Aloitetaan olennaisesta: Olen eri mieltä valtiovarainministeri Urpilaisen kanssa, joka viime viikonloppuna linjasi, että Suomen on otettava rahoitusmarkkinavero käyttöön ensimmäisten maiden joukossa, siitäkin huolimatta, että vero koskisi vain pientä osaa EU-maita. Meidän ei toden totta pidä lähteä liput liehuen aatteellisesti motivoituihin kokeiluihin, jotka vaarantavat suomalaisia työpaikkoja.
Eilinen Kauppalehti kuvaa uhkakuvaa osuvasti. Etusivulla kerrotaan kissankokoisin kirjaimin, että ”Finanssivero tappaisi Helsingin pörssin”. Sisäsivun otsikko jatkaa: ”Finanssivero uhkaa viedä markkinat ja työpaikat”.
Samassa jutussa ja osin jo tätä ennen iso osa rahoitusmarkkinoidemme kärkivaikuttajista teilaa hankkeen poikkeuksellisen suorasanaisesti. Helsingin pörssin toimitusjohtaja Lauri Rosendahlin kommentin mukaan verovaatimukset kielivät ymmärtämättömyydestä rahoitusmarkkinoiden nykyistä toimintaa kohtaan. Moni käyttää vielä tylympää kieltä.
Ihan vaan muistutuksen vuoksi: kyse on siis hankkeesta, jota Suomen valtiovarainministeri vahvasti ajaa.
Finanssi- tai rahoitusmarkkina- tai transaktiovero, miten sitä sitten halutaankin kutsua, voisi globaalilla tasolla olla hieno juttu, vaikka ei se toki ongelmaton olisi silloinkaan. EU-tasoisena se saattaisi ehkä tulla kyseeseen (kuten hallitusohjelmassakin todetaan), mutta selvästi tätä rajatummalla alueella se olisi jo kovin kovin ongelmallinen.
Suomen kannalta asian ydin on kuitenkin viimeistään siinä, että Ruotsi vastustaa hanketta vahvasti. Tilanne, jossa meidän pörssimme ja meidän pankkisektorimme ajettaisiin verotuksellisesti selvästi länsinaapuriamme epäedullisempaan asemaan, olisi ymmärrettävästi turmiollinen.
Jos joku, niin juuri finanssiala ylittää kimmastuessaan valtakunnanrajoja nanosekunnin murto-osassa.
Adjö voitaisiin helposti joutua sanomaan aika paljolle.
Ei siinä mitään, Tukholma on oikein mukava kaupunki.
Politiikka liikkuu varsin usein – ja aivan liian usein – mielikuvatasolla. Ei varmaankaan ole epäselvää, että yleinen kansalaismielipide mielellään verottaisi erilaisia riistäjäpankkeja ja pörssipelureita. Mitä vaikutusvaltaisemmalla jakkaralla poliittinen päättäjä istuu, sitä immuunimpi hänen pitäisi olla houkutukselle lähteä tällaisille aallokoille surffailemaan.
Elävä elämä on paljon moniulotteisempaa.
On aivan oikein, että finanssimarkkinoita pyritään vakauttamaan. Yksipuolisesti käyttöön otettava transaktiovero ei kuitenkaan ratkaise olemassa olevia haasteita. Finanssialan tiukempaa sääntelyä ollaan parhaillaan rakentamassa eurooppalaisen pankkivalvonnan kautta.
Juuri nyt kyse on Suomen kannanmuodostuksesta veron valmisteluun EU:ssa niin sanotun tiivistetyn yhteistyön menettelyssä. Vaikka verosta ei tässä yhteydessä päätetäkään, positiivinen vastaus olisi vahva poliittinen sitoumus, josta irtautuminen ei ole ihan helppoa. Ainakin epävarmuutta muutoinkin aivan riittävän epävarmassa tilanteessa saataisiin aikaiseksi yllin kyllin. Linjaus olisi myös selkeästi ristiriidassa hallitusohjelmassa määritellyn kanssa. Mukaan ehtii muuten myöhemminkin, jos niin halutaan.
Hyökkäys on joskus paras puolustus. Kuten tiedämme, armas valtiovarainministerimme kuittasi teemaan liittyneen Suomen suurimman yksityisen työllistäjän eli OP-Pohjolan pääjohtajan hätähuudon epäisänmaalliseksi uhkailuksi.
Muistuttamatta sen enempää siitä, että samainen valtiovarainministeri sai edellisellä vaalikaudella aikamoisen kohtauksen, kun silloinen pääministeri Kiviniemi viittasi eräässä yhteydessä hänen isänmaallisuutensa tasoon, katson ainakin itse, että suomalaisten työpaikkojen puolustaminen on isänmaallisempaa kuin ruotsalaisten työpaikkojen puolustaminen.
Ettei vain olisi niin, että joku pelaa tässä nyt Ruotsin joukkueessa.
