Puheet Yleistä

SAFAn Arkkitehtipäivät

Arvoisat arkkitehdit ja kaikki muutkin arkkitehtipäivien vieraat,

minulla on kunnia saada tuoda tilaisuuteenne valtiovallan tervehdys. Tehtävä on mieluisa. Onhan liittonne, 115-vuotias SAFA, maamme vanhimpia ammatillisaatteellisia järjestöjä. Se on ollut kokoaan paljon merkittävämpi yhteiskunnallinen vaikuttaja koko olemassaolonsa ajan ja on sitä yhä. Olen osaavassa ja arvovaltaisessa seurassa!

Olette ajan hermolla myös tämän vuoden arkkitehtipäivien teeman valinnassa. Ilmastonmuutos on ajankohtainen haaste meille jokaiselle. Väheksymättä poliittisten päätöksentekijöiden todella isoa – sukupolvien yli ulottuvaa – vastuuta tässä tärkeässä asiassa, suunnittelijakunnan merkitys ilmastonmuutokseen sopeutumisessa ja sen hillinnässä on keskeinen. Ei riitä, että halutaan hyvää ja saadaan aikaan siihen kurkottavia päätöksiä politiikan areenoilla. On myös oltava osaajia, välineitä ja näkemystä niiden toteuttamiseen.

Rakentamisen ja kaavoituksen asiantuntijoina te olette tässä yksi avainryhmistä. Ammattinne kummankin keskeisen tehtäväkokonaisuuden innovaatiot ja valinnat, jotka edistävät ilmastonmuutoksen hillintää ja siihen sopeutumista, ovat parhaimmillaan tärkeä osa asian hallintapalettia. Suurena haasteena on löytää käyttäjien tarpeet tyydyttävät toimivat ja ympäristön kannalta tehokkaat tila- ja rakennusratkaisut.

Erityisen tärkeä on roolinne pääsuunnittelijana. Yhä nopeammassa tahdissa ja pienempinä palasina toteutetun suunnittelun yhteensovittaminen on rakentamisen tärkein tehtävä. Epäonnistuminen näkyy nopeasti käyttäjien tyytymättömyytenä tai resurssien tuhlauksena. Onkin ensiarvoisen tärkeää, että kaikissa hankkeissa on tehtävän vaativuuden mukaan sopivan pätevyyden omaavat asiantuntijat. Tässäkin asiassa SAFA on toiminut vastuullisesti vieden pääsuunnittelija-kysymystä eteenpäin. Olemme vastaanottaneet kirjeenne, jossa tuotte esille tähän liittyviä tarkennustarpeita. Tulemme lähiaikoina ottamaan kantaa kysymyksiinne mm. uuden kandidaattitutkinnon asemasta.

Rakennusten energiankulutus on 40 % kokonaisenergiankulutuksesta ja niiden aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt 30 % kaikista päästöistä. Siksi ei ole sama, miten rakennetaan uutta ja korjataan vanhaa. Paljon hyvää on toki jo tehty, mutta ei riittävästi.

Rakentamisen energiatehokkuuden parantamiseksi ympäristöministeriössä on vireillä monia toimenpiteitä. Uudisrakentamisessa tavoitteena on siirtyminen vaiheittain kokonaan matalaenergiarakentamiseen mm. kiristämällä energiamääräyksiä ja kannustamalla vapaaehtoisten toimien käyttöönottoa. Myös korjausrakentamisessa energiatehokkuusvaatimukset ovat tiukentumassa ja energian säästämistä edistetään myös tukien avulla. Korjausrakentamisen strategiasta on valmisteilla hallituksen periaatepäätös, joka osaltaan tukee näitä tavoitteita.

Kaavoituksen osalta kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on rakentamisen keinovalikoimaa haasteellisempi. Tieliikenteen hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan, vaikka moottoritekniikan kehitys on vähentänyt merkittävästi ajoneuvokohtaisia päästöjä. Tämä selittyy merkittävältä osalta yhdyskuntarakenteen hajanaisuudella. Otan esimerkin tästä läheltä. Helsingin seudun kehyskunnissa jopa yli kolmannes viime vuonna valmistuneista omakotitaloista rakennettiin kaava-alueiden ulkopuolelle.

Kysymys on myös kansantalouden kantokyvystä. Suuri energiankulutus on merkittävä riskitekijä erityisesti talouden vetureina toimivien kaupunkiseutujen kehitykselle. Olemassa olevan rakenteen nykyistä tehokkaammalla hyödyntämisellä ja sitä kautta henkilöautoriippuvuuden vähentämisellä voitaisiin parhaimmillaan pienentää yhdyskuntien tuottamia hiilidioksidipäästöjä jopa useita kymmeniä prosentteja.

