Puheet

Rannikkojääkärikoulun 40-vuotisjuhla Senaatintorilla

Rannikkojääkärikoulun 40-vuotisjuhla Senaatintorilla

Hyvät rannikkojääkärit,

Tällä Senaatintorilla on nähty monenlaisia arvokkaita ryhmittymiä. Maan kuuluisimmalla torilla on historian saatossa nähty toinen toistaan komeampia paraateja, tapahtumia ja tilaisuuksia. Moni niistä on ikuistettu kuviin ja filmeihin, osa kansakunnan yhteiseen muistiin historiamme käänne- ja kohokohtina.

Harvoin täällä on kuitenkaan nähty näin valikoitunutta joukkoa.
Harvoin tänne on kokoontunut niin iso ryhmä niin harvinaislaatuisia yksilöitä.
Harvoin tämä tori on täyttynyt sellaisista suomalaisista miehistä, joita te olette: miehistä, jotka ovat pyrkineet, päässeet ja menestyksellä suorittaneet kunniakkaitten puolustusvoimiemme kaikkein vaativimman koulutuksen.

Itse käymäni 6.kurssin kurssijulkaisun komentajan puheenvuorossa silloinen everstiluutnantti Juha Engström kiteyttää asian oivallisesti kiittäessään kurssimme kouluttajia siitä, kuinka he ovat jälleen kerran tehneet valionuorukaisista myös valiosotilaita.

On suuri ilo ja kunnia saada teidät tänään tänne yhteisen pääkaupunkimme paraatipaikalle.

On suuri ilo ja kunnia saada olla osa tätä joukkoa.

* * * *

Suomalaisen rannikkojalkaväen kirjattu historia alkaa ilmeisesti vuodesta 1187, jolloin karjalaiset merisissit ryöstivät Tukholman luoteispuolella Mälarjärven rannalla Sigtunan kaupungin.

Suomen käymät sodat osoittivat saaristo- ja rannikko-olosuhteisiin tottuneiden taistelijoiden tarpeen. Heinäkuussa 1944 käydyt Teikarin taistelut on – kuten hyvin tiedämme – nimetty Rannikkojääkäripataljoonan perinnetaisteluiksi.
Historiaa on siis rannikkojalkaväellä ollut ennen Rannikkojääkärikoulua ja toki sen jälkeenkin. Silti ei ole liioittelua sanoa, että rannikkojalkaväen huippuvuodet osuivat meidän aikaamme, käytännössä 1980-luvulle.

* * * *

Emme ole enää nuorukaisia, muutamaa kantahenkilökuntaan hakeutunutta lukuun ottamatta emme enää edes palvelukseen kelpaavia sotilaita. Emme joutuneet taitojamme tositoimissa testaamaan. Onneksi.

Vuodet ovat jättäneet jälkensä. Asento ei ole enää yhtä jämäkkä, posket yhtä lommoiset, ryhti yhtä ylväs eikä ojennus samalla tavalla moitteeton.
Aikamme Rannikkojääkärikoulussa jätti kuitenkin myös jäljen, joka ei katoa.

Meidät koulutettiin kestämään, sietämään ja olemaan antamatta periksi.
Meidät jalostettiin rikkomaan omia rajojamme ja tajuamaan, että hyväkään osaaminen ei välttämättä vielä ole riittävän hyvää, kun taistellaan eloonjäämisestä äärimmäisissä tilanteissa.

Meidät opetettiin pitämään huolta toisistamme ja ymmärtämään kurinalaisen, huippuunsa trimmatun ryhmädynamiikan arvon.
Opimme paljon sellaista, joka on kantanut meitä eteenpäin siviilin aika ajoin haasteellisissa aallokoissa.

Olemme tästä kaikesta kiitollisia ja iloisia siitä, että muutamat aktiiviset kurssiveljemme ovat saaneet aikaan tämän ainutlaatuisen kokoontumisen, ikimuistoisen hetken tavata toisiamme, mahdollisuuden sukeltaa nuoruutemme huimiin muistoihin, ohimeneväksi hetkeksi pistää kullanvärisellä merikotkamerkillä varustetun tummanvihreän baretin taas päähämme.

Ymmärrämme kaikki tänään sen, mitä todella merkitsee se, minkä varusmiesaikanamme mieliimme painoimme ja tallensimme – ymmärrämme mitä tarkoittaa, kun sanomme:
KERRAN RANNIKKOJÄÄKÄRI, AINA RANNIKKOJÄÄKÄRI