Kirjoitukset

Santahaminan varuskunta säilytettävä, Helsingin Reservin Sanomat

Tammikuu 2007

Valtiovarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on ottanut yhdeksi vaaliteemakseen puolustusvoimien häätämisen Santahaminasta. Aiemmin aihetta ovat pitäneet esillä Helsingin sosialidemokraattiset apulaiskaupunginjohtajat Pekka Korpinen ja häntä ennen Erkki Tuomioja. Tukea on tullut myös nykyiseltä puolustusministeriltä Seppo Kääriäiseltä, joka viime vuoden puolella taisi tehdä eräänlaisen pääkaupunkiseutu-vastaisten ulostulojen ennätyksen lakkauttamalla yhden viikon kuluessa Helsingin Hyrylässä sijaitsevan ilmatorjuntarykmentin ja esittämällä vielä kaiken päälle keskusteluja Santahaminan varuskunnan osittaisesta häätämisestä. Olen näiden demareiden ja kepulaisten kanssa jyrkästi eri mieltä. Santahamina on säilytettävä puolustusvoimien käytössä siten, kun puolustusvoimat näkevät sen tarpeelliseksi.

Suomessa eri kaupungit ja kunnat ovat kynsin hampain pyrkineet pitämään kiinni varuskunnistaan. Perinteisten työllisyys- ja elinvoimatekijöidensä ohella varuskunnat symboloivat muutakin. Ne ovat osa maanpuolustusta, osa isänmaallisuutta, osa historiamme sankari- ja mainetekoja. Heinäluoman aatokset Santahaminasta ovat täydellisessä ristiriidassa tämän ajattelun kanssa. Kun muut pyrkivät puolustamaan vaalipiiriensä varuskuntia, Helsingissä ehdokkaana oleva Heinäluoma pyrkii häätämään armeijan vaalipiiristään. Kyllä minä sen ymmärrän, että maakuntien miehet kannattavat hajasijoitusta. Helsingin demaripomon omaa kaupunkia ruoskiva linjaus sen sijaan menee yli ymmärryksen.

Helsingin Ilmatorjuntarykmentin lakkauttamisen jälkeen Santahaminassa sijaitsevan Kaartin Jääkärirykmentin asema pääkaupungin puolustuksessa on vain korostunut. Oman alueemme puolustuksen ohella kyse on myös pääkaupunkiseudun nuorten asiasta, onhan Santahamina vuosittain lähes 2000 pääkaupunkiseudun varusmiehen palveluspaikka.

Unohtaa ei sovi myöskään vahvasti merkitystään kasvattavaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä, jolle Santahamina on erinomaisen merkittävä tukikohta. Eduskunnassa käsiteltävänä oleva lakiesitys vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta asettaa vapaaehtoiselle sotilaalliselle koulutukselle uusia velvoitteita, joiden täyttäminen pääkaupunkiseudulla on mahdollista vain Santahaminassa. Helsingin Ilmatorjuntarykmentin lakkauttamisen jälkeen myös Keski- ja Itä-Uudenmaan vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus tukeutuu tästä vuodesta alkaen yhä enemmän Santahaminaan.

Keskustelu Santahaminan varuskunnan muuttamisesta asuntokäyttöön on aiheetonta ja tarpeetonta. Ennen kaikkea se ei ole ajankohtaista. Sinänsä Helsinki tarvitsee lisää asuntoja. Se on kaupungille elinehto. Ihan kaikkialle ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä rakentaa. On muitakin arvoja, joita kannattaa puolustaa. Helsingissä on tuore yleiskaava, jossa Santahamina on määritelty sotilasalueeksi. Saman toteaa myös vielä tuoreempi maakuntakaava. Nämä ovat ne demokraattisesti tehdyt päätökset, joiden varassa alueen maankäyttöä on päätetty suunnitella pitkälle tulevaisuuteen. Helsingillä ei lähitulevaisuudessa ole pakottavaa tarvetta Santahaminan alueelle asuntokäytön osalta eikä Helsingillä ole mitään syytä edistää keskusteluja aiheesta.

Pidän Helsingin puolustamista, helsinkiläistä maanpuolustustahtoa sekä yhteiskunnan yleistä suhtautumista isänmaata palveleviin puolustusvoimien ensiarvoisen tärkeinä asioina. Parhaiten näitä asioita edistetään puolustusvoimien konkreettisella läsnäololla myös maan pääkaupungissa. Koko Santahaminaa koskeva keskustelu onkin eräänlainen hajasijoittajien, elämäntapapasifistien ja muiden puolustusvoimiin vihamielisesti suhtautuvien epäpyhä allianssi, joka pitäisi jättää omaan arvoonsa.

Maailma muuttuu, eikä mikään ole ikuista. Ei ehkä Santahaminakaan. Jos näin käy, valtio osaa kyllä tehdä omat johtopäätöksensä. Tällä hetkellä Santahamina on puolustusvoimien omien selvitysten mukaan maanpuolustuksellemme tärkeä. Ja silloin se on sitä myös Helsingille.

Puolustan Santahaminaa pääkaupungin puolustuksen tukipilarina.

Jan Vapaavuori

kansanedustaja (kok)

Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja

reservin yliluutnantti