Kaikki me tiedämme, että ongelman tiedostamisesta on vielä pitkä matka näkyvän muutoksen aikaansaamiseen. Näin on ilmastokysymyksessäkin. Rakennuskanta uusiutuu reippaasti alle kahden prosentin vuosivauhtia, yhdyskunnat yhtä hitaasti. Verkkaisesti tuntuvat muuttuvan myös kansalaisten asenteet ja erityisesti arjen valinnat. Ei vähiten siksi, että ilmastonmuutokseen liittyvät vaikutusketjut ovat pitkiä, eikä niitä ole helppo mallintaa.

Rohkeille ”tiikerinloikkien” ottajille olisikin nyt kysyntää. Sellaisia tarvitaan paitsi kansainvälisillä areenoilla niin myös kotimaan kamaralla. Mahdollisuuksien ja keinojen näkyväksi tekeminen edellyttää hyviä esimerkkejä energiapiheistä rakennuksista, asuntoalueista, joissa henkilöauton tarve on minimoitu sekä suunnittelu- ja päätösprosesseista, joilla yhdyskuntarakenteen hallinta paranee.

Rakentamismääräykset, vanhat toimintatavat ja reviirirajat eivät saa estää innovatiivisten ratkaisujen kokeilemista. Toimivuuden, terveellisyyden ja turvallisuuden vaatimuksista ei tietenkään tule tinkiä, vaan on etsittävä nykyistä parempia ratkaisuja näiden vaatimusten täyttämiseen.

Ympäristöministeriö ei suinkaan ole toimeton ilmastoasiassa. Matalaenergiarakentamista edistetään. Ministeriössä on valmistunut ilmastonmuutokseen sopeutumisen työohjelma. Yhdyskuntarakenteen hallintaa kehitetään. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkistus on meneillään ja siinä ilmastomuutoksen huomioon ottaminen sekä hillinnän että sopeutumisen näkökulmista on keskeinen uusi näkökulma.

Yhdyskuntarakenteen eheyttämisen tavoite on esitetty hallitusohjelmassa kaikkiaan neljän eri politiikkalohkon yhteydessä. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sekä valtionhallinnon eri sektoreiden tehokkaita ja yhdensuuntaisia toimia että kunnallishallinnon vahvaa vastuunottoa. Jälkimmäisen ajankohtaisena testinä on, toteuttavatko juuri nyt arvioitavana olevat Paras-hankkeen kaupunkiseutusuunnitelmat puitelain maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisen tavoitteita.

Hallitus ottaa ilmastonmuutoksen torjumisen hyvin vakavasti. Valmisteilla on kaksikin ohjelmaa. Keväällä 2008 valmistuva lyhyemmän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia sekä sitä huomattavasti pidemmän aikavälin tulevaisuusselonteko, joka on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2009.

Ympäristöministeriö on asettanut oman virkamiestyöryhmän tukemaan strategian valmistelua. Sen on määrä mm. tehdä ehdotuksia päästöjen vähentämiseen tähtäävistä politiikoista ja toimista asumisessa, rakentamisessa ja rakennusten energiankäytössä, alue- ja yhdyskuntasuunnittelussa, luonnonsuojelussa ja jätehuollossa.

Hyvät kuulijat,

Rakentaminen ei ole vain energiatehokkuuden tavoittelua, eikä yhdyskuntien suunnittelu vain liikenne- ja energiatarpeen minimointia. Rakennusten tehtävänä on luoda puitteet ihmisten elämälle ja kulttuurille kodeissa, työpaikoilla ja yhteiskunnassa. Arkkitehtien tehtävä on kulloinkin ajankohtaisten reunaehtojen puitteissa luoda fyysisen ympäristön asiantuntijoina kauniita, kestäviä, mutta ennen kaikkea myös käytännöllisiä ja toimivia ratkaisuja, jotka tukevat hyvän elinympäristön tavoitteita.

Tänä vuonna on paikallaan nostaa esille erityisesti SAFAn toiminta arkkitehtuuripolitiikan edistäjänä. Suomi oli yksi alan pioneereista ja kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma hyväksyttiin valtioneuvoston periaatepäätöksenä jo viime vuosisadalla, tarkemmin 1998.

Toiminta on jatkunut täällä Suomessa sittemmin maakunnallisten, kuntakohtaisten ja jopa yritysten omien arkkitehtuuripoliittisten ohjelmien muodossa. Myös monet maat ovat seuranneet Suomen esimerkkiä ja jatkaneet viestiä eteenpäin. Sen osoituksena on EU-puheenjohtajamaiden ylläpitämä arkkitehtuurikokousten sarja, joka näyttää jatkuvan ainakin ensi vuonna, ehkä pitempäänkin. Viime keväänä Saksa järjesti puheenjohtajakautenaan tähän sarjaan kuuluvan arkkitehtuuripoliittisen foorumin Hampurissa sekä kaupunki- ja aluesuunnitteluministereiden kokouksen Leipzigissa.

Leipzigissa hyväksyttiin julistus kestävän kaupunkikehittämisen periaatteista, ”Leipzig Charter”. Siinä yksi keskeinen ulottuvuus oli arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun hyvä laatu. Jäsenmaat painottivat julistuksessa mm., että arkkitehtuurin, infra-rakentamisen ja kaupunkisuunnittelun vuorovaikutusta on lisättävä, jotta voidaan luoda houkuttelevia, käyttäjien tarpeet huomioon ottavia julkisia tiloja sekä edistää laadukkaan elinympäristön turvaavaa rakennuskulttuuria.

Asia on tärkeä myös periaatteellisesti. Tähän saakka kaupunkipolitiikassa on painotettu – sinänsä aivan oikein – sosiaalisen eheyden ja elinkeinopolitiikan tarpeita. Nyt myös kaupunkiympäristön fyysinen laatu nousee kaupunkipolitiikan agendalle alueiden kilpailukyvyn elementtinä sille kuuluvalla painoarvolla. Sama on nähtävissä täällä Suomessakin. Niin Paras-hankkeen kaupunkiseutusuunnitelmissa kuin vaikkapa metropolipolitiikassa, asuminen, maankäyttö ja liikenne ja niiden liimana yhdyskuntarakenne sekä tätä kautta mahdollistuva hyvä elinympäristö ovat erityisen mielenkiinnon kohteena.

Vaikka kansallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma on yhä monilta osin ajankohtainen, niin olosuhteet ovat kuitenkin muuttuneet vajaassa kymmenessä vuodessa melkoisesti. Esimerkeistä käyvät vaikkapa suhtautumisemme ilmastonmuutokseen taikka hyvään fyysiseen ympäristöön kaupunkien kilpailutekijänä. Myös paikalliset arkkitehtuuripoliittiset ohjelmat ovat syventäneet ymmärrystä asiaan. Olisiko jo aika käynnistää keskustelu ohjelman ajanmukaistamisesta? Ehkä nykyisen ohjelman taustatahojen SAFAn, opetusministeriön ja ympäristöministeriön olisi aiheellista istua yhteiseen pöytään miettimään asiaa.

Hyvät kuulijat

Maankäyttö- ja rakennuslaissa asetetaan 245 sanan verran tavoitteita alueiden käytön suunnittelulle, rakentamisen ohjaukselle ja itse rakentamiselle. Mielestäni jotain kuitenkin puuttuu. Nykyisistä pykälistä ei löydy mainintaa, että myös elinkaaritaloudelliset näkökulmat tulisi ottaa huomioon alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjaamisessa. Vaikka sanalaskun mukaan hyvää ei saa halvalla, niin elinkaarikustannusnäkökulman puuttuminen nykyisestä lainsäädännöstä on selvä puute.

Arkkitehtuurikunta toimii samanaikaisesti kahdessa merkittävässä roolissa. – alueiden käytön suunnittelijoina ja rakennusten suunnittelijoina. Usein tulee keskusteluissa esille, että meillä harjoitetaan liian yksityiskohtaista kaavoitusta. Ymmärrän, että erityisesti kaupunkikeskustoissa tai muutoin herkillä alueilla tarvitaan vahvaakin suunnitteluotetta. Sen sijaan, jos toteamus ”Mihin arkkitehtia enää kaavoittajan jäljiltä tarvitaan?” tulee liiaksi toimintaa ohjaavaksi periaatteeksi, niin asiat eivät ole kunnossa.

Mielestäni nykyistä selvemmin tulisi hahmottaa, että alueiden kaavoituksella vaikutetaan merkittävästi siihen, kuinka suuriksi alueiden rakentamisen kustannukset myöhemmin muodostuvat. Nämä kustannukset taas näkyvät suoraan alueelle rakennettavien asuntojen hinnoissa ja asuntoihin muuttavien asumismenoina. Merkittävä osa rakentamisen kustannusraameista määrätään jo alueen toteuttamista suunniteltaessa. Mitä yksityiskohtaisempaa kaavoitus on, sitä vähemmän on jatkossa mahdollisuuksia vaikuttaa rakentamisen kustannuksiin.

Meillä on tarvetta ja mielestäni myös hyvät perusteet toteuttaa nykyistä väljempää kaavoitusta siellä, missä se on mahdollista. Näin annettaisiin arkkitehdeille ja tätä kautta myös rakennuttajille ja rakentajille lisää mahdollisuuksia vaikuttaa rakentamiseen ja sen kustannuksiin. Rakentamisen kustannusten kohtuullisuuteen pyrkimisen tuleekin jatkossa olla entistä selkeämmin osa hyvää arkkitehtuuria.

Arvoisat arkkitehtipäivien osanottajat,

Kutsun SAFAn ja kaikki arkkitehdit mukaan ilmastotalkoisiin – kaikkien panostusta ja sitoutumista tarvitaan onnistuaksemme. Toivotan teille onnistunutta yhdessäolotapahtumaa ja kouluttautumistilaisuutta tärkeässä asiassa ja ennen kaikkea menestystä työssänne laadukkaan ja kestävän elinympäristön puolesta. Siinä me kaikki olemme yhteisellä asialla.