Puheet Yleistä

Puurakentamisen tulevaisuutta käsittelevä AsuntoForum, Helsinki

Hyvät puurakentamisen ystävät, hyvät naiset ja herrat,

Jos puurakentamisemme määrä korreloisi sitä edistävien ohjelmien kanssa, meidän ei täällä tänään tarvitsisi asiaa pohtia, sen verran monenlaista ja -muotoista ohjelmaa eri toimijoiden tekemänä lähihistoriastamme aiheen tiimoilta löytyy – 1990-luvun alun Puurakentaminen 2000-ohjelmasta Puurakentamisen teknologiaohjelmaan 1995–98, Puun vuodesta 1996 Puun aikaan 1997–2000 sekä Puu-Suomi toimintaohjelmasta 1998–2005 Puurakentamisen edistämisohjelmaan 2004–2010.

Jos lähdetään oletuksesta, että hallitusohjelmat kuvastavat yleistä tahtotilaa valtakunnassa, myöskään tahdosta ei ole ollut puutetta. Lipposen I:stä hallituksesta alkaen – ja todennäköisesti jo aikaisemminkin – hallitusohjelmiin on johdonmukaisesti sisältynyt jonkin muotoinen kirjaus puurakentamisen edistämisestä.

Puurakentamisen edistäminen ja puurakentamisen edistyminen ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Saavutukset ovat – ainakin panostuksiin nähden – luvalla sanottuna varsin vaatimattomia.

Puun käytöllä ja siihen liittyvällä osaamisella on maassamme vuosisatoja pitkät perinteet. Suomi kuuluu pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen, ja meillä on hyvälaatuista rakennuspuuta saatavissa kiitos mittavien puuvarojemme. Vanhan sanonnan mukaan puu on pään ohella ainoa merkittävä luonnonvaramme. Edellytyksiä sille, että maamme voisi olla kärkimaa myös puurakentamisessa, on siis olemassa. Mistä sitten johtuu, että näin ei ole? Tätä olemme kokoontuneet pohtimaan tänne kahdeksanteen Asuntofoorumiini tänään.

* * * * * * * * *

Sinänsä on totta, että puurakentamisen volyymi on kasvanut. Puun käyttö ja alan tuotannon arvo on yli kaksinkertaistunut 90-luvun alkuvuosista. Erityisen myönteistä puu- ja pientalorakentamisen kehittyminen oli vuosina 2000–2006, jolloin vuosittain valmistuneiden pientaloasuntojen määrä kasvoi kymmenestä tuhannesta kuuteentoista tuhanteen asuntoon vuodessa. Tämä luonnollisesti vaikutti suoraan rakennuspuun käyttöön, onhan puu pientalojemme pääasiallinen rakennusaine.

Mainitusta tekisi mielellään sen johtopäätöksen, että puurakentamisen laajat edistämistoimet tuottivat tulosta. Kun pientalorakentaminen viimeisten kolmen vuoden aikana kuitenkin dramaattisesti putosi, ja kun tämän selitykseksi yleisesti – ja ihan oikein – tarjotaan taloustilanteemme rajua muutosta, rehellistä lienee arvioida, että samaiset, olkoonkin vaikutuksiltaan käänteiset muutokset yleisessä toimintaympäristössä olivat aikanaan pientalorakentamisen kasvun keskeisenä taustana eri edistämisohjelmien sijasta.

* * * * * * * * *

Olennaista on kuitenkin havaita puurakentamisen ja pientalotuotannon selkeä yhteys.

Pientaloasumisen suosio Suomessa on suurta. Se on osa historiaamme, mutta myös osa tämän päivän toivemaailmaamme. Pientaloasuminen asumisen ihannemuotona on säilyttänyt vakaan suosionsa erilaisissa mittauksissa. Yleisen vaurauden kehittyessä yhä useampi on myös päässyt toteuttamaan unelmansa. Talojen keskikoon kasvaessa puuta on tämänkin takia tarvittu enemmän. Kesä- ja kakkosasuntojen määrän ja koon kasvu vahvistavat kokonaisvaikutusta entisestään.

Ei tämä silti ongelmatonta ole. Monet isot omakotitalot symboloivatkin perisuomalaisen asumisidyllin ohella myös yhdyskuntarakenteidemme turmiollista hajautumista.

Yhdyskuntarakenteiden eheyttäminen varsinkin kasvavilla kaupunkiseuduilla on yksi hallinnonalani kaikkein keskeisimmistä tavoitteista, eikä sinänsä legitiimi pyrkimys puurakentamisen edistämiseen mene sen ohitse eikä ylitse. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei näiden tarvitse olla ristiriidassa keskenään.

On selvää, että pientalorakentaminen tulee olemaan uudisasuntotuotannon valtavirta jatkossakin niin haja-asutusalueilla kun pienemmillä kaupunkiseuduilla. Voidakseen säilyttää asemansa suuremmilla kaupunkiseuduilla pientaloasumisen tulee kuitenkin väistämättä ja reippain askelin kehittyä ns. kaupunkimaisen pientaloasumisen suuntaan.

Tästä ei valistuneissa kansalaispiireissä onneksi vallitse erimielisyyttä.

Asiaa on edistetty muun muassa ”Moderni puukaupunki”- hankkeella. Tämän taustalla taas on ympäristöministeriön ”tiivis ja matala pientalorakentaminen” – hanke, jonka puitteissa on toteutettu ympäri maata kymmeniä uusia, esimerkinomaisia, puisia pientaloalueita ja tuotettu useita asiaa edistäviä julkaisuja ja oppaita.

Edistystä sinänsä on tapahtunut. Kovin laajamittaista se ei kuitenkaan ole ollut.

Tematiikan vaikeutta ja siihen liittyviä monia ja moninaisia ulottuvuuksia kuvastaa vaikkapa se, kuinka Kartanonkosken alue Vantaalla, joka mielestäni edustaa lajinsa huippua Suomessa, on ammattipiireissä surullisella tavalla ajautunut epäilyttävään valoon, ovathan sen taustalla ruotsalaiset arkkitehdit.

Olen kerta kerran jälkeen todennut, että Helsinkiin liitetyn läntisen Sipoon entiset alueet ovat aivan avainasemassa koko suomalaisen pientaloasumisen tulevaisuuden näkökulmasta. Sen parempaa aluetta kaupunkimaisen pientaloasumiskonseptin läpilyöntiin maassamme ei ole, eikä tule. Alue on ideaalisella paikalla monestakin eri syystä. Se on myös riittävän iso erilaisten pilottien mutta myös uusia uria aukovan, yhtenäisen pientaloalueen suunnittelemiseksi ja toteuttamiseksi.

Siksi on monien muidenkin kun pääkaupungin itsensä intressissä, että tätä ainutlaatuista aluetta ei sössitä, vaan että siihen panostetaan tarvittava määrä kehityspanoksia, että kunnianhimon rima asetetaan riittävän korkealle, ja että siitä pyritään aidosti rakentamaan ylpeyttä tuottava näyteikkuna suomalaiselle modernille ja urbaanille pientalorakentamiselle.

Östersundomin alueen toteutumista ei kuitenkaan voi eikä saa jäädä odottelemaan, vaan hyviä esimerkkejä ja kokeiluja tarvitaan sitä ennenkin eri puolilla Suomea.

* * * * * * * * *

Voidakseen aidosti kasvaa, puurakentamisen tulee asianmukaisesta pientalotuotannosta huolehtimisen ohella kuitenkin myös murtautua tämän sekä puun käytön kannalta toisen tyypillisen kohteen eli maatalousrakentamisen raamittaman perinteisen reviirin ulkopuolelle.

Viime aikoina on vilkkaasti puhuttu puukerrostalorakentamisen aseman vahvistamisesta Suomessa ja vientimarkkinoilla. Rakennushankkeitakin on vireillä eri puolilla Suomea enemmän kun ehkä koskaan. Hyvä niin. Kovin, kovin kaukana olemme silti vaikkapa läntisen naapurimme kehityksestä tällä saralla.

Myös julkisessa rakentamisessa kansalliset saavutuksemme puurakentamisen osalta on nopeasti lueteltu. Lahden Sibelius-talon ja muutaman kirkon ohella listalle on suuresti ponnistelematta vaikea löytää sopivia ehdokkaita.

Käsittääkseni juuri nämä sektorit, kerrostalorakentaminen sekä julkinen rakentaminen ovat ne, joihin aivan viime aikoina virinnyt puurakentamisen edistämisinnostus voimakkaimmin kohdistuu.

* * * * * * * * *

Puurakentamisen edistämisen seurantaryhmä totesi vuonna 2007, että lainsäädännön kannalta on olemassa edellytykset puu- ja pientalorakentamisen edistämiselle. Merkittäviä säädösten ja määräysten muutostarpeita ei olisi, mutta säädösten ja määräysten soveltamisessa ja tulkintojen yhdenmukaistamisessa on kehitettävää mm. kuntayhteistyötä tukemalla ja koulutuksella.

Aivan näin auvoinen tilanne ei kuitenkaan ole. Siksi asetin viime vuoden lopulla työryhmän selvittämään perusteellisesti puurakentamisen aseman rakentamismääräyksissä. Määräaika työlle on tämän vuoden lokakuun loppuun.”Työryhmän tehtävänä on käydä läpi Suomen rakentamismääräykset ja todeta ne asiat, jotka mahdollisesti aiheuttavat aiheetonta haittaa ja siten ylimääräisiä kustannuksia puurakentamisen kannalta. Työryhmä tekee esityksen rakentamismääräysten kehittämiseksi.”

Rakentamismääräykset ja niihin sisältyvät rakentamista koskevat palomääräykset eivät sinällään ole este puurakentamiselle. Tapauskohtaisella oletettuun palonkehitykseen perustuvalla tarkastelulla on mahdollista hankekohtaisesti selvittää erikorkuisten puurakennuksen palotekninen toimivuus. Alle viisikerroksisten puukerrostalojen paloteknistä suunnittelua on helpotettu jo vuonna 1997 rakentamismääräyksissä annetuilla kolme- ja neljäkerroksisia rakennuksia koskevilla yleisillä suunnittelun perusteilla.

Työryhmän eräs painopistealue on hakea ratkaisuja, jotka mahdollistaisivat nykyistä neljää kerrosta korkeampien asuin- ja työpaikkarakennusten toteuttamisen taulukkomitoitukseen perustuen. Samalla pohditaan teknisiä keinoja, joilla voitaisiin ainakin matalammat puukerrostalot toteuttaa ilman automaattisia sammutuslaitteita, kuten useissa muissa Euroopan maissa on mahdollista.

On vaikea kuvitella, että se mikä esimerkiksi Ruotsissa on mahdollista, ei sitä meillä jostakin syystä olisi. Yleisimminkin näkisin, ettei meillä tulisi olla oleellisesti muista EU-maista poikkeavia säädöksiä sen enempää kerroslukumäärissä, akustiikassa kuin paloturvallisuudessakaan. Vai palaako puu paremmin Suomessa kuin Ruotsissa? Yleisenä lähtökohtana tuleekin olla, että puurakentamista kohdellaan samoin säännöin kuin muita rakennusmateriaaleja, jos se vain suinkin on mahdollista!

* * * * * * * * *

Yhteiskunta ottaa yleisen turvallisuuden ja terveellisyyden ja muun muassa energiataloudellisuuden kannalta kantaa siihen miten rakennetaan. Nämä vaatimukset ovat lähtökohtaisesti materiaalineutraaleja. Määräyksissä ei mainita rakennusaineita, ainoastaan rakennukselta, rakenteilta ja rakennusosilta tai rakenteen osilta vaadittuja ominaisuuksia.

Huomattavasti vaikeampi ja moniulotteisempi kysymys on, voisiko yhteiskunta ottaa kantaa siihen mistä rakennetaan. Periaatteelliselta pohjalta vastaus on lähtökohtaisesti, että ei voi. Taloudellinen ja toiminnallinen optimi löytyy yleensä markkinoilta vapaan ja toimivan kilpailun kautta.

Aihe ei kuitenkaan ole yksinkertainen ja edellyttää perusteellista pohtimista. Pohdinnan perusteena voisi tällöin olla esimerkiksi merkittävät ympäristö-, energia- tai elinkeinopoliittiset näkökohdat. Nämä yhteiskunnan kannalta tärkeät ja pitkävaikutteiset tekijät eivät useinkaan tule eri hankkeiden yhteydessä huomioiduiksi kriteereiksi ilman yhteiskunnan ohjaavaa vaikutusta.

Ranskassa periaatteelliseen kysymykseen, voiko yhteiskunta päättää mistä rakennetaan, on vastattu myönteisesti. Siellä hyväksyttiin tämän vuoden maaliskuussa (ympäristö- ja energia-asioista, kestävästä kehityksestä ja meriasioista vastaavan ministeriön antama) asetus ”puisten rakennusmateriaalien käytöstä tietyissä rakennuksissa”. Asetuksen mukaan rakennuksissa on käytettävä tietty määrä puuta. Määrät ovat tosin hyvin pieniä meidän mittapuumme mukaan vaihdellen rakennustyypistä riippuen viidestä kuutiodesimetristä 35 kuutiodesimetriin rakennuksen nettopinta-alaa kohden.

* * * * * * * * *

Ympäristöministeriön uudet rakennusten energiatehokkuutta parantavat määräykset tulivat voimaan vuoden 2010 alusta. Määräysten tiukentava vaikutus oli noin 30 prosenttia edellisestä määräystasosta. Puurakentamiseen liittyen haluan tässä erikseen todeta, että perinteisen hirsirakentamisen erityispiirteet otettiin tällöin huomioon muita seinärakenteita lievemmällä lämmöneristysvaatimuksella.

Uusi tarkistus määräyksiin on odotettavissa jo vuoden 2012 alusta. Siirtyminen asteittain vaikkakin varsin ripeästi kohti matalaenergiarakentamista vaatii rakennusalalta kehitystyötä. Ympäristöministeriö edistää tätä kehitystyötä ja parempaa rakentamisen laatua käynnistämällä mm. uudisrakentamisen energiatehokkuushankkeita, joissa lähtökohtana on kosteusturvallisen rakentamisen varmistaminen. Tämä on tärkeää myös puurakentamisen kannalta.

Pientaloistamme rakennetaan valtaosa, noin 80 prosenttia, puurakenteisina. Näistä suurin osa on talopaketteja. Tämä mahdollistaa mm. lämmöneristyksen osalta rakentamismääräyksiä paremman tason toteuttamisen vaihtoehtoja aktiivisesti tarjoamalla. Pidän erittäin tärkeänä vapaaehtoisuuteen perustuvan etunojan ottamista energia-asioissa. Rakennusten vaipan lämmöneristyksen parantaminen lisää osaltaan samalla myös puun käyttöä, koska runkoon käytettävän puutavaran määrä ja rakennuksen ulkovaipan pinta-ala kasvaa.

* * * * * * * * *

Rakentamiseen käytetty puu toimii hiilivarastona. Tätä asiaa korostetaan usein julkisessa keskustelussa. Kyseessä on ”hiilipankki”, joka aiheuttaa ajallisen viiveen hiilitaseeseen. Hiili vapautuu pääosin ajan myötä takaisin ilmakehään rakennusten poistuttua käytöstä luonnollisen poistuman tai esimerkiksi tulipalojen myötä. Koska Suomessa on perinteisesti, varsinkin maaseudulla, rakennettu puusta, vaatii hiilipankin nykyisenkin ”pääoman” säilyttäminen merkittävää puurakentamisen volyymiä.

Siirryttäessä matalaenergiarakentamiseen rakennusaineiden ympäristövaikutukset tulevat korostumaan. Esimerkiksi rakennuksen vaipan tuotantoenergian (rakennustarvikkeiden valmistus) osuus rakennuksen elinkaaren lämmitysenergian kulutuksesta on passiivitalolla 50 vuoden tarkasteluajanjaksolla jo yli 20 %.

Rakennustarvikkeiden valmistukseen käytettävän tuotantoenergian osalta voitaisiin ainakin periaatteessa antaa erillisiä vaatimuksia. Asia on säädösteknisesti kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kysymys ei ainakaan toistaiseksi sisälly energiamääräysten tarkastelun piiriin eikä sinne käynnissä olevan tarkistuskierroksen osalta enää edes ehtisikään. Jatkossa, vuoden 2012 kokonaisenergiatarkasteluun siirtymisen jälkeen, kun energianormeja väistämättä taas muutaman vuoden kuluttua tiukennetaan, on kuitenkin syytä vakavasti pohtia myös tämän tulokulman huomioon ottamista.

* * * * * * * * *

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta totesi eräässä tuoreessa lausunnossaan, että ”julkisen rakentamisen tulisi toimia esimerkkinä puunkäytön edistämisessä”. Tähän on helppo yhtyä.

Piipahtaaksemme vielä kerran Suomenlahden toisella puolella: Växjön kaupunki Ruotsissa, joka on paitsi eräänlainen puurakentamisen mallikaupunki myös mm. BBC:n Euroopan vihreimmäksi kaupungiksi valitsema, on tässä suhteessa ollut hyvin aktiivinen. Julkisen vallan, tässä tapauksessa kaupungin, vahva mukanaolo onkin yksi osa länsinaapurimme luomaa puurakentamisen edistämisen menestystarinaa. Oma roolinsa voisi varmasti olla myös Senaatti-kiinteistöillä.

Kunnilla on oma roolinsa myös kaavoittajana ja maa-alueiden omistajina. Kunnilla on riittävät maa- ja kaavoituspolitiikan keinot muun muassa pientaloalueiden kaavoituksen ja tonttituotannon lisäämiseksi. Ilman kunnan vahvaa tahtoa tavoitteet eivät kuitenkaan toteudu. Erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muilla kasvualueilla tulee edelleen tehostaa kaavoitusta ja tonttitarjontaa monipuolisten kaupunkimaisten pientaloalueiden toteuttamiseksi.

* * * * * * * * *

Suomessa nauttii laajaa kannatusta tavoite, että puun käyttöä rakentamisessa tulisi monipuolistaa nykyisestään. Merkittävimmät kasvualueet puun käytölle löytynevät kerrostalojen, mutta myös liiketilarakennusten ja erityisesti julkisten rakennusten markkinoilta.

Muissa Pohjoismaissa (erityisesti Ruotsissa ja Norjassa) mutta myös ilmeisesti Keski-Euroopassa puurakentamisen vetureina ovat toimineet rakennuttajat ja rakennusliikkeet. Meillä näin ei ole ollut.
Rakennuttajien ja rakennusliikkeiden osalta toivoisin lisää ryhdistäytymistä, sillä esimerkiksi samat kansainväliset suuret rakennusliikkeet, jotka meillä ovat markkinajohtajia, rakentavat naapurimaassamme Ruotsissa runsaasti puukerrostaloja (esim. Växjö).

Eri rakennusaineilla on erilaisia vahvuuksia. Puu on luonnon muovaama ekologinen ja monissa käyttötarkoituksissa erinomainen ja kestävä rakennusaine. Toisaalta se, että puu on osa luontoa johtaa siihen, että puulla on (palava) halu takaisin luonnon kiertokulkuun biologisen prosessin tai palamisen kautta. Tästä syystä puun käyttö rakentamisessa vaatii erityisen vahvaa osaamista ja ammattitaitoa.

Puun rakennuskäytön lisäämisen kannalta on olennaista, että puu on kilpailukykyinen rakennusaine, ja että suunnittelijoilla ja toteuttajilla on korkea ammattitaito. Puurakentaminen menestyy vain, jos se on aidosti kilpailukykyistä. Vastuu tästä on puun jalostusketjulla ja mukana olevilla toimijoilla. Kaikkia ketjun lenkkejä kannosta valmiiseen rakennukseen, ja itse asiassa rakennuksen elinkaaren loppuun saakka, tuleekin arvioida kriittisesti.

Puutuotteiden jalostusarvon kohottamiseksi teollista puurakentamista ja sen standardisointia sekä suunnitteluosaamista on tarpeen edelleen kehittää. Puutuoteteollisuudelta, rakentajilta ja rakennuttajilta tarvittaisiin lisää aktiivista yhteistyötä erityisesti työn tuottavuuden kehittämisessä. Hieman provosoiden haluankin kysyä, missä viipyy puurakentamisen avoin järjestelmä, josta on puhuttu eri yhteyksissä vähintään viimeiset kaksikymmentä vuotta?

* * * * * * * * *

Professori Matti Kokkala sai viime viikolla valmiiksi tilaamani selvityksen asumisen, rakentamisen ja maankäytön julkisesta tutkimuksesta Suomessa. Hänen keskeisiä havaintojaan olivat muun muassa panostuksen vähäisyys alan merkitykseen nähden, resurssien aleneva kehityssuunta sekä kentän pirstaleisuus, joka johtaa työn tehottomuuteen ja siihen, että kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuloksia ei tahdo syntyä.

Nämä yleiset puutteet varjostavat selvityksen mukaan myös puurakentamista. Vaikka yritystä on sekä tutkimusorganisaatioiden kehittämisessä ja yhteistyössä että kehittämistyössä, tämäkin sektori on kovin hajanainen. Tämä yhdistettynä siihen monesti todettuun tosiasiaan, että meiltä yleensäkin puuttuu riittävän vahvoja toimijoita puurakentamisen alalla, korostaa ryhdistäytymisen tarvetta.

Jotta puun käyttöä rakentamisessa voitaisiin merkittävästi laajentaa, tarvitaan jatkuvaa tuotekehittelyä kansainvälisesti kilpailukykyisten puuhun perustuvien rakennustuotteiden ja -konseptien aikaansaamiseksi. Tämä on mahdollista vain, jos koko kehittelyketju niin arkkitehtuurin kuin rakennustekniikan perustutkimuksesta kaupallisesti soveltavaan tutkimukseen muodostaa riittävän ison ”kriittisen massan”.

* * * * * * * *

Olen vakuuttunut siitä, että mahdolliset ongelmakohdat rakentamismääräyksissä eivät ole eivätkä ole olleet keskeinen syy sille, ettei puurakentamisen edistäminen ole jalostunut puurakentamisen edistymiseksi perinteisen pientalotuotannon ulkopuolella. Jotta ne eivät kuitenkaan muodostu mahdolliseksi tulpaksi jatkossakaan, ne perataan nyt huolellisesti läpi hyvässä yhteistyössä mm. teollisuuden, määräyksistä vastaavan YM:n, yleisestä elinkeinopolitiikasta vastaavan TEM:n ja mitä moninaisimmissa isänmaallisissa hankkeissa mukana olevan Sitran yhteistyönä.

Kaiken kaikkiaan olennaista on toisaalta riittävän laaja-alaisen yhteisen tahtotilan muodostaminen puurakentamisen edistämiselle ja toisaalta alan yleisen osaamistason systemaattinen ja määrätietoinen nostaminen.

Hyvä on myös mieltää, että puurakentaminen on luonteeltaan liiketoimintaa eikä kansallisromantiikkaa, ainakin jos sen halutaan olevan menestyksellistä.