Blogi

Rakennusalan kulttuurinen noidankehä

”Ilmastonmuutoksen torjunta rakennusalalla on kouluesimerkki siitä, että runsaan sääntelyn seurauksena markkinataloudelle ominainen peruslähtökohta on kääntynyt päälaelleen: uusia parempia ratkaisuja ei kehitetä niinkään toimijoiden omasta aloitteesta vaan ennemminkin viranomaisten aloitteesta tai määräyksestä. Tällä huomiolla ei haluta kiistää tai kyseenalaistaa ilmeisiä tarpeita ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Sen sijaan tarkoituksena on kiinnittää huomiota siihen kulttuuriseen noidankehään, jota voidaan kuvata kärjistäen seuraavasti:

Rakennusalan toimintakäytänteisiin niin Suomessa kuin muissakin maissa on ilmeisen syvään juurtunut yleinen passiivisuus kehittää parempia tuotteita, palveluja ja toimintakäytäntöjä. Tähän taas on etsitty vastalääkkeitä erityisesti laadullisen ja toiminnallisen minimitason määrittelevien julkisten määräysten kautta. Samalla kuitenkin jatkuvasti lisääntyvä julkinen sääntely on ilmeisesti entisestään heikentänyt alan toimijoiden motivaatiota yrittää itse oma-aloitteisesti parantaa laatua tai kehittää uusia ratkaisuja, mitä on jälleen paikattu tiettyihin yksittäiskysymyksiin liittyvällä lisäsääntelyllä”.

Sitaatti on Kilpailuviraston tuoreesta julkaisusta. Siitä on helppo olla samaa mieltä. Kilpialuviraston kuvaus on osuva – ja itse asiassa varsin syvällinen.

Rakennusala on erilainen. Se on erilainen verrattuna mihinkään muuhun alaan. Sen merkitys on kuitenkin huima. Siksi tämä kulttuurinen noidankehä pitää ottaa vakavasti ja pyrkiä katkaisemaan se. Taudin kuvaus on tällä kertaa kuitenkin helpompi kuin lääkkeiden löytäminen.

Kaikkein olennaisinta olisi edes pyrkiä tarkastelemaan maailmaa – ja rakentamista riittävän kokonaisvaltaisesti. Helppoa se ei ole. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mutta juuri siksi sitä pitää väsymättä yrittää. Ikävä kyllä juuri mikään ohjausmekanismi sen paremmin elinkeinoelämässä kuin julkishallinnossakaan ei tähän pyrkimykseen juuri kannusta.