurooppalaisen teollisuuspolitiikan painopisteitä ovat muun muassa älykäs ja puhdas teollisuus, digitaalinen talous ja biotalous.

Huomionarvoista on, että unioni etsii vahvuuksiaan hyvin pitkälti niiltä sektoreilta, joissa Suomella on jo olemassa olevaa osaamista maailmanlaajuiseksi suunnannäyttäjäksi. Suomessahan juuri biotalous, cleantech ja digitalisaatio (BCD) on ihan valtioneuvoston periaatepäätöstasolla määritelty kasvun kärjiksemme.

Suomella on erityisen hyvät mahdollisuudet hyödyntää cleantechin, biotalouden ja digitalisaation nopeaa kasvua. Biotaloudessa kilpailuetunamme ovat merkittävät raaka-ainevarat ja vahva teollinen perustamme. Cleantechin osalta yrityksemme ovat kehittäneet uusia puhtaan tuotannon innovatiivisia ratkaisuja lähes kaikilla teollisuuden toimialoilla, olipa kyse sitten rakennus-, teknologia-, energia-, kemian-, metsä-, elintarvike-, lääke-, kaivannais- tai hyvinvointiteollisuudesta. Maineemme puhtaan teollisuuden ja kestävän kehityksen maana tunnetaan jo monessa. Digitalisaation osalta Suomella on Nokian huippuvuosina syntyneessä verkostossa lukuisia mahdollisuuksia ammentaa uusia innovaatioita, tuotteita ja kasvumahdollisuuksia.

Great minds think alike. Unionin teollisuuspoliittisen strategian keskittyminen Suomen vahvuusalueille on meille pelkästään positiivinen uutinen. Se on myös osoitus menestyneestä vaikuttamistyöstämme unionissa. Suomella on nyt entistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen, että myös EU-rintamalla satsataan yritysten uudistumisen avaimiin, eli innovaatiopolitiikkaan, koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen.

Samalla etumatkaa on vaalittava myös kotimaassa. Cleantechin, biotalouden ja digitalisaation kasvumahdollisuuksiin tarttuminen edellyttää valtionhallinnolta johdonmukaista, yhteen nivottua ja tavoitteellista politiikkaa. On saatava aikaan kasvusysäys, joka vauhdittaa varsinkin pienten ja keskisuurten yritystemme liiketoiminnan kasvua ja kansainvälistymistä.

Tämä onnistuu parhaiten kehittämällä jatkuvasti suomalaista koulutusta, panostamalla yritysten mahdollisuuksiin uusiutua t&k -toimintaa tukemalla, sekä pidättäytymällä elinkeinoelämän investointeja ja uudistumista estävältä verotuksen kiristymiseltä ja sääntelyn lisääntymiseltä. Lisäksi on tuettava suomalaisten innovaatioiden ja uusien tuotteiden pääsyä markkinoille. Myös yritystemme on osattava ja uskallettava ottaa etunojaa tällä alueella.