Kirjoitukset

Rakentamisesta ja rakentamisen vastustamisesta, Alueuutiset

Rakennus- ja maankäyttölain uutuutena oli korostaa ns. osallisten eli lähinnä naapuruston vaikutusmahdollisuuksia kaavaprosesseissa. Ajatus on kaunis ja kannatettava. Käytännössä jäljet kuitenkin pelottavat. Kaavoituksesta on tullut aiempaa hitaampaa. Kaikkea vastustetaan ja kaikesta valitetaan. Kaavoituksesta vastaavien virkamiesten aika menee erilaisissa osallisuusprosesseissa ja valituksiin vastaamisissa. Aina joku ei tykkää.

Valittaminen ja vastustaminen myös keskittyy tiettyjen tahojen oikein erikoistuessa niihin. Eräs valtuustokollegani sai kirjeen eräältä töölöläismieheltä. Sen mukaan Töölö-seura oli aikanaan vastustanut mm. Sibelius-monumenttia, Temppeliaukion kirkkoa ja Töölön kirjastoa. Kirjoittaja halusi osoittaa kiitollisuutensa siitä, että nämä oli vastustuksesta huolimatta rakennettu. Tämän jälkeen Töölö-seura on vastustanut Kiasmaa ja eduskunnan lisärakennusta ja nyt se vastustaa mm. musiikkitaloa ja Taivallahden kylpylää. Ottamatta kantaa näihin sinänsä hankaliin yksittäiskysymyksiin on helppo todeta, että taho, joka vastustaa kutakuinkin kaikkea, menettää helposti uskottavuutensa. Mikä kaikesta vastustuksesta pitää ottaa tosissaan? Onko töölöläistenkään etu, että sen oma kaupunginosayhdistys vastustaa kaikkea, vai tulisiko vastustus keskittää siihen, mikä oikeasti on vastustamisen arvoista?

Ihan oman lukunsa muodostavat tietenkin Vihreät erilaisine peitejärjestöineen. Heille kaupungin kehittämisen vastustaminen on lähes uskonnollista. Vihreistä onkin tässä mielessä tullut kehityksen jarru ja urbaanin uuskonservatismin ruumiillistuma.

Vastustukseen ja valittamiseen liittyy myös ns. NIMB-ilmiö. Sen mukaan tiettyjä asioita tulee voida edistää ja tiettyjä rakennuksia tulee rakentaa, mutta ei minun lähipiirissäni (Not in my backyard). Klassisena esimerkkinä käytetään kaatopaikkakysymystä, jonka mukaan jokainen älykäs ihminen myöntää, että kaatopaikkoja tarvitaan, ”kunhan niitä ei tule minun naapurustooni”. Sama koskee mm. erilaisia kodittomien asuntoloita jne.

NIMBiys on sinänsä ymmärrettävää edunvalvontaa. Kokonaisuudesta vastuuta kantavien luottamushenkilöiden henkinen kantti ja vastuunottokyky mitataan kuitenkin siinä, että he pystyvät nousemaan tällaisen kapeakatseisen oman reviirin puolustamisen yläpuolelle, ja että he eivät syyllisty poliittisen irtopisteiden napsimiseen milloin missäkin kaupunginosassa. Varsinkin vaalien alla se on vaikeampaa ja monien pokka pettää.

Mitä kylpylöihin tulee, Linnanmäellä on jo pitkään ollut vireillä hanke kylpylän sijoittamisesta alueen vesitornin yhteyteen. Hanke on hyvä ja kannatettava ja sitä tulisi kaikin keinoin pyrkiä edistämään. Mitä Malmin lentokenttään puolestaan tulee, asia ei tällä hetkellä ole lainkaan ajankohtainen. Tuleva valtuusto tuskin käsittelee koko asiaa. Maailma muuttuu kuitenkin jatkossakin, eikä nyt ole lopullisten linjaratkaisujen aika. Vastuullisissa piireissä tämä ymmärretään, jopa juuri ennen vaaleja.

P.S. Veropäätösten ja työelämäkysymysten kytkemisellä tuporatkaisuun on pitkät perinteet. Uutta sen sijaan on se, että punamultahallitus on sitonut myös liikenne- ja muut infraratkaisut sekä t&k -rahoituksen tupopöydän päätöksiin. Demarit esittivät eduskunnassa, että tuporatkaisun kyytipojaksi voitaisiin liittää vielä aravalainaehtoja koskevia ratkaisuja. Tällä menolla tupopöytään kytketään pian kehitysapua, tuntikehyksiä ja hoitotakuutakin koskevat päätökset. Demarilogiikalla siellä pitäisi kai päättää jalkaväkimiinoistakin. Miettikääpä sitä!

Jan Vapaavuori
kansanedustaja (kok)
jan.vapaavuori@eduskunta.fi