Puheet Yleistä

Rakennusautomaatiolla energiatehokkuuteen 2 –seminaari, Espoo, Metropolia

Asuntoministeri Jan Vapaavuori

Suomen hallituksen ja ministeriöiden näkemykset rakennusten energiatalouden kehittämiseksi

Aiemmin talot olivat yksinkertaisia ja ihmiset monitaitoisia, nyt rakennukset ovat monimutkaisia ja ihmiset uusavuttomia.

Rakennusten energiatehokkuus on noussut yhdeksi tärkeimmäksi – ellei jopa tärkeimmäksi – teemaksi koko rakennussektorilla viimeisten muutaman vuoden aikana. Ei ole varmasti yhtään alan seminaaria, jossa sitä ei tavalla tai toisella ainakin sivuttaisi. Ja hyvä niin!

Syitä on varmasti monia, mutta väistämättä päällimmäiseksi nousee ilmastotietoisuuden huima kasvu niin omassa yhteiskunnassamme kuin globaalistikin. On aivan oikeutettua sanoa, että ilmastonmuutoksen hillintä on koko ihmiskunnan tämänhetkisistä haasteista suurin.
Vaikka ilmastoa on muutettu jo useiden sukupolvien ajan, meidän sukupolvemme vastuulla on kehityskulun kääntäminen, lämpenemisen pysäyttäminen. Tämä muutos haastaa koko elämäntapamme.

Maan hallitus on ottanut merkittäviä ja kauaskantoisia askeleita tämän vastuun kantamisessa. Yksi merkittävimmistä linjauksista on ollut toukokuun alun päätös Suomen suuntaamisesta kohti päästötöntä energiantuotantoa niin uusiutuvaa energiaa vahvasti tukemalla kuin myös kahdella uudella ydinvoimaluvalla.

Pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategialla hallitus linjasi vuoden 2008 lopulla sen, miten Suomi saavuttaa ne sitoumukset, joihin EU:ssa olemme sitoutuneet ja joilla koko EU-alueella nostetaan uusiutuvien energialähteiden osuus 20 prosenttiin, energiatehokkuutta parannetaan 20 prosentilla ja päästökauppasektorin ulkopuolisia kasvihuonepäästöjä vähennetään niin ikään viidenneksellä vuoteen 2020 mennessä.

Kuten hyvin kaikki täällä tiedämme, 40 prosenttia kaikesta Suomessa käytetystä energiasta kulutetaan rakennuksissa. Kasvihuonekaasupäästöistä rakennusten osuus on noin 30 prosenttia. Rakennuskanta sisältää siis erittäin merkittävän päästövähennysten potentiaalin. Ja siksi ilmastomuutoksen hillintä, mutta myös se saavuttaako Suomi omat päästövähennystavoitteensa, kulminoituu merkittävällä tavalla kysymykseen siitä, kuinka paljon rakennuskanta kuluttaa fossiilista energiaa ja sen myötä aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä.

Tästä syystä olemme omalla sektorillani tehneet useita pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä ja linjauksia ilmastotalkoiden merkeissä. On sitten ollut kyse maankäytön ohjaamisesta, asumisesta tai tämän seminaarin aiheesta rakentamisesta. Rakennusten ja yhdyskuntarakenteiden tuleva kehitys vaikuttaa aivan ratkaisevalla tavalla energiatehokkuuden parantumiseen, kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen sekä uusiutuvien energialähteiden lisäämiseen maassamme.

Ilmastonmuutoksen hillinnän tärkeyttä lainkaan vähättelemättä on kuitenkin hyvä huomata, että rakennusten energiatehokkuuden parantaminen on perusteltua muutoinkin kuin yhteisten ilmastotalkoiden näkökulmasta. Pienempi energiankulutus alentaa rakennuksen omistajan tai käyttäjän energialaskua. Hyvin suunnitellut energiatehokkuuden parannustoimenpiteet ovat kannattavia myös elinkaaren näkökulmasta. Kun energian hinta pidemmällä aikavälillä väistämättä nousee, lisää se näiden toimenpiteiden kannattavuutta entisestään.

Periaatteessa energiatehokkaampi rakentaminen voi edetä kolmella eri tavalla: kysyntävetoisesti eli siten että ihmiset ryhtyvät vaatimaan ilmastoystävällisempiä taloja, tarjontavetoisesti eli siten että alan yritykset ryhtyvät niitä oma aloitteisesti tarjoamaan, tai normivetoisesti eli siten, että yhteiskunta määräyksin velvoittaa energiatehokkaampaan rakentamiseen. Käytännössä tarvitsemme näitä kaikkia eli yleisen tietoisuuden lisäämistä, alan innovaatiotoiminnan kehittämistä ja asteittain tiukkenevia säädöksiä.

Edellä mainitusta syystä olemme erityisesti uudisrakentamisen normiohjausta kiristämällä ottaneet ja ottamassa askeleita kohti aivan eri tason energiatehokkuutta kuin vielä muutama vuosi sitten kuviteltiin. Jo tämän hallituskauden alkuvaiheessa linjasin, että ympäristöministeriö tulee kiristämään seuraavan muutaman vuoden aikana rakennusten energiatehokkuusvaatimuksia kahteen eri otteeseen.

Jos vaikkapa jalkapallosta hakee tälle vertailukohtaa, niin muutos kokonaisenergiatarkasteluun siirtymisessä on niin suuri, että katsoja ei peliä välttämättä enää tunnista. Pelikenttä, pelaajien määrä ja pelivälinekin vaihtuvat säännöistä puhumattakaan, vaikka keskeiset elementit säilyvätkin kuten vaipan hyvä eristystaso, hyvä ilmanpitävyys ja tehokas ilmanvaihdon lämmöntalteenotto.

Tästä johtuen tulemme toimimaan kuten edelliselläkin kertaa normeja kiristäessä. Julkistamme siis ensi vuodenvaihteen aikoihin 2012 alusta voimaan tulevat uudistukset, niin että alalla on vuoden verran aikaa niihin sopeutua.

Eikä rakennusten energiatehokkuuden parantaminen tähän jää. Siitä pitävät huolen niin Suomen omat linjaukset kuin myös Euroopan unioni. Euroopan parlamentti hyväksyi reilu kaksi viikkoa sitten (18.5.) uudistetun rakennusten energiatehokkuutta parantavan direktiivin (EPBD).

Direktiivi tulee voimaan alkukesästä ja kansallisten säädösten tulee olla valmiina jo kesällä 2012. On selvää, että direktiivi tulee muuttamaan rakentamista Suomessa ja koko EU-alueella merkittävästi.

Direktiivin mukaan uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia vuoden 2020 loppuun mennessä. Julkisia rakennuksia tämä sama vaatimus koskee jo vuoden 2019 alusta. Vaikka huomioidaan edellä jo esittelemäni kansalliset kiristykset – niin tehdyt kuin tulevat -, direktiivin tavoitteet ovat erittäin haastavia. Tiukennukset tulevat vaatimaan kokonaisvaltaista toimintakulttuurin muutosta rakennus- ja kiinteistöalalla. Eikä aikaa ole paljon.

Suurin muutos tapahtuu korjausrakentamisessa. Kun Suomessa on aiemmin lähdetty siitä, että normiohjauksella ohjataan lähtökohtaisesti vain uudisrakentamisen energiatehokkuutta, direktiivi velvoittaa meitä asettamaan jatkossa kansalliset energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset myös korjausrakentamiselle. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yksittäisen rakennuksen korjaamisessa rakennusosien ja lämmitysratkaisuiden on oltava energiatehokkuudeltaan määräysten mukaisia.

Nämä korjausrakentamiselle asetettavat kansalliset energiatehokkuuden vähimmäisvaatimukset ovat melkoisen haasteellisia säädösvalmistelun kannalta. Suunta on kuitenkin ehdottoman oikea, varsinkin kun otetaan huomioon kuinka suuri energiansäästöpotentiaali olemassa olevaan rakennuskantaan sisältyy.

Olemassa olevassa rakennuskannassa tuleekin käyttää tehokkaasti kaikkia erilaisia ohjauskeinoja: normiohjausta, informaatio-ohjausta ja tarkkaan kohdennetusti taloudellista ohjausta.

Myös kiinteistöjen käytöllä ja ylläpidolla sekä ihmisten käyttäytymisellä on tärkeä merkitys energiankulutukseen. Eli laajasti ymmärrettynä elinkaariasioiden merkitys korostuu jatkossa entisestään. Tiivistetysti voidaan todeta, että tulevaisuuden lämmitystapavalintoja tulisi ohjata seuraavat tekijät: Joustavuus muutoksille, uusiutuvien energianlähteiden hyödyntäminen, elinkaarikustannusten optimointi sekä sähkön käytön vähentäminen.

Kaikki edellä mainittu tulee vaatimaan rakennus- ja kiinteistöalalta voimakasta kehitystyötä. Ja tässä on rakennusautomaatiolla aivan keskeinen ja varmasti myös kasvava rooli.
Heti alkuun on syytä muistuttaa, että suurinta osaa rakennusten käyttäjistä ei varsinainen teknologia kiinnosta lainkaan. Mutta heitä kiinnostaa sitäkin enemmän sen eri sovellusten tuomat hyödyt. Jos kysytään suomalaisilta heidän kiinnostustaan älykotiin, harva jaksaa innostua, mutta jos kysytään kiinnostusta esim. energiatehokkuuspalveluihin, niin huomattavasti useampi vastaa myöntävästi. Euro ja erityisesti säästynyt euro on merkittävä myyntivaltti myös energiatehokkuudessa.
Näinä ilmastotalkoiden päivinä on kyllä kestämätöntä, että Suomessa esimerkiksi kerrostaloasukas ei tiedä lämmitysenergian ja lämpimän käyttöveden kulutustaan. Erityisesti kun hyvin on tiedossa, että rakennusautomaatiolla on tarjota tähän ongelmaan sinänsä helpot tekniset ratkaisut. Ministeriössä onkin ryhdytty tämän asian korjaamiseksi toimenpiteisiin. Sekä lämpimän että kylmän veden mittaus tulee muuttumaan pakolliseksi huoneistokohtaisesti. Ehdotus on juuri julkisella lausuntokierroksella.

Energiatehokkuuden mittaroinnin vaatimuksia ollaan parasta aikaa viemässä myös edellä mainitsemiini vuoden 2012 alusta voimaan tuleviin energiatehokkuusvaatimuksiin. Mielestäni ei ole kohtuuttomasti toivottu, että jo lähitulevaisuuden taloissa asukkaat voisivat seurata energiankäyttöä kaikilta osilta huoneistokohtaisesti.

Suurissa kiinteistöissä tulevaisuuden rakennusautomaatiojärjestelmät tullaan epäilemättä toteuttamaan niin, että keskeisten teknisten järjestelmien kuten ilmanvaihto-, lämmitys-, jäähdytys- ja valaistu järjestelmien energiankäyttö on seurattavissa järjestelmäkohtaisesti.

* * *

Rakennusten energiatehokkuusvaatimusten jatkuva kiristyminen tulee väistämättä lisäämään automaatioastetta. Kuten jo edellä totesin, vuoden 2012 voimaan tuleva kiristys ja kokonaisenergiatarkasteluun siirtyminen on vain yksi vaihe, vaikkakin hyvin merkittävä. Se ja rakennusten energiatehokkuusdirektiivin (EPBD) vaade lähes nollaenergiarakennuksista 2019/2020 avaa rakennusautomaatiolla merkittäviä uusia mahdollisuuksia.

Kiristyvät vaateet tulevat tarkoittamaan tarpeenmukaisten ratkaisujen yleistymistä, kuten esimerkiksi tarpeenmukaista ilmanvaihtoa ja valaistuksen päivänvalo-ohjausta. Miksi enää jatkossa vaihdettaisiin ilmaa tai pidettäisiin valoja päällä tiloissa, joissa ei ole käyttäjiä? Rakennusautomaatio tarjoaa jo nyt toimivat ratkaisut, esim. langattomat sensorit, erilaiset säätö- ja ohjauslaitteet näiden toteuttamiselle.

Edellä mainittujen ratkaisujen käyttö on toistaiseksi jäänyt nykyisessä rakentamisessa kovin vähäiseksi.

Vuoden 2012 alusta tämä tilanne toivottavasti muuttuu. Kokonaisenergiankäytön vaatimukset tekevät monista ratkaisuista hyvän energiasäätöpotentiaalin takia kannattavia ja nollaenergiatalorakentamiseen siirtyessä tällaiset ratkaisut tulevat suorastaan välttämättömäksi.

* * *

Rakennusautomaation ja erityisesti anturi- ja tietoverkkoteknologian kehittyminen tulee lisäämään mitattavia suureita ja mitattavan tiedon määrä tulee tätä kautta räjähdysmäisesti kasvamaan. Tiedon kasvusta huolimatta automatiikalle tulee entistä korkeampia vaatimuksia ja sen on toimittava entistä itsenäisemmin, sillä käyttäjä tuskin on yhtään sen kiinnostuneempi rakennuksesta kuin tähänkään asti.

Itse asiassa voi käydä jopa päinvastoin. Mitä enemmän teknologiaa rakennuksessa on, sitä vaikeammaksi se huoneiston tai rakennuksen käyttäjälle käy ja sitä vähemmän hän jaksaa siitä kiinnostua. Rakennusten osalta käy helposti kuten autojenkin kanssa: autoelektroniikan kasvusta ja järjestelmän monimutkaisuudesta huolimatta käyttöliittymä autoon on edelleen pysynyt samanlaisena lähes alusta asti. Muutos on vain siinä, että nykyautolle ei moni halua, eikä kyllä pystykään tekemään yhtään mitään. Toivottavasti aivan näin ei käy jatkossa rakennusten kanssa.

Toinen olennainen tapa helpottaa käyttäjien elämää on ylläpitopalveluiden tarjoaminen, jonka lisääntyvä automaatio mahdollistaa. Kiinteistöjen kaukovalvonta (tuntitason seurannalla) varmistaa toimivuuden, energiatehokkuuden ja ennen kaikkea käyttäjien tyytyväisyyden.

Suurten kiinteistöjen energiatehokas ylläpito on jo nyt lähes mahdotonta ilman hyvää rakennusautomaatiojärjestelmää. Manuaalisesti ei mitenkään voida tarkistaa ja valvoa kaikkia toimintoja. Nämä ylläpidon haasteet on käsittääkseni laajalti tiedostettu.

Joka tapauksessa ylläpidossa piilee erittäin merkittävä markkina rakennusautomaatiopohjaisille palveluille. Ja tämän asian saattamisella kuntoon taas on suuri kansallinenkin intressi. Ylläpidon tehostamisella voidaan nimittäin saavuttaa merkittävä energiansäästö kustannustehokkaammin kuin monella muulla toimella.

* * *

Lopuksi haluan vielä nostaa yhden huomion. Rakennusten energiatehokkuudessa otetaan valitettavan vähän huomioon rakennuksen käyttöä ja ihmisten vaikutusta siihen. Tietomallien avulla rakennuksista laaditaan suunnitteluvaiheessa kylläkin energiasimulointeja, jotka pohjautuvat arvioihin miten rakennusta käytetään. Todellisuudessa elinkaaren aikana rakennuksen käyttö voi kuitenkin olennaisestikin poiketa suunnitellusta, jolloin energiatehokkuuskaan ei ole mitä alun perin oli suunniteltu.

* * *

Summa summarum:

Ilmastonmuutoksen torjunta otetaan Suomessa ja muuallakin maailmassa hyvin tosissaan. Rakennusten merkitys tässä työssä on kaikkialla erittäin suuri. Tämä avaa rakennusautomaatiolle suuret mahdollisuudet ja markkinat.

Rakennusautomaation yksi pahimmista synneistä on kuitenkin liiallinen insinöörikielellä myyminen ja argumentointi teknisillä ominaisuuksilla. Uskon kuitenkin, että rakennusten energiatehokkuus avaa loppukäyttäjän halukkuuden maksaa uuden sukupolven ratkaisusta perinteistä enemmän.

Tämän hyödyntäminen onnistuu vain jos myös loppukäyttäjälle voidaan osoittaa, että rakennusautomaatio tuottaa selkeää lisäarvoa – on se sitten rahallista tai immateriaalista kuten turvallisuutta tai huolettomuutta.