Uutiset

Suomalaisen omistuksen sitoutuminen tärkeää Fennovoiman hankkeessa

Työ- ja elinkeinoministeriö
Tiedote

Vapaavuori: Suomalaisen omistuksen sitoutuminen tärkeää Fennovoiman hankkeessa

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori pitää tärkeänä, että suomalaisomistus säilyy vahvana Fennovoiman ydinvoimahankkeessa. Fennovoima Oyj ilmoitti 14.11.2013, että yhtiön omistuksesta on varattu 84 prosenttia, josta runsaat 50 prosenttiyksikköä on suomalaisomistusta.

– Fennovoiman hanke on suunniteltu suomalaisten energiatarpeisiin. Jo tämän takia on tärkeää, että hankkeessa säilyy selvä suomalainen enemmistöomistus. On hieman surullista nähdä, että eduskunnasta asti haetusta valtuutuksesta huolimatta osa osakkaista on jättäytynyt sivuun hankkeesta, Vapaavuori toteaa.

– Osakkaat joutuvat toki punnitsemaan suurta rahallista sitoutumista erityisesti tällaisessa vaikeassa taloustilanteessa. On kuitenkin syytä mieltää, että kyse on todella pitkäaikaisesta ja -vaikutteisesta investoinnista. Hankkeen aikana on jo nähty, että muutoksia omistuspohjassa tapahtuu molempiin suuntiin.

Vapaavuoren mukaan Fennovoiman päivän ilmoitus kuitenkin osoittaa, että hanke on selkeästi etenemässä kohti laitostoimitussopimusta.

– Kyse on kansallisesti erittäin tärkeästä hankkeesta. Luonnollisesti hanke on tärkeä energiapolitiikan kannalta, mutta sillä on lisäksi erittäin laaja elinkeinopoliittinen merkitys. Hanke on Suomen suurin vireillä oleva investointi ja se on iso työllistäjä. Myös hankkeen aluepoliittinen merkitys on suuri, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuoren mukaan Fennovoiman ydinvoimahanke etenee myös työ- ja elinkeinoministeriön selvitysten osalta.

– Työ- ja elinkeinoministeriö on edellyttänyt ympäristövaikutusarvioinnin ajantasaistamista ja turvallisuuden arviointia. Nämä selvitykset ovat hyvässä vauhdissa ja valmistuvat tällä tietoa alkuvuodesta. Lisäksi Pyhäjoen kunta ottaa kantaa asiaan kevään aikana. Jatkoaskeleista päättämisen aika on vasta sen jälkeen, kun mainitut selvitykset ovat valmistuneet. Lopulliseen päätöksentekomenettelyyn liittyvää kysymystä on käsitelty hyvässä yhteistyössä Fennovoiman kanssa, eikä se tule hidastamaan hankkeen edistymistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *