Blogi Yleistä

Raha ei ratkaise kaikkea

Suomessa poliittinen keskustelu perustuu yleensä rahaan. Siis rahan puutteeseen
ja lisävarojen vaatimiseen. Melkein kaikki yhteiskunnalliset ongelmat nähdään
rahakysymyksinä. Melkein kaikkeen esitetään ratkaisukeinoksi lisärahoitusta.
Erityisesti poliittisesta vasemmistosta on tullut todellinen rahanmankujaliike.

Raha ei kuitenkaan ratkaise kaikkea. Eikä kyse suinkaan aina ole rahan
puutteesta, vaan yhä useammin siitä, miten tuo raha käytetään. Samalla rahalla
voi saada enemmän tai vähemmän, riippuen siitä miten erilaiset toiminnot
organisoidaan. Jos poliittinen keskustelu liiaksi keskittyy rahan määrään, emme
kiinnitä tarpeeksi huomiota siihen, miten tuo raha käytetään. Jos kyse on vain
rahan määrästä, mikään raha ei riitä. Mutta jos oppisimme hyödyntämään
kuitenkin rajalliset resurssit paremmin, vähempikin raha voisi riittää enempään
kuin kuvittelemmekaan.

Tässä suhteessa eilisessä Helsingin Sanomissa uutisoitu kuopiolaistutkimus
terveydenhuoltomme ongelmista on erinomaisen tervetullut. Tutkimuksen mukaan
terveydenhuoltoamme vaivaa massiivinen ylikapasiteetti. 30-40 prosenttia
leikkauksista on sellaisia, että niistä ei ole hyötyä potilaille.
Terveyskeskuksissa on kaksi tai kolme kertaa enemmän henkilöstöä kuin
tarvittaisiin. Sairaalapaikkoja on viisituhatta liika. Röntgenkuvia otetaan
kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa. Keskussairaaloiden laboratorioissa on
kolminkertainen henkilöstön ylimiehitys.

Kyse ei siis ole rahan puutteesta, vaan pikemminkin päinvastoin. Tai itse
asiassa siitä, että käytettävissä olevat rahat käytetään
epätarkoituksenmukaisesti. Erityisesti paremmalla organisoinnilla ja
johtamisella voitaisiin vapauttaa huima määrä rahaa vaikkapa alan palkkojen
korottamiseen.

Kuopiolaistutkimus ei ole eikä voi olla, kuten ei mikään muukaan tutkimus,
mikään lopullinen totuus. Täysin hakoteillä se ei kuitenkaan voi olla.

Suomessa on yksi maailman suurimmista julkisista sektoreista. On täysin
mahdotonta ajatella, että sitä vielä olennaisesti paisutettaisiin. Sen sijaan
olisi syytä kriittisesti ja kokonaisvaltaisesti arvioida, mitä me niin isolla
julkisella panostuksella oikein saamme aikaiseksi